Julkkikset

Susanna Laineen ulkonäkö muuttui 17-vuotiaana, ja poikien reaktio yllätti: ”Olin pettynyt, että näinkö pinnallinen tämä maailma on”

Juontaja-näyttelijä Susanna Laineen, 40, itsetunto ja itsetuntemus ovat lujittuneet ystävien, terapian ja elämänkokemuksen ansiosta. Ulkonäön varaan hän ei halua rakentaa mitään. – Minulla on yhä jollain tavalla ruman tytön sielu.

Teksti:
Emilia Saloranta
Kuvat:
Liisa Valonen, Susanna Laineen Kotialbumi, Om-Arkisto, Yle

Susanna Laine täytti 40 vuotta viime syksynä.

Juontaja-näyttelijä Susanna Laineen, 40, itsetunto ja itsetuntemus ovat lujittuneet ystävien, terapian ja elämänkokemuksen ansiosta. Ulkonäön varaan hän ei halua rakentaa mitään. – Minulla on yhä jollain tavalla ruman tytön sielu.

Viime syksynä juontaja-näyttelijä Susanna Laineen nelikymppisiä oli juhlistamassa viitisentoista läheisintä ystävää. Saman pöydän ääressä istuivat lapsuudenystävät Seinäjoen teatteripiireistä sekä he, joihin Susanna tutustui, kun hän muutti kaksikymppisenä Helsinkiin.

– Ystävyyssuhteeni ovat lujittaneet itsetuntoani. Olen saanut heiltä suuren tuen, mutta olen joutunut tekemään ison työn, että uskallan nojautua toisiin ihmisiin. Olen kasvattanut vuosien aikana vahvan itse pitää pärjätä -kilven.

Terapia on tuonut apua itsenäiselle Susannalle haastavissa elämänvaiheissa. Tietoisuus itsestä sekä omista käyttäytymismalleista on lujittanut myös osaltaan hänen itsetuntoaan.

– Vuosien terapia on kehittänyt itsetuntemustani ja sitä kautta syvää itsetuntoani. Huomaan sen, jos vaikka esiintyessä ei kaikki mene niin kuin suunnittelin. Enää en romahda tai soimaa itseäni kuten nuorempana.

Itsetunnosta Susanna kertoo myös Epätäydellisen naisen itsetunto -kirjassa, jonka hän kirjoitti lukioystävänsä, psykoterapeutti Terhi Ketola-Huttusen kanssa.

Parikymppisenä, kun Susanna haki suuntaa elämässä näyttelijäunelmansa kanssa, hän keksi hakeutua terapiaan.

– Siihen aikaan ei puhuttu terapiaan lähtemisestä samaan tapaan kuin vaikka kampaajalle lähtemisestä. Se on onneksi muuttunut tässä kahdenkymmenen­ vuoden oaikana. Niin kuin minäkin. Takana on kokemuksia, jotka ovat tehneet minusta rennomman, varmemman ja varmasti vahvemmankin.

Äiti Kaarina Laine poseerasi tyttäriensä Susannan ja Tiinan kanssa vuonna 2005.
Äiti Kaarina Laine poseerasi tyttäriensä Susannan ja Tiinan kanssa vuonna 2005.

”Äiti sanoi, että omat rahat pitää tienata”

”Olin jo lapsena hyvin itsenäinen. Synnyin nelikymppisten vanhempien perheeseen Seinäjoelle. Kun synnyin, isosiskoni ja -veljeni olivat lähes parikymppisiä. Asemani iltatähtenä perheessä ja suvussa oli erityinen, sillä myös serkkuni olivat paljon vanhempia. Sain varmasti erilaisen kasvatuksen kuin isosisarukseni. Kuopuksen kanssa ei tarvinnut enää hössöttää.

Aika oli myös sellaista, ettei lasten kanssa kuljettu jatkuvasti. Opinkin leikkimään ja touhuamaan itsekseni. En ollut edes päivähoidossa, sillä isä teki töitä kotoa. Minulle ei kehittynyt suurta sosiaalista verkostoa omanikäisistä ennen kouluikää. Ehkä yksin oleminen on minulle siksi tuttua ja turvallista. Ehkä tuosta opitusta yksinolosta johtuen välillä on ollut hankalaakin päästää ihmisiä lähelle.

