Julkkikset

Soolokiertueelle suuntaava Mira Luoti veljen kuoleman jälkeen: ”Nyt pitää olla vahva”

Laulaja Mira Luoti valmistautui uuteen uraansa sooloartistina, kun hänen veljensä sairastui syöpään. Levynteko muusikko Arto Tuunelan kanssa muuttui terapiaksi. "Kerroin Artolle kaiken", Mira sanoo.
7.3.2016 Teksti: Minna Nevalainen Kuvat: Paula Kukkonen/Otavamedia

 Mira Luoti, 38, elää jännittävää ja surullista aikaa.

Hänen uusi soololevynsä ilmestyy syksyllä, ja huhtikuussa hän lähtee kiertueelle uuden bändinsä kanssa. Keikkoja on vuodeksi eteenpäin.

Mira on riemuissaan tulevasta, vaikka kaikki ei mennyt ihan niin kuin piti.

Viime syksynä Mira teki biisejä muusikko Arto Tuunelan kanssa, kun hän sai suru-uutisen.

– Veljeni sairastui yllättäen syöpään. Jatkoimme silti biisien tekoa, sillä se oli veljeni toive. Aina, kun uusi biisi valmistui, lähetin sen veljelleni kuunneltavaksi.

Mira ja hänen veljensä olivat aina olleet läheisiä. Veli oli kauppias. Kun Mira kiersi keikoilla aiemman bändinsä, hänen ja Paula Vesalan tähdittämän PMMP:n kanssa, eväät keikkabussiin tulivat usein veljen kaupasta.

Nyt oli Miran vuoro auttaa veljeä. Mira kävi tapaamassa tätä sairaalassa ja hoiti samaan aikaan niin kolmea lastaan kuin uutta uraansakin.

– Kun tuntui, että voimat hiipuivat, lähdin kylpylään. Ensin kävin hierojalla, ja kun veri kiersi taas hartioissa, oli joogan vuoro.

Lue lisää Mirasta: Mira Luoti vauvan sairastumisen ja parisuhdekriisin jälkeen: ”Pelkäsin, että vakava masennukseni uusiutuu”

Myös levynteko muuttui terapiaksi.

– Arto ja minä lähetimme toisillemme kirjeitä. Ensin kyselimme niissä yksinkertaisia asioita kuten toistemme lempiväriä, mutta lopulta kerroin Artolle kaiken.

”Arto ei säikähtänyt itkuani vaan pysyi rinnallani”

Biisejä tehdessään Mira ja Arto kävivät usein Helsingin Kalliossa ravintola Silvopleessa. Tämä on Miran lempiravintola, koska Mira on ollut kasvissyöjä lapsesta asti.

– Saan täältä inspiraatiota ja voimaa, sanoo Mira ja tilaa aurinkoisen smoothien, jossa maistuvat tyrni, ananas, hunaja, inkivääri, chia, gojimarja ja kookoskerma.

Arton kanssa Mira söi täällä spirulinapalloja.

Kun veljen sairaus eteni, Arto katsoi vierestä Miran kärsimystä. Mira tuli monesti itkien tapaamisiin, mutta Arto ei säikähtänyt vaan pysyi Miran rinnalla.

– Välillemme syntyi vahva henkinen yhteys. Se kuuluu myös tekemässämme musiikissa.

Mira omisti yhden levyn biiseistä veljelleen. Hän ehti soittaa sen tälle viime hetkellä.

– Menin hänen viereensä, ja makasimme yhdessä sängyllä. Hän kuunteli kappaleen, avasi silmänsä, hymyili ja iloitsi kappaleesta.

Pian sen jälkeen, tammikuun alussa, veli kuoli.

”Surut pitää surra mutta samalla suunnata tulevaan”

Mira on kokenut monta omaisen tai kaverin kuolemaa lyhyessä ajassa, mutta hän on oppinut selviytymään.

– Olen kova murehtimaan. Ja nytkin olen kauhean herkillä. Mutta olen oppinut, että surut pitää surra, vaikka samaan aikaan on pidettävä kiinni elämästä ja töistä.

Lue lisää Mirasta: Mira Luoti: ”Kotona on nyt kaikki hyvin”

Juuri työnteko on auttanut Miraa eniten.

– Pidän esiintymistä ja laulamista lahjana, jolla voin ilahduttaa ihmisiä. Musiikin avulla voin antaa muille lohtua, elämyksiä, voimaa ja avata jopa lukkoja.

Viime kesänä Ruisrockissa Mira kiipesi Elastisen keikan aikana lavalle esittämään Rusketusraitoja. Siitä Mira sai kimmokkeen palata musiikin pariin.

Kun PMMP vuonna 2013 hajosi, Mira kuvitteli aluksi, että hän ei tekisi enää musiikkia. Sitten hän suunnitteli menevänsä johonkin bändiin taustalaulajaksi. Edes vuodet PMMP:ssä eivät olleet saaneet häntä uskomaan, että hänestä olisi bändin keulahahmoksi.

Moni PMMP-fani vertaa Paulaa ja Miraa toisiinsa. Miltä se tuntuu?

– Ainahan uusia artisteja vertaillaan. Saatamme kuulostaa samalta, mutta olemme persoonina täysin erilaisia.

– En ole koskaan unelmoinut mistään suuresta: että olisin sooloartisti tai täyttäisin areenoita. Mutta olen aina toivonut, että asiat järjestyvät. Ja niin niillä on ollut tapana.

Mira on treenannut uutterasti bändinsä kanssa. Tulevat keikat jännittävät silti.

– Ensin tulee glöntti suuhun. Sitten se pitää köhiä pois. Sitten alan punnertaa, jotta kroppani rentoutuisi. Samaan aikaan yritän säästellä ylimääräiset kierrokset lavalle.

PMMP:n aikana Miran lavaliikkeet kasvoivat keikka keikalta. Nähdäänkö nytkin lavalla kärrynpyöriä?

– Katsotaan, millainen Mira pääsee valloilleen. Nyt pitää olla valmis ja vahva. On aika uskoa tähän unelmaan.

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *