Julkkikset

Sitoutumispelon jälkeen avioitunut Janus Hanski: ”Näin avioliiton hirveänä vankilana”

Janus ja Sarianna Hanski olivat naimisiin mennessään päälle nelikymppisiä. Liitto on molemmille ensimmäinen. Ennen toistensa löytämistä he kävivät läpi vaikeita vaiheita.

Teksti:
Miia Siistonen
Kuvat:
Niclas Mäkelä/Otavamedia

Janus Hanski kasvoi taiteilijaperheessä, jossa ei eletty kovin järjestelmällisesti. – Sariannan ansiosta elämääni on tullut uudenlaista ryhtiä. Aloin rakentua sitä kohti jo 17 vuotta sitten, kun jätein päihteet.

Janus ja Sarianna Hanski olivat naimisiin mennessään päälle nelikymppisiä. Liitto on molemmille ensimmäinen. Ennen toistensa löytämistä he kävivät läpi vaikeita vaiheita.

Tuo nauru! Syksyllä 2011 Janus Hanski oli pikkujoulujuhlissa ystävien kotona, kun keittiöstä kuuluva naurunhelinä alkoi kiinnostaa. Oli pakko mennä katsomaan, kenelle se kuului.

Keittiössä seisoi vaalea nainen punamustassa mekossa ja korkokengissä. Janus muisti nähneensä naisen joskus aiemminkin samojen ihmisten järjestämissä juhlissa. Mutta tuolloin hän oli ollut omien sanojensa mukaan vielä liian itsekeskeinen kiinnostuakseen tosissaan toisesta ihmisestä.

Onni löytyi yli nelikymppisenä

Miksi hetki oli nyt oikea?

Janus: Uskon siihen, että uralla ja ihmissuhteissa tarjoutuu jatkuvasti tilaisuuksia. Kysymys on siitä, onko ihminen valmis tarttumaan niihin. Nyt olin.

Sarianna: Olin kiinnittänyt Janukseen huomiota jo ensimmäisellä tapaamiskerralla ja ajatellut, että vau, mikä mies! Ujona ihmisenä en kuitenkaan uskaltanut lähestyä häntä silloin. Tällä kertaa Janus tarjosi minulle kyytiä kotiin. Harmitti ihan vietävästi, että olin tullut omalla autolla ja jouduin kieltäytymään.

J: Onneksi on Facebook. Kotiin päästyäni pyysin Sariannaa FB-kaveriksi. Minulla ei ollut kiire edetä, en halunnut syöksyä mihinkään suin päin. Kun huomasin, että Sarianna nousi mieleeni tämän tästä, tiesin olevani oikean asian äärellä. Seuraavan vuoden alussa laitoin hänelle viestin ja pyysin kahville.

S: Lähdimme ajelulle. Janus näytti minulle vanhan kotitalonsa Pukinmäessä ja minä esittelin kotikontujani Hakunilassa. Erotessamme emme tehneet mitään lupauksia tai sopimuksia seuraavasta tapaamisesta.

J: Luotin vetovoimaan. Ajattelin, että se kyllä hoitaa tehtävänsä, jos on hoitaakseen. Suhde sai rakentua rauhassa, omalla painollaan. Ja samaan aikaan koko ajan tuntui, että meillä on käsissämme jotakin arvokasta.

Olitte tavatessanne yli nelikymppisiä. Kumpikaan ei ole ollut aiemmin naimisissa. Miksi vei näin kauan kohdata se oikea?

S: Nuorena minulla oli normaalit haaveet prheen perustamisesta, mutta sopivaa miestä ei vain osunut kohdalle.

J: En ollut mitenkään haku päällä, vaikka ikääkin alkoi jo olla. Olin kasvanut kiinni tietynlaiseen elämäntapaan. Minulla ei ollut kokemusta pitkästä parisuhteesta, minua olivat vieneet ihan muut asiat. Nuorena keskityin rokkielämään: reppu selkään ja poikien kanssa Pariisiin. Ajattelin, että parisuhde ja avioliitto eivät kuulu minulle. Näin ne hirveänä vankilana. Sariannan kohdattuani ajatukset muuttuivat.

”Olen tosi onnellinen miehestä, joka ei juo”

Seesteisenä ja hymyileväisenä sohvalla kitaraa soittelevaa Janusta on vaikea uskoa samaksi ihmiseksi, joka parikymmentä vuotta sitten päätyi kohulööppeihin. Vintiöt-sarjasta julkkikseksi noussut nuori mies rellesti Helsingin yössä ja ajautui yhä syvempään kierteeseen.

Huhtikuussa vuona 2000 Janus päätti luopua päihteistä. Hän liittyi vertaistukiryhmään ja aloitti vuosia kestäneen psykoterapian. Päätös on pitänyt.

Kuinka paljon olette keskustelleet Januksen menneisyydestä?

S: Tiesin kyllä Januksen taustan. Mutta hän oli käynyt läpi vaikeat vaiheensa perin pohjin jo ennen tutustumistamme. Minun ei ole tarvinnut olla hoitaja tai terapeutti.

J: Noilla ajoilla ei ole enää mitään vaikutusta tunne-elämääni, niihin ei liity mitään kipeätä. Se on täysin taakse jäänyt vaihe. Tuntuu melkein kuin kaikki ne asiat olisivat tapahtuneet jollekin toiselle.

Miten juhlitte?

J: En viihdy viinavetoisissa juhlissa. Kun ihmiset humaltuvat, tilaisuuden energia muuttuu. Sen aistii, kun ei ole itse mukana siinä energiassa. Silloin on hyvä hypätä autoon ja ajaa kotiin. Me juhlimme mökkeilemällä, saunomalla, tekemällä pitkiä kävelylenkkejä ja katselemalla sarjoja Netflixistä. Elämä on juhlaa.

S: Minä en ole alkoholin suhteen totaalikieltäytyjä, mutta käytän sitä nykyään äärimmäisen vähän. Nuorempana join oman osani, mutta vähensin radikaalisti jo ennen Januksen kohtaamista. Ei vain enää tehnyt mieli. Alkoholi on iso ongelma monessa perheessä, joten olen tosi onnellinen miehestä, joka ei juo.

Januksen ja Sariannan haastattelu kokonaisuudessaan Annassa 39/2016.

Lue lisää:

Terapia avasi Lauri Tähkän solmut: Kyky olla herkkä kertoo vahvuudesta

Parisuhteestaan huolehtivat Veeti Kallio ja Jenni Teräväinen: ”Riidat sovimme sähköpostilla”

Miika Nousiainen: ”38 vuotta oli hyvä ikä tulla isäksi”

Jussi 69: Koen olevani ihan hyvä esikuva tyttärelleni

X