Mutta erityinen tunsin silti aina olevani. Vaikka en ollut koulussa suosittu, kotona olin aina jollain tavalla erityisasemassa, koska olin se nuorin.

Vanhempani opettivat minut avarakatseiseksi ja pohjalaisittain yritteliääksi. Kotona painotettiin, että ei ole parempia tai huonompia ihmisiä, vaan kaikki ovat samalla viivalla. Vaikka olen välillä ollut elämässäni pelokas, työelämässä en ole pelännyt lähteä kokeilemaan uusia asioita. Jo yläasteella pyrin harjoittelijaksi teatteriin, vaikka vanhempieni mielestä olisi ollut parempi käyttää illat läksyjen lukemiseen.

Äitini sanoi aina, että omat rahat pitää tienata, eikä kenenkään toisen rahoolla ruveta elämähän! Olenkin aina ollut myös taloudellisesti itsenäinen. Elän tällä hetkellä onnellista ja turvattua elämää. Saan tehdä mielenkiintoisia töitä, ja olen pystynyt ostamaan itselleni esimerkiksi muutamia sijoitusasuntoja.

Olen kokenut myös päinvastaisen tilanteen. Raha ei välttämättä tuo onnea, mutta se luo turvan tunnetta ja vapautta. Olen vuosien saatossa pohtinut, että jos minulta vietäisiin tämä kaikki, olisinko silloinkin onnellinen sisältäpäin? Miten vahva sisukseni sitten olisi? On tärkeää, että hyvinvointiaan ei rakenna materian tai ulkoisten seikkojen varaan.”

Susanna sanoo elävänsä tällä hetkellä onnellista ja turvattua elämää.
Susanna sanoo elävänsä tällä hetkellä onnellista ja turvattua elämää.

”Olin pieni, silmälasipäinen ja arka tyttö”

”Olin kouluiässä pieni silmälasipäinen, aika arka tyttö. En kuulunut luokan suosituimpiin. Ajattelin, että ulkoinen olemus ei ole se avu, jolla pärjään. Luin paljon, olin hyvä koulussa ja yritin tsempata muilla keinoilla, jotta saisin kavereita.

17-vuotiaana lukiokesän aikana venähdin pituutta ja aloin käyttää piilolinssejä. Yhtäkkiä pojat, jotka eivät olleet osoittaneet minulle minkäänlaista huomiota, olivat kiinnostuneita. Olin pettynyt, että näinkö pinnallinen tämä maailma on! Minulla oli samat läpät ja olin täysin sama tyyppi, näytin vain toisenlaiselta.

Vaikka tein parikymppisenä töitä mallina, ja ulkonäöstäni on varmasti ollut myös hyötyä joissakin tv-töissä, en ole ikinä laskenut asioita sen varaan. Tai ajattelen, että muut avut ovat kuitenkin tärkeämpiä. Kuten kirjassa totean, minulla on yhä jollain tavalla ruman tytön sielu.”

Vapaamman kevään aikana Susanna ehti lomailla muutaman viikon Italiassa.
Vapaamman kevään aikana Susanna ehti lomailla muutaman viikon Italiassa.

”On suuri lahja, jos saa kokea rakkauden”

”Iän myötä ihmiset ovat alkaneet huomautella, että muistutamme äitini kanssa toisiamme. Äitini on tahaton humoristi, suurpiirteinen ei-niin-tärkeissä asioissa. Kun huomasin lukioaikoina, ettei minulla ole seuraavaksi päiväksi vanhojen tansseihin mekkoa, hän hurautti tuubimekon ompelukoneella vanhoista verhoista. Kun minä häpeilin, hän oli vain, että sehän on upea!

Äiti on ollut kannustava kaikessa mitä teen; lopulta hän piti ajatusta musiikkiteat­teriopinnoistakin hyvänä ideana, vaikka hän ensin vastusti niitä. Kuten kirjassa kirjoitan, myös miessuhteissani hän on ollut myötäilevä. Hän on iloinnut kanssani. Kun olen sitten ilmoittanut, että se juttu päättyi, äiti on todennut, että se vaikuttikin vähän vaikealta.

Nuorempana hain seurustelusuhteista jännitystä ja draamaa, mutta iän myötä tämä on karsiutunut. Ehkä se oli aikaisemmin omaa sitoutumispelkoani, joka oli vain käärittynä seikkailunnälkään.

Olen aikuisempana alkanut arvostaa miehissä empaattisuutta, kiltteyttä, hyväsydämisyyttä ja epäitsekkyyttä. Olen joutunut opettelemaan sitä, että voin olla heikko ja tukeutua toiseen. Olen kuitenkin tykännyt vähän liikaa yksinolosta, että olisin lähtenyt rakentamaan ihmissuhteita hyvienkään miesten kanssa, joita olen myös kohdannut.

Vaikka teen julkista työtä, olen aina halunnut pitää suhteiden toiset osapuolet niin yksityisenä kuin se on mahdollista. Se on tuntunut hyvältä valinnalta. Rakkaushan on parasta ja suuri lahja, jos sellaisen kohtaa ja saa kokea. Sekään ei välttämättä ole itsestäänselvyys.

En enää ole kovin kohtalonuskoinen, vaan ajattelen, että on hyvää onnea tai tuuria, jos monien ihmisten joukosta löytyy joku. Joku, joka liikuttaa minua ja saa elämän uuteen valoon. Ja että tunteet ovat vielä niin vahvoja, että ne kestävät kaikenlaiset töyssyt, joita elämään mahtuu. Se on tavallaan absurdia, mutta niin hienoa.”

Susanna ei ole pelännyt kokeilla uusia asioita työelämässä. Viimeisimpänä hän kirjoitti kirjan nuoruudenystävänsä Terhin kanssa.
Susanna ei ole pelännyt kokeilla uusia asioita työelämässä. Viimeisimpänä hän kirjoitti kirjan nuoruudenystävänsä Terhin kanssa.

”Oivalsin, että keksin murheen aina jostain”

”Olen halunnut ja tehnyt töitä itseni kanssa, että pääsisin irti neuroottisuudesta. Ihailen ja rakastan ihmisiä, jotka osaavat ottaa elämän rennosti eivätkä murehdi turhista.

Olen elänyt liian pitkään peläten, että kyllä kohta joku pommi tipahtaa niskaan. Olen luonteeltani välillä melankolinen, ja aika pitkään minulla oli aina jokin murhe tai huoli. Vuosien saatossa olen oivaltanut, että keksin sen murheen aina kyllä jostakin, vaikka kaikki olisi hyvin. Ikä on tuonut myös siihen helpotusta; elämähän voi olla myös iloista, asiat voivat olla ihan hyvin. Mitä jos ei olisikaan mitään hätää?

Tänä keväänä olen ensimmäistä kertaa tehnyt vähemmän töitä ja yrittänyt vain olla. Tilaisuus pidempään vapaaseen tuli nyt osittain sattumalta, kun Farmin kuvauk­set päättyivät ja Salatut elämät -sarjan roolihahmoni tie tuli päätökseen vuoden lopussa.

Ihmiset kasaavat erilaisia asioita elämäänsä paetakseen jotain. Minulla se oli pitkään kiire. Tänä keväänä ei ole ollut kiire, ja onnekseni olen huomannut, että kyllähän näinkin voi elää. Olen uskaltanut tuijotella itseäni peilistä ja vain olla. Alkukankeuden jälkeen se on tuntunut jopa hyvältä.

Olen viime aikoina myös suorastaan opetellut onnellisuuden kokemista. Tarttumaan tunteeseen tai hetkeen, joka tuntuu hyvältä. Yrittää venyttää hetkeä, että olisin edes enemmän kuin sen kaksi minuuttia tyytyväinen vallitseviin olosuhteisiin. Sellaisia hetkiä tulee, kun esimerkiksi syö yhdessä jonkun kanssa hyvää ruokaa tai juttelee ystävän kanssa. Musiikista tai tuoksusta kadulla tulee mieleen hyvä muisto ja siihen voi jäädä kiinni.”

Susanna juonsi SuomiLOVE-ohjelmaa Mikko Kuustosen kanssa.
Susanna juonsi SuomiLOVE-ohjelmaa Mikko Kuustosen kanssa.

”En ole koskaan mennyt vahvasti perheen perustamista kohti”

”Ystäväni ovat kulkeneet mukana elämänmuutoksissani. Vähän alle kolmekymppisenä moni meni naimisiin ja alkoi saada lapsia. Minusta tuo kaikki tuntui kovin kaukaiselta, suorastaan mahdottomalta. Mietin, miten tuo pariutuminen tapahtuu. Tunsin jonkinlaista ulkopuolisuuden tunnetta, minun fokukseni oli töiden tekemisessä.

Nyt nelikymppisenä kriisi oli toisenlainen. Elämän merkityksellisyys nostaa päätään, se mitä varten täällä olemme. Teenkö jotain hyvää toisten hyvinvoinnin eteen? Onko merkityksen tunnetta, kun ei ole jälkikasvua ja mistä sen merkityksellisyyden voi silloin löytää? Oivallus siitä, että elämä itsessään on jo merkityksellistä, että saamme olla ja elää täällä, on auttanut.

Perheen perustaminen ja lapsien saaminen eivät ole itsestäänselvyyksiä, mutta en ole ikinä mennyt vahvasti sitä kohti. Rakastan lapsia ja vauvoja, ja tavallaan tunnen hetkittäin vahvasti, että voisin olla jonain päivänä äiti. Mutta siihen ei ole tullut elämässä tartuttua, enkä tiedä syytä. Huomaan, että se on kuitenkin asia, jota joutuu perustelemaan.

En koe surua lapsettomuudesta, mutta välillä koen yhä jonkinlaista ulkopuolisuuden tunnetta. Minulla jää jokin osa-alue elämästä kokematta ja näkemättä, mutta toisaalta tässä elämässä eivät kaikki vaan saa kokea kaikkea. Toki olen neljäkymmentä. En tiedä, olisiko se sula mahdottomuus, mikäli vahva tunne perheen perustamiseen vielä tulisi.”

Urheilun vastapainoksi Susanna Laine harjoittaa myös mindfulnessia.
Urheilun vastapainoksi Susanna harjoittaa myös mindfulnessia.

”Saatan kuulostella helposti pieniäkin oireita”

”Työni on sellaista, että siinä kuulee yhä kommentteja omasta kehosta. Tiedän, että minulla on ihan hyvät geenit, olen vanhempieni tavoin pitkä ja hoikka. Mutta toki teen myös kuntoni eteen töitä, syön terveellisesti ja urheilen säännöllisesti.

Minulla ei ole ollut malliaikojeni jälkeen mitään ajatuksia, että olisinpa viisi kiloa hoikempi. Olen treenannut itseni muutaman kerran tosi timmiin kuntoon, eikä elämä ole siitä miksikään muuttunut. En usko, että kukaan miettii oikeasti kiikkustuolissa, että voi kunpa olisin ollut nuorena hoikempi. Vaan päinvastoin, että en olisi tuhlannut niin paljon aikaa kilojen murehtimiseen. Kun muuten elämässä voi hyvin, silloin tuntee itsensä kauniiksi.

Olen välillä huolestunut terveydestäni ja saatan helposti kuulostella pieniäkin oireita ja alkaa diagnosoida kaikenlaista. Tupakoinnin lopetin kohta kymmenen vuotta sitten, kun päätin, että en tietoisesti myrkytä kehoani yhtään. Yritän syödä puhtaasti ja terveellisesti. Liikun kehoani kuunnellen. Neljän tunnin yöunien jälkeen ei tarvitse lähteä salille tai pitkän ku­vauspäivän jälkeen juoksulenkille. Mutta urheilu on ihanaa ja erittäin halpa mielenterveyslääke.

En usko, että lopetan koskaan töiden tekemistä, mutta vauhti varmasti hidastuu. Vaikea sanoa, millaista elämää elän kymmenen tai sitä useamman vuoden päästä. Voisin kuvitella, että kameran takanakin voisi olla kivaa. Juuri nyt yritän elää tätä päivää, enkä aikatauluta kalenteria liikaa eteenpäin.”

X