Julkkikset

Apulanta-yhtyeestä tuttu Sipe Santapukki: ”Tiesin heti Minnan kohdatessani, että tästä voisi tulla jotain suurta ja kaunista”

Siskon vakava sydänvika opetti jo varhain Sipe Santapukille, että turhasta ei valiteta eikä ulkoisilla asioilla ole merkitystä. Samanlaiset arvot yhdistävät myös häntä ja puoliso Minna Kauppia.

Teksti:
Anneli Juutilainen
Kuvat:
Lauri Rotko

Kun Sipe Santapukki kohtasi avopuolisonsa Minna Kaupin, hän oli vakuuttunut siitä, että tämä olisi hänen elämänsä nainen.

Siskon vakava sydänvika opetti jo varhain Sipe Santapukille, että turhasta ei valiteta eikä ulkoisilla asioilla ole merkitystä. Samanlaiset arvot yhdistävät myös häntä ja puoliso Minna Kauppia.

Lähes kaikki on pysähdyksissä. Muusikko Sipe Santapukilta etätyö toki osittain onnistuu, onhan hän Apulanta Oy:n toimitusjohtaja. Mutta sen sijaan Apulanta-yhtyeen keikkailu on nyt määrittämättömän ajan tauolla.

– Onneksi meidän ei ole tarvinnut toistaiseksi lomauttaa ketään. Se on viimeinen asia, jonka haluaisin tehdä, sillä tahdon pitää kiinni työntekijöistäni, Sipe sanoo.

Yritys työllistää suoraan sesongista riippuen viidestä viiteentoista ihmistä. Alihankintaketju antaa leivän sadoille ihmisille.

– Kaikki me yrittäjät olemme samassa veneessä, ja varmasti kaikkia ahdistaa. Mutta nyt tärkeintä on pitää huolta kansakunnan terveydestä.

Sipe ja hänen avopuolisonsa, suunnistuksen moninkertainen maailmanmestari Minna Kauppi ovat luovuttaneet Heinolassa sijaitsevan vapaa-ajan kotinsa Sipen isän käyttöön, sillä hän kuuluu ikänsä vuoksi riskiryhmään.

Sipe, Minna ja heidän 3-vuotias Ukko-poikansa ovat puolestaan pysytelleet paljon kotonaan Lahdessa.

Sipe Santapukki: ”Elän nyt elämäni parasta aikaa”

”Olen aina ollut valtavan utelias ympäröivää maailmaa kohtaan. Minua kiinnostavat erilaiset ilmiöt, niiden syyt ja seuraukset, historia, ihmisten ajatukset ja käyttäytyminen.Ehkä siksi jokin osa minusta on yhä hyvin lapsenomainen ja asenteeni elämään on leikkisä. Siitä on ollut paljon etua hektisessä arjessa, sillä juuri nyt elän keskellä ruuhkavuosia. Vasta kolmekymppisten jälkeen sisäistin sen, että elämä loppuu joskus minunkin kohdallani.

Herätyksen jälkeen rupesin priorisoimaan omaa ajankäyttöäni ja keskityin syvemmin kutsumukseeni.

Sipe Santapukki
Jo lapsena Sipe Santapukki ymmärsi, ettei turhasta valiteta. Ajatusmalli on vienyt pitkälle myös oman bändin kanssa.

Apulanta on tehnyt viime vuosien aikana uransa hienoimmat kiertueet ja jäähallikeikat. Perheemme nykyisen kodin valtavan remontin lisäksi ryhdyin pelastamaan vanhoja rakennuksia. Kulttuurihistoriallisesta näkökulmasta toivon, että ne voisivat tuoda iloa yhteisölle ja tarjota silmäniloa vielä silloinkin, kun en enää itse ole täällä. Korjaamani rakennukset ovat pääosin asuntoja paitsi Apulandia-kahvila ja museo Lahden Hennalassa.

Suuri unelma toteutui myös, kun sävelsin viiden vuoden ajan ensimmäistä sinfoniaani ja sain sen lopulta valmiiksi. Ukkonen sai tammikuussa kantaesityksensä Sinfonia Lahden konsertissa Sibeliustalossa.

Kaiken lisäksi perheeseemme syntyi kolme vuotta sitten pieni poika. Vaikka kuluneet vuodet ovat olleet todella kiireiset, en ole missään vaiheessa kokenut omien voimieni hiipuvan. Tuntuu, että elän nyt elämäni parasta aikaa.”

Toni Wirtanen on Sipelle kuin veli

”Bändimme on ollut yhdessä kohta 30 vuotta, eikä minusta ole koskaan tuntunut siltä, että haluaisin lopettaa. Apulanta ei ole meille työpaikka vaan minun ja yhtyeemme solistin Toni Wirtasen elämäntyö, solutason elämäntapa. On valtavan suuri siunaus saada toteuttaa työkseen rakasta harrastustaan ja intohimoaan.

Totta kai bändillämme on ollut vaikeitakin aikoja ja erimielisyyksiä on ilmennyt. Silti bändin etu on aina ollut suurempi kuin minun tai Tonin omat henkilökohtaiset intressit. Kahnausta tulee silloin, jos ei itse ymmärrä toista ja pitää sitkeästi omasta kannastaan kiinni. Iän ja vuosien ansiosta olen huomannut, että minä ja Toni osaamme antaa toisillemme enemmän tilaa ja arvostusta kuin ennen. Jotkut vertaavat bändiä avioliittoon, mutta meidän kohdallamme veljeys on lähempänä totuutta. Tontsa on veljeni, vaikka olemmekin syntyneet eri alkulähteistä.”

Siskon sairaus hitsasi Sipen perheen yhteen

”Vartuin Heinolan maalaiskunnassa normaalin, alempaan keskiluokkaan kuuluvan kolmilapsisen perheen esikoisena. Asuimme omakotitalossa, isä kävi töissä tehtaalla ja äiti oli sairaanhoitaja. Vaikka lapsuuteni oli onnellinen, sitä varjosti hyvin vahvasti pikkusiskoni vakava sydänvika. Olin 3-vuotias, kun hän syntyi ja sairaus todettiin. Lääkärit sanoivat vanhemmilleni, ettei siskoni näkisi 10-vuotispäiväänsä. Kuolemanpelko oli läsnä perheemme arjessa. Tietysti se synkensi ajoittain elämää.

Siskolleni on tehty toistakymmentä avosydänleikkausta. Aina kun hän lähti äidin kanssa Helsinkiin operaatioon, minä jäin isän ja pikkuveljen kanssa kotiin. Ne olivat jänniä iltoja, kun odotimme hiljaisuudessa puhelinsoittoa ja tietoa siitä, miten siskolleni oli käynyt. Helpotus oli sanoinkuvaamaton, kun hän selviytyi. Epävarma tilanne hitsasi perheemme yhteen. Koko ajan mielessä oli ajatus, että yhdessä selviydymme kaikesta. Nyt tuntuu hienolta, että lääkäreiden ennuste osoittautui vääräksi ja siskoni elää edelleen.

Mutsilta tulee hyviä neuvoja, kannustusta ja tukea. Paras ohje on se, kun hän kehottaa pohtimaan tämän hetken ongelman merkitystä kymmenen vuoden kuluttua: vaikka jokin asia jurppii nyt, sitä ei ehkä edes 10 vuoden päästä muista. ”

”Itsestäni huolehtiminen kuuluu kansalaisvelvollisuuteen”

”Minulla ei ole koskaan ollut fyysisiä rajoitteita, toki luita on joskus mennyt poikki. Olen juossut ja hiihtänyt koko ikäni. En tunne kehoani nelikymppisen kropaksi, vaan se tuntuu suunnilleen samalta kuin 25-vuotiaana.

En kiinnitä juurikaan huomiota siihen, mitä peilistä näkyy. En ole koskaan himoinnut isompaa hauista tai jämäkämpiä reisilihaksia. Kunhan saman tuumakoon farkut mahtuvat päälle, kaikki on ihan jees. Toistaiseksi koko on ollut sama toistakymmentä vuotta. Tärkein syy liikunnallisuuteeni on se, että liikunta on maailman paras, tai ainakin halvin psyykelääke. Jo puolen tunnin lenkki tekee ihmeitä, jos väsyttää tai stressaa. Minusta itsestäni huolehtiminen kuuluu kansalaisvelvollisuuteen. Se on palvelus ja kiitokseni hyvinvointiyhteiskunnallemme. En kuormita sen järjestelmiä ainakaan omalla tietoisella laiminlyönnilläni terveyttäni kohtaan.

Sipe Santapukki
Sipe on ollut kasvissyöjä yli 20 vuoden ajan.

Olen ollut kasvissyöjä 24 vuoden ajan. Vuonna 1996 jätin pois ruokavaliostani lihan ja kanan, koska olin selvittänyt jostain, että kasvissyöjänä elämä olisi terveellisempää. Samaan aikaan lopetin myös alkoholin juomisen. Alallamme oli paljon varoittavia esimerkkejä viinalla lät­räämisestä. Meillä oli bändin kanssa niin hieno meininki, että päätin omalta osaltani pitää huolen siitä, että se ei jää tähdenlennoksi.

En ole absolutisti enkä koskaan päättänyt, että en voisi ikinä enää juoda alkoholia. Silti en ole kertaakaan kaivannut sitä. Kun on ensin juomatta viikon, sitten kuukauden ja sen jälkeen vuosia, yli 20 vuoden jälkeen kynnys juomiseen on melko korkea.”

Elämän nainen tuli keikalle

”Kohtasin elämäni naisen lähes kahdeksan vuotta sitten Apulannan keikalla. Minnalla ei ollut tapana käydä juurikaan keikoilla, mutta silloin hän tuli sattumalta katsomaan meitä ystäviensä kanssa. Hyvä niin.

Tiesin heti Minnan kohdatessani, että tästä voisi tulla jotain suurta ja kaunista – jos tässä ylipäänsä jotain on. Intuitioni sanoi, että nyt ei ole hetki himmailulle tai pähkäilylle, jos hän vain huolii minut. Niin onnellisesti siinä sitten kävikin, ja yhteinen elämämme alkoi siitä illasta.

Meitä yhdistää eniten samanlainen elämänasenne: emme ole kumpikaan turhamaisia ja pyrimme kohtaamaan ihmiset ihmisinä. Katsomme aina titteleiden ja muiden turhien härpäkkeiden läpi. En minäkään nähnyt Minnaa maailmanmestarina ja huippu-urheilijana. Hänelle puolestaan oli ihan toissijaista, että minä olen rokkari suositussa bändissä.

Meistä kumpikaan ei keskity ulkoisiin asioihin. En ole kahdeksan vuoteen nähnyt hänen ostavan muita meikkejä kuin kerran yhden huulipunan. Se on aika maltillista.

Minna on tarmokas ja väsymättömän oloinen ihminen ja inspiroi sillä piirteellään myös ympärillään olevia. N­äen siinä yhtymäkohdan omaan luonteeseeni. Olemme molemmat tekeviä ja toimeliaita tyyppejä.

Uskon olevani varmaan ihan hyvä puoliso, koska Minna on jo näin pitkään viihtynyt kanssani. Hän vaikuttaa onnelliselta, ja ehkä se liittyy jollain tavalla minuunkin.

Olen tuonut hänen elämäänsä rauhallisuutta. Minun kanssani Minnan ei ainakaan tarvitse pelätä tai kokea minkäänlaista turvattomuutta. Olen tukipilarihommissa tosi hyvä. Sitoutumisen tulee olla niin selvää, ettei siitä tarvitse ikinä erikseen keskustella.

”Minun kanssani Minnan ei ainakaan tarvitse pelätä tai kokea minkäänlaista turvattomuutta. Olen tukipilarihommissa tosi hyvä.”

Vanhemmuus on hitsannut meitä yhteen entisestään kuluneiden kolmen vuoden aikana. Meillä on oma porukka, ikioma perhe. En sulje pois ajatusta perheen kasvattamisesta, mutta ikinä ei tiedä, miten luoja on asiasta päättänyt. Aina se ei ole omissa käsissä.”

Sipe on perheelleen omistautunut, tosi hyvä isä

”Olen todella omistautunut perheelleni. Vietän paljon aikaa poikani kanssa. Silloin en selaile älypuhelinta tai häärää jotain muuta vaan olen sataprosenttisesti läsnä hänelle. Olen tosi hyvä isä, vaikka itse sanonkin.

Ulkoilu ja metsässä liikkuminen ovat luontainen osa elämäämme. Kaupungin sisäiset matkat mennään kävellen tai pyörällä. Uskon poikamme oppivan automaattisesti arvomme ja tapamme, joita joka päivä noudatamme. Näissä hommissa mallioppiminen jyrää opettamisen yli. Liikunta sekä ympäristön ja toisten ihmisten kunnioittaminen ovat meille tärkeitä seikkoja.

Isyyden vuoksi kaikkeen tekemiseeni on tullut enemmän jonkinlaista perspektiiviä ja rentoutta. Tuntuu, etten purista mailasta ihan yhtä lujaa kuin joskus aiemmin. Kaikenlainen stressaaminen on vähentynyt.

Sipe Santapukki
– Ongelmatilanteissa en jää valittelemaan vaan yritän ratkaista tilanteen.

Isyys on tuntunut niin hienolta, että minun on vaikea keksiä siitä epämukavia puolia. Totta kai haasteita on, mutta ne hoidetaan erä kerrallaan. Tämä kaikki on niin uutta elämässäni.

Toivoin nuoresta asti tulevani jonakin päivänä isäksi. Haaveilin siitä, että saisin kasvattaa oman jälkeläisen tähän maailmaan ja seurata hänen kehitystään. Tietysti eteen tulee jatkuvasti paljon asioita yllätyksinä, koska olen niiden edessä ensi kertaa. Esimerkiksi uhmaikä yllätti, mutta luonto ja evoluutio ovat siitä ihmeellisiä, että työkalut ovat jo meissä solutasolla. Niistä tilanteista selviämisen keinot ovat ikään kuin ikiaikaista tietoa, joka aukeaa käyttöön tarpeen vaatiessa. Isyys on vähän kuin aallon harjalla surffailisi. Pyrin pysymään pinnalla.

Tärkeintä elämässäni tässä ja nyt on poikani. Elän hänen ehdoillaan. Valtavan suuri elämäntarkoitus on toteutunut poikani syntymän ansiosta.”

Toiveena saada lähteä saappaat jalassa

”Toistaiseksi vanheneminen on ollut mielestäni pelkästään hienoa. On mahtavaa saada lisää elämänkokemusta. Onnellisia päiviä on elämässäni nyt aiempaa enemmän.

Bändillä on paljon hienoja suunnitelmia tulevaisuudelle. Olen ylpeä siitä, mihin asti pikkukaupungin pojat ovat päässeet tähän mennessä – ei olosuhteiden ansiosta vaan niistä huolimatta.

En pelkää ikääntymistä tai sairastumista. Jokaisen loppu häämöttää jossain vaiheessa, mutta en ajattele elämän rajallisuutta sen kummemmin, vaikka sen sisäistänkin.

Parasta olisi, jos viimeisenä elinpäivänäni saisin touhuta ja tehdä asioita normaaliin tapaan ja seuraavana aamuna en vain enää heräisi. Minulle ikuinen elämä merkitsee sitä, että ihmisen teoista puhutaan vielä kuoleman jälkeenkin. Monen arvostus alkaa vasta kuoleman jälkeen, niin brutaalia kuin se onkin.

Olisi hieno homma, jos joku joskus inspiroituisi touhuiluistani minun aikani jälkeen. Jospa voisin omilla teoillani vaikuttaa siihen, että joku jossain uskaltaisi ryhtyä rikkomaan omia rajojaan.”

Juttu on julkaistu Annassa 14/2020.

X