Suvi Tiilikainen
Suvi Tiilikainen
Julkkikset

Suvi Tiilikainen julkaisi valloittavan kuvan vuodelta 1988 – tokaluokkalaisen Suvin look on kasaria aidoimmillaan

Entinen Miss Suomi Suvi Tiilikainen, 38, on julkaissut omalla Instagram-tilillään erityisen riemastuttavan kuvan kouluajoiltaan, kultaiselta 1980-luvulta.
Teksti: Katri Koskinen Kuvat: Ari Heinonen/Otavamedia

Kauneus- ja hyvinvointialan yrittäjä ja kolmen lapsen äiti Suvi Tiilikainen, 38, ilahdutti Instagram-seuraajiaan julkaisemalla koulukuvan vuodelta 1988. Kuvassa pieni Suvi on kahdeksanvuotias tokaluokkalainen. Kuva kiteyttää loistavasti kasarityylin kulmakivet – etenkin Suvin hiustyyli pinneineen herättää muistoja ja hilpeyttä kultaiselta kasarilta.

Tyyli oli tärkeää jo tuolloin, korvarenkaat lainasin kuvauksiin isäni siskolta, äiti tilasi Betty Boop -paidan ja sain saman leikkauksen hiuksiin kuin isosiskokin. Tuolloin leikattiin toispuoleinen heitto. Silmiä vähän punoittaa, koska hiukset oli hienosti kotoa lähtiessä mutta menivät vähän vinksalleen kun pyöräilin kouluun. Itkuhan siinä tuli”, Suvi kirjoittaa kuvan yhteyteen.

Vuoden 2000 Miss Suomi, meikkaaja-maskeeraaja Suvi Tiilikainen on julkaissut henkilökohtaisella Instagram-tilillään aiemminkin ihanan nostalgisia kuvia. Suvin ylioppilaskuva 19 vuoden takaa havahdutti ajattelemaan, kuinka nopeasti aika rientää.

 

Näytä tämä julkaisu Instagramissa.

 

19 vuotta sitten..☺️✨ #timereallyflies

Henkilön Suvi Tiilikainen (@suvitiilikainen) jakama julkaisu

Myös kaverikuva Janina Fryn ja Karita Tykän kanssa vuodelta 2002 suorastaan hehkuu oman aikansa trendituulahduksia.

 

Näytä tämä julkaisu Instagramissa.

 

Siivouspäivien parhautta on vanhat kuvat, joita jää selailemaan.💕 @janinafry @karitatykka #oldiesgoldies Vuosi taitaa olla 2002..🤔🤷🏻‍♀️

Henