Julkkikset

Suosikkirunoilija Heli Laaksonen vaikeuksistaan: Harkitsi kirjoittajan uran lopettamista

Viime syksynä Heli Laaksonen joutui uransa syvimpään kriisiin. Tekstiä ei syntynyt, ja koko kirja-ala näytti tuhoon tuomitulta. Ratkaistakseen ongelmansa Heli hankki kuorma-autokortin ja kiertää nyt Suomea keltaisella kuormurillaan. miia siistonen, Kuvat paula kukkonen/otavamedia

Teksti:
Miia Siistonen
Kuvat:
Paula Kukkonen/Otavamedia

Viime syksynä Heli tunsi olevansa kirjailijana kuin ilmapallo tuulessa.

Viime syksynä Heli Laaksonen joutui uransa syvimpään kriisiin. Tekstiä ei syntynyt, ja koko kirja-ala näytti tuhoon tuomitulta. Ratkaistakseen ongelmansa Heli hankki kuorma-autokortin ja kiertää nyt Suomea keltaisella kuormurillaan. miia siistonen, Kuvat paula kukkonen/otavamedia

Keltaisen minikuormurin nimi on Knappikukkane, lyhennettynä Napkuk, eikä sen kyytiin nouseminen ole ihan riskitöntä. Omien sanojensa mukaan kuljettajalla ei ole suuntavaistoa eikä navigaattoria. Kartanlukutaitokin on vähän niin ja näin.

Tielle kuitenkin päästään.

– Mää pihkaantusi tähä heti, auton kuljettaja, runoilija Heli Laaksonen kailottaa moottorin jylinän yli.

Alkamassa on hyvin omalaatuinen kirjanjulkistuskiertue.

Kun Heli kymmenen vuotta sitten julkaisi neljännen runokokoelmansa Sulavoi, Helsingin rautatieasemalle levitettiin hänen kasvokuvallaan varustettu jättimäinen mainoslakana ja tiedotustilaisuuteen osallistui junanvaunullinen mediaa. Kirjaa myytiin peräti 70 000 kappaletta.

Uutukaisensa Sylvia, Tuija ja laulava patja Heli on paitsi kirjoittanut ja kuvittanut, myös kustantanut itse. Omasta halustaan. Painosmäärä on 5 000 kappaletta. Ne hänen on tarkoitus myydä muun muassa kiertelemällä pikkupaikkakunnilla, joissa ei kirjakauppoja ole.

Sitä varten piti palata autokouluun ja suorittaa c-kortti sekä ostaa tämä keltainen kuorma-auto. Kiertue käynnistyy nyt, kun vierailemme muutamassa varsinaissuomalaisessa pitäjässä.

Uusi käänne sai alkunsa kriisistä. Vähältä piti, ettei Suomen kuuluisin murrerunoilija vaihtanut tykkänään alaa.

Olisiko minusta vanhustyöhön?

Auton nokka nielee asvalttia, ympärillä levittäytyvät kumpuilevat sänkipellot. Sympaattisen näköinen kuormuri löytyi elokuussa kesälomareissulla kirpputorilta Joutsassa. Aikaisemmin se on toiminut postiautona Berliinissä ja pölypussikauppiaan kulkuneuvona.

Kylkeen Heli on liimannut lintufiguureja ja tekstin Runonkirjottaja tiän pääl. Myös sisätilat hän on tuunannut näköisikseen. Lattiaa peittävät räsymatot, niskatukien tilalla on kirjava patalappu ja pannumyssy.

Matkaa tehdessä on aikaa palata viime syksyn apeisiin tunnelmiin.

– Kyselin itseltäni, lukeeko kukaan kirjoja. Tarvitaanko kirjailijoita, kun kaikki selaavat tablettejaan sininen valonkajo kasvoillaan? Tarvitaanko minua enää?

Vaikka Heli kulutti yhä enemmän aikaa lukijoiden keikoille houkutteluun, somettamiseen ja markkinointitempauksiin, hän tapasi yhä vähemmän kirjoista kiinnostuneita. Alkoi näyttää siltä, että netin tietotulva lyö laudalta kaunokirjallisuuden. Kirjailijana hän tunsi olevansa kuin ilmapallo tuulessa.

Luovuuskin oli kateissa. Edellisen runokokoelman ilmestymisestä oli kulunut neljä vuotta, eikä uutta tekstiä syntynyt. Heli kulki ympäri taloa, huokaili ja tuskitteli. Kuten hän itse asian ilmaisee:

–Runoi tulee siin järjestykses, ajankohras ja paikas ko heijä ylhäisyyksiäs sattu huvittama.

Nyt niitä ei huvittanut. Kirjailijanura näytti kuopatulta.

– Taukoja on ollut ennenkin. Ahdistus ja hylätyksi tulemisen tunne on aina yhtä voimakas. Kai se kuuluu jonkinlaiseen taiteilijasyndroomaan.

Viime talvena Heli mietti jo vakavissaan alanvaihtoa. Nuorena flikkana hän oli työskennellyt seitsemänä suvena vanhainkodeissa kylvettäjänä ja yövalvojana ja tykännyt työstä. Ehkä siihen voisi palata? Mutta:

– Työelämän hierarkkisuus osoittautuisi ehkä sietämättömäksi. Kun on ollut kaksitoista vuotta villinä ja vapaana yksinyrittäjänä, käskyjen vastaanottaminen olisi kova paikka, Heli myöntää.

Piti ryhtyä pohtimaan toisenlaisia keinoja jatkaa kirjailijanuralla. Voisiko Heli vaihtaa genreä vaikkapa murhamysteereihin? Vai pitäisikö hänen luopua murteella kirjoittamisesta? Ei ja ei! Mutta ehkä asiat voisi tehdä kokonaan eri tavalla, omapäisemmin, omilla ehdoilla. Näistä ajatuksista syntyi oma pop up -kustantamo Kynälä, jonka ensimmäinen tuotos Helin uutuuskirja on.

– Minulla on kyllästyväinen luonne ja sellainen hirveä piirre, että hakeudun näemmä tahallani tilanteisiin, joissa joudun parahtamaan ”Mää en tul täst ikinä selviämä!”

Lopulta saapui myös kirjaidea.

Lue Helin haastattelu kokonaisuudessaan Annasta 44/2016. Ilmestymispäivä on 3.11.

Lue myös:

Sydänoireista kärsinyt Jari Tervo: Vaimo luuli, etten puhunut totta sairaudestani

Kirjailija Pauliina Vanhatalo masentui: ”Mietin, saako masentunut äiti luopua lääkkeistä”

Laura Birn kieltäytyi isosta roolista: ”Uskalsin sanoa ei, vaikka seurauksena oli työttömyys”

X