Julkkikset

Sipe Santapukki on ylpeä yhdestä piirteestään: ”Minussa ei ole moralistin vikaa”

Apulannan rumpali Sipe Santapukki valmentaa laulajia, soittaa ja säveltää, mutta juoksulenkeillään hän ei koskaan kuuntele musiikkia vaan keskittyy kartan lukemiseen.

Teksti:
Elisa Hurtig
Kuvat:
Om-Arkisto

Sipe Santapukki

Apulannan rumpali Sipe Santapukki valmentaa laulajia, soittaa ja säveltää, mutta juoksulenkeillään hän ei koskaan kuuntele musiikkia vaan keskittyy kartan lukemiseen.

Sipe Santapukki, miten Apulanta olisi alkuaikoinaan pärjännyt The Voice of Finlandissa?

Emme olisi pärjänneet siinä, mutta osallistuimme vuonna 1992 valtakunnalliseen Nuorisotaidetapahtuma-kisaan ja voitimme paikalliskarsinnan. Se harmitti niitä, jotka oikeasti osasivat soittaa. Tuomaristo sanoi meille, että ettehän te nyt mitään virtuooseja ole, mutta teistä näkyy nälkä ja halu.

Pääsimme lopulta finaaliin, jossa palkittiin kolme bändiä kunniakirjalla, ja me saimme niistä yhden. Menestys vaikutti meihin positiivisesti.

Olet säveltänyt sinfonisen runon nimeltä Ukkonen. Miten sinfoniaorkesteri eroaa rokkibändistä?

Sinfoniaorkesteri on valtava, ja treenejä ennen esitystä oli vain kolme. Orkesterin harjoituksissa sävellyksen pitää olla partituurilla just eikä melkein, siellä ei luoda enää mitään niin kuin rokkibändin treeneissä.

Liikutuin, kun yleisö taputti esityksen jälkeen seisaaltaan, koska laitoin teokseen niin paljon sydäntäni. Teos esitetään myös Tampere Biennalessa. Sen myötä minut on ikään kuin hyväksytty klassisen musan kaanoniin.

Sipe Santapukki, sinut on bongattu myös rakennushommista.

Kyllä. Kruununjalokiveni on Santaranta, tuleva kotini. Sen suunnitteli kuuluisa arkkitehti Eric Wright. Minulla ei ollut aiempaa raksakokemusta, joten pyysin ammattilaisia näyttämään, miten hommat tehdään.

En tee taloa siksi, että voisin laiturinnokassa ihastella, että vau onpa mahtava, vaan suhtaudun siihen Ericin taideteoksena.

Kun kerroin joillekin tutuilleni hankkeesta, he kommentoivat, että mitä sä nyt tollasta yrität. Opin, etten puhu unelmistani ennen kuin olen toteuttanut ne.

Yksi Apulannan kuunnelluimpia kappaleita on Armo. Miten armollinen olet?

Jos jostain asiasta olen itsessäni ylpeä, niin siitä, että minussa ei ole moralistin vikaa. Pyrin aina ymmärtämään toista, enkä ikinä heitä ensimmäistä kiveä, koska kukaan ei ole virheetön.

Myös itseäni kohtaan olen opetellut armollisemmaksi, koska olen hieman perfektionisti. Se on armoton filosofia ja karu tapa elää.

Millainen kuski olet, Sipe Santapukki?

Ajoin kaksi kautta SM-sarjaa Formula 3:ssa. Ylsin toisella kaudella hopealle, eli en voi sanoa olevani Suomen paras kuski, mutta toiseksi paras olin vuonna 2004.

Mitä juokseminen sinulle merkitsee?

Henkistä hyvinvointia. Kun joka päivä hikoilee, pää pysyy kasassa ja mieli tyhjenee kuonasta. Fyysinen hyvä olo on bonus. En ole koskaan kuunnellut musiikkia juostessani vaan tarkkailen metsän ääniä.

Olen Minnan (puoliso, suunnistaja Minna Kauppi) kanssa valinnut asuinpaikat aina sen mukaan, että kotoa on lyhyt matka metsään.

Etkö eksy metsään vai osaatko sinäkin suunnistaa?

Suunnistin jo lapsena, mutta sitten se jäi. Minna on saanut minut innostumaan uudestaan lajista.

Suunnistaminen on yhteisöllistä. Iltarasteilla on eri-ikäistä porukkaa eri lähtökohdista, mutta jokainen on samalla viivalla. Niin toimitusjohtajat, duunarit kuin työttömätkin painivat samojen ongelmien äärellä ja miettivät, että voi vitsi, kun piti tuokin rasti pummata. Siellä eivät paljon statukset paina.

X