Suorasuuna tunnettu Hannele Lauri päästää temperamenttinsa valloilleen vain luotetussa seurassa: ”Vältän tietoisesti tilanteita, joissa voisin suuttua”
Hannele Lauri on aina sanonut suoraan, jos hän on eri mieltä. Riitatilanteessa hän ei haluaisi olla se toinen osapuoli. –Koska tiedän, millaista jälkeä saan aikaan, olen katsonut viisaammaksi hillitä itseni, näyttelijä kertoo.
– Särmäni eivät ole vuosien myötä hioutuneet, Hannele Lauri sanoo.
Hannele Lauri on aina sanonut suoraan, jos hän on eri mieltä. Riitatilanteessa hän ei haluaisi olla se toinen osapuoli. –Koska tiedän, millaista jälkeä saan aikaan, olen katsonut viisaammaksi hillitä itseni, näyttelijä kertoo.
Hannele Lauri: ”Erityisen armoton olen itselleni”
”En ole kuullut yhdenkään ystäväni sanovan, että onpa kiva vanheta. En yhdenkään.
Pojanpoikani Totti, 9, oli taannoin täällä yökylässä. Hän istui viereeni, katseli sivusilmällä ja totesi: ’Kuule Hanna, sä oot sellainen, että et sä nuorru, mutta et sä kyllä vanhenekaan’. Aluksi olin lastenlapsille Hanna-mummi, mutta loppuosa putosi jossakin vaiheessa pois. Kyllä lapset tietävät, että olen heidän isoäitinsä. Ei sitä tarvitse erikseen alleviivata.
Täytän ensi kesänä 70. Monet naisnäyttelijät valittavat, että työt ehtyvät nelissäkymmenissä. Minä olin silloin ehkä kiireisimmilläni. Olen onnekas, sillä töitä on riittänyt koko ajan. Ja nyt sain vielä ensimmäisen pääroolini elokuvassa 70 on vain numero. Harvoin tehdään elokuvaa, jossa yksi näyttelijä on joka kohtauksessa.
En pysty katsomaan yleisön joukossa leffaa, jossa olen mukana. En tätäkään. Olen kriittinen muiden suorituksia kohtaan, mutta erityisen armoton olen itselleni. Mikä tahansa ei mene läpi. En kestä näyttelemisen näyttelemistä. Roolin pitää olla tosi.
Okei, on iästä jotain hyötyäkin. Olen kokenut ja oppinut paljon, ja osaan hyödyntää tietojani roolin luomisessa. Niille, jotka väittävät viihteen tekemisen olevan helppoa, tekee mieli sanoa: kokeilepa itse saada ihmiset nauramaan. Viihteen tekeminen vaatii älyä ja rytmitajua. Hyvä komedianäyttelijä kykenee yleensä myös draamaan, mutta hyvä draamanäyttelijä ei välttämättä taivu komediaan. On piinallista katsoa, kun joku yrittää olla väkisin hauska.”
”Osaan kansoittaa tilan yksinänikin”
”Tunnistan tuoreen elokuvan roolihahmoni, iskelmälaulaja Seija Kuulan elämäntilanteen. Molempia ikääntyminen mietityttää, ja elämme itseksemme. Oltuani kahdesti naimisissa olen asunut yksin kohta 20 vuotta. Mutta toisin kuin Seija, minä en ole yksinäinen.
Sosiaaliset tarpeet täyttyvät töissä. Poikieni perheiden lisäksi minulla on paljon ystäviä, joiden kanssa soittelemme usein. Entistä puolisoani Teemua (Rinne) näen päivittäin.
”Kumppanitarjokkaita kyllä riittää.”
Kumppanitarjokkaita kyllä riittää. Messengerin ja Instagramin kautta huomattavasti nuoremmat miehet ottavat yhteyttä, mutta minusta olisi luonnotonta seurustella jonkun poikieni ikäisen kanssa. Ikätoverini taas ovat usein jo vähän papparaisia. Ehkä jos jostain ilmestyisi 50–60-vuotias, Al Pacinon näköinen mies, saattaisin kiinnostua (nauraa).
Minua viehättävät arvoitukselliset, desperado-tyyppiset miehet. Elokuvissa ihastun aina niihin, jotka kuolevat jo alkumetreillä. Miehessä pitää olla särmää, kiltit toimistohiiret eivät saa viisariani värähtämään. Harrikoita ja harrikkamiehiä mää rrrakastan!
Mutta enää en ottaisi miestä saman katon alle. Että joku odottelisi täällä minua kotiin! Joku, joka tuijottaisi olohuoneessa urheilua telkkarista ja jolle pitäisi laittaa ruokaa ja pestä pyykit. E-hei. Olen aika huono elämään yhdessä kenenkään kanssa. Siinä olen samanlainen kuin ystäväni Vesa-Matti Loiri. Me osaamme ikään kuin kansoittaa tilan yksin ollessammekin.”
”Pidän itseäni rohkeana”
”Pienenä poikani totesivat, että äiti ei itke koskaan. Ja ainoa, mitä se pelkää, on hämähäkit. Se on totta. Jos hämähäkki yrittää kynnyksen yli, uhkailen, että älä saatana tule tänne. Ja jos löydän sellaisen sisältä, murskaan sen pikkulapiolla ja karjun ’sää oot niin kuallu’.
En tiedä, mikä hämähäkeissä on niin iljettävää. Ehkä niillä on liikaa silmiä ja jalkoja. Olen joskus seurannut, kuinka lukki liukuu säiettä pitkin seittiinsä takertuneen saaliin kimppuun ja imee siitä veret. Sehän on ihan vampyyri! Poikani Tomi vitsailee inhoni perustuvan siihen, että olen itse samanlainen verkkojen punoja.
Pidän itseäni rohkeana. Minua ei saa kukaan tekemään sellaista, mitä en halua ja mihin en usko. Teatterikoulussakaan minua ei saatu käännytettyä kommunistiksi, vaikka painostus oli kova. Ajattelin, että pitäkää Neuvostoliittonne ja Stalininne, tehkää vallankumouksenne! Minun isäni oli upseeri, joka osasi kertoa asioiden oikean laidan.
Uskalsin myös nousta Jouko Turkkaa vastaan. Monet palvoivat häntä nerona, mutta minä näin hänen lävitseen. Näyttelijä haistaa pelon. Jos jonkun pitää meuhkata noin valtavasti, taustalla täytyy olla paljon ahdistusta ja vihaa. Lopulta sain tarpeekseni. Kesken näytelmäharjoitusten sytytin röökin ja sanoin: ’Kuule Jokke, juttu on nyt niin, että mä en tartte sua etkä sä mua’. Siihen päättyi yhteistyömme. Emme enää edes tervehtineet teatterin käytävillä, katsoimme vain toisiamme jäätävästi.”
”Ongelmat aiheuttivat kierteen, jossa jouduin ottamaan velkaa velkojen maksamiseen.”
”Jouduin velkakierteeseen”
”Asuttuani pitkään pääkaupunkiseudulla minulle tuli parikymmentä vuotta sitten halu muuttaa syrjemmälle. Löysin Nurmijärveltä suloisen vanhan maalaistalon pihapiireineen. Se näytti idylliseltä, mutta osoittautui täysin vastakohdaksi. Rakennuksissa oli monenlaisia vaurioita. Kun yhden sai kunnostettua, oli tartuttava seuraavaan.
Ongelmat aiheuttivat kierteen, jossa jouduin ottamaan velkaa velkojen maksamiseen. Joka kuukausi oli taiottava 3–4 tonnia ylimääräistä. Maksoin ja maksoin, koska en halunnut menettää luottotietojani.
Sitten tuli väsymys: nyt en enää jaksa.
Tänä syksynä otin viimein yhteyttä velkaneuvontaan. Sieltä ohjeistettiin, että velkojen kannattaa antaa mennä ulosottoon. Eläkkeestäni otetaan tietty summa kuukausittain. Nyt olo on huojentunut.”
”Rumana esiintyminen on minulle kärsimystä”
”Huomasin jo aika varhain, että miehet reagoivat minuun, kun lähdimme tyttöjen kanssa kaupungille. Sain ehkä osakseni enemmän huomiota kuin muut. Tietysti se imarteli.
17-vuotiaana matkustin Espanjaan, ja voi hyvänen aika sitä ympärillä pörräävien miesten määrää. Yksikin ehdotti, että lähtisin hänen pienkoneellaan piipahtamaan Marokossa. Mutta enhän minä nyt niin tyhmä ole, että olisin lähtenyt tuntemattoman miehen matkaan – tiedä vaikka olisin päätynyt haaremiin!
Olen aina rakastanut meikkaamista ja laittautumista. Rumana esiintyminen on minulle kärsimystä. Pyydänkin ohjaajalta aina perustelut, miksi hahmoni täytyisi olla kauhean näköinen. Jos selitys ei vakuuta, en suostu. Tuoreessa elokuvassa on kohtauksia, joissa olen lähes ilman meikkiä. Välillä, kun ruinasin maskeeraajalta lisää puuteria, ohjaaja Johanna Vuoksenmaa totesi topakasti: ’Hanna, nyt ei tehdä mitään mallikansiota’.
Meillä on Johannan kanssa käänteinen äiti-tytärsuhde. Hän se aina motkottaa minulle tupakanpoltosta. Olen yrittänyt vähentää: nykyään menee vajaa aski päivässä. Kerran onnistuin olemaan vuoden tupakoimatta. Sitten tuli 25-vuotistaiteilijajuhla ja ohjaaja pyysi, että vedän neljä tupakkaa Kaikki Eevasta -näytelmässä. Kotimatkalla autossa vedin viidennenkin, ja siitä se taas lähti.
Alkoholia olen juonut viimeksi elokuvan karonkassa. Edellisen kerran olin baarissa ystävättären kanssa kaksi vuotta sitten. Söimme, joimme pari lasia viiniä ja juorusimme, sitten taksilla suoraan kotiin. Silti minulla oli aamulla hirvittävän syyllinen olo, ihan kuin olisin tehnyt kaikki maailman synnit. Sitä oloa en tosiaankaan kaipaa.”
”Enää en etsi suurta rakkautta”
”Olen oppinut jokaisesta parisuhteestani jotakin. Ne kestävät yleensä sen kaksi vuotta, sitten kaikenlaiset pikkuasiat alkavat häiritä: taas on wc-istuin jätetty ylös ja hammasharja väärään paikkaan. En ole kovin hyvä jakamaan arkeani ja selvittämään ongelmia. Mieluummin vain lähden. On täytynyt hyväksyä se, että kaikille ei suoda elinikäistä parisuhdetta.
Pettymykset rakkaudessa eivät ole syy yksin elämiseeni. En ole lainkaan katkera eikä minulla ole mitään miehiä vastaan. Päinvastoin, viihdyn miesseurassa jopa paremmin kuin naisporukassa. Exäni Teemun kanssa olemme matkustelleetkin yhdessä. Istumme terasseilla espressokupin äärellä, polttelemme tupakkaa ja katselemme ihmisiä. On ihanaa, kun kukaan ei tunnista.
Neljä vuotta sitten ihastuin pitkästä, pitkästä aikaa. Kun tuo mies astui huoneeseen, ilma sähköistyi. Ihastus oli molemminpuolista, mutta emme vain saaneet elämiämme sopimaan yhteen. Oli tosi vaikeata luopua hänestä. Oikein pelottaa, miten reagoin, jos satun törmäämään häneen jossakin.
En enää etsi ja kaipaa suurta rakkautta. Vaikka olisihan se ihanaa. Miehen täytyisi kyllä täyttää aika monta vaatimusta. Mutta täyttäisinkö minä miehen vaatimukset?”
”Riitatilanteessa en haluaisi olla se toinen osapuoli.”
”On minussa herkkäkin puoli”
”Monien roolieni perusteella minusta voi saada sellaisen käsityksen, että olen v-mäinen ämmä. Tarvittaessa minusta kyllä löytyy diiva, joka ottaa tilansa ja paikkansa. Mutta olen myös hyvä jätkä.
Minut tunnetaan suorasuuna. En halua loukata, mutta olen aina sanonut suoraan, jos olen eri mieltä. Riitatilanteessa en haluaisi olla se toinen osapuoli.
Koska tiedän, millaista jälkeä saan aikaan, olen katsonut viisaammaksi hillitä itseni. Jos päästän itseni suuttumaan, suustani pääsee painokelvotonta tekstiä. Tarkan psykologisen silmäni avulla löydän toisesta salamannopeasti heikot kohdat ja isken niihin. Siksi päästän temperamenttini valloilleen vain luotetussa seurassa. Jos meille tulee exäni Teemun kanssa riita, huudamme päät punaisina viisi minuuttia. Sitten tora on ohi eikä sitä enää muistella. Kaikki eivät sellaiseen pysty.
Särmäni eivät ole vuosien myötä hioutuneet, mutta nykyään vältän tietoisesti tilanteita, joissa voisin suuttua. En esimerkiksi jaksa yhtään tiettyjen näyttelijöiden minäminä-puhetta, jossa kerrataan menneitä urotekoja loputtomiin. Hohhoijaa. Kannattaisi antaa muiden hoitaa kehuminen.
En myöskään enää koskaan googlaa nimeäni. Kerran katsoimme Oskari Katajiston kanssa, mitä meistä oikein kirjoitetaan keskustelupalstoilla. Ihan karmeeta soopaa! Puolustautua ei kannata, koska se vain lietsoisi näitä ihmisiä.
Minulle ei ole juuri tarjottu herkän naisen rooleja. On minussa herkkäkin puoli, olen itse asiassa yliherkkä. Olen vain hyvä peittämään sen. Minä en itke toisen olkapäätä vasten, en edes poikieni tai Teemun. Joskus saatan kyynelehtiä telkkarin ääressä, jos elokuvassa on oikein hyvä tarina ja näyttelijä tekee työnsä hyvin. Kyyneleet nousevat silmiin myös aina, kun ajattelen 17-vuotiaan koirani Nancyn lähestyvää kuolemaa. Mutta minä itken itkuni yksin.”
Juttu on ilmestynyt Anna-lehdessä 50/2021.
Kommentit
Virkistä viikkoasi Annalla!
Katso tarjous