Julkkikset

Superhittien tekijä Matti Mikkola: ”Taiteen tekemisessä johtoajatus on keksiä uutta ja siten herättää ajatuksia ja tunteita”

Hänen säveltämänsä hitit tuntevat kaikki. Matti Mikkola on aina halunnut tehdä asiat omalla tavallaan. Siksi hän keksii musiikkia, jota kukaan muu ei ole aiemmin keksinyt.

Teksti:
Miia Siistonen
Kuvat:
Tommi Tuomi

– En ole jaksanut opetella kunnolla nuotteja.

Hänen säveltämänsä hitit tuntevat kaikki. Matti Mikkola on aina halunnut tehdä asiat omalla tavallaan. Siksi hän keksii musiikkia, jota kukaan muu ei ole aiemmin keksinyt.

Puhelimen ruudulla näkyvä naama ei välttämättä ole kaikille tuttu. Matti Mikkola ei ole esiintynyt tv-visailuissa eikä juuri viihdelehtien sivuilla. Nimikin on niin geneerinen, ettei se tartu heti mieleen. Mutta hänen duuninsa kyllä tunnetaan.

Ura alkoi Tehosekoitin-yhtyeessä, jonka suurin hitti Hetken tie on kevyt on Matin sävellys. Sen jälkeen hän on säveltänyt, sovittanut ja tuottanut kappaleita muun muassa sellaisille tähdille kuin Kaija Koo, Paula Koivuniemi ja Jari Sillanpää. Viime vuosien soitetuimpia biisejä lienevät Lauri Tähkän Morsian ja Antti Ketosen Olisitpa sylissäni.

Studion nurkassa Ikea-kasseissa on yli 30 kulta- ja platinalevyä. Suurmenestystä ei siis varsinaisesti tarvitse enää tavoitella. Se on jo koettu. Viime vuosina työnkuva onkin muuttunut.

– Nykyään haluan yhä enemmän tehdä itsenäistä ja taiteellisesti vapaata, ei niin kaupallista duunia, hän toteaa.

Parhaillaan tekeillä on studiolevy Saimaa-orkesterin kanssa, musiikkia tv-dokumenttiin sekä uusia biisejä muutamille ykköskaartin artisteille.

Matti Mikkola ei ole itse koskaan havitellut framille

Matti Mikkola ei ole itse koskaan havitellut framille. Osaksi se johtuu siitä, että bändin keulakuvaksi valikoituu yleensä solisti, ja Matti ei laula. Osaksi siitä, että hän on vähän ujo.

– Tykkään kyllä höpöttää itsestäni, jos joku kysyy. Pienessä porukassa olen sosiaalinen, suulas ja dominoivakin. Mutta jos paikalla on iso joukko tuntemattomia, vetäydyn kuoreeni tarkkailemaan.

Pikku-Matti laitettiin soittotunnille jo alta kouluikäisenä. Noihin aikoihin, 1970-luvun loppupuolella, oli tavallista, että tulotason noustessa kotiin hankittiin piano. Niin Mikkoloillekin. Kolmevuotias Matti halusi kokeilla soittopeliä: hän painoi ensin vasemman laidan kosketinta, josta kuului matala bamm, sitten oikeaa laitaa, josta löytyi kirkas bimm. Kiehtovaa! Hän jatkoi kokeiluja ensin yhdellä sormella, sitten kahdella ja kohta koko kädellä, nopeammalla ja hitaammalla rytmillä. Musiikkileikkikoulussa tiedon pyramidi alkoi kasvaa ja poika paukutti: ti ti taa taa, tontut marssia saa.

Virtuoosimaista pianistia Matista ei kuitenkaan kehkeytynyt. Omasta mielestään hän ei ole musiikillisesti edes erityisen lahjakas.

– En ole jaksanut opetella kunnolla nuotteja enkä soittamaan niin hyvin, että pystyisin toisintamaan kaikki ideani. Minun kohdallani tämä ratkaisu on kuitenkin toiminut. Maailmassa on jo ihan riittävästi himmelintekijöitä.

Himmelintekijöiden ei pidä nyt loukkaantua. Termi on Matti Mikkolan yleisnimitys niille, jotka osaavat mallin perusteella kopioida sinänsä taidokkaasti jonkin asian tai esineen. Mutta luomuksesta puuttuu oma idea.

– Taiteen tekemisessä johtoajatus on kokeilla uutta. Keksiä jotakin, mitä kukaan ei ole aiemmin keksinyt ja siten herättää ajatuksia ja tunteita.

Luit juuri lyhennelmän Annan jutusta, jonka on kirjoittanut Miia Siistonen. Jutussa Matti Mikkola kertoo muun muassa vanhemmuudesta ja luovasta ruoanlaitosta. Lue koko juttu Annasta 22/2020 tai digilehdestä. Tilaa lehti tai osta digilehden lukuoikeus täältä!

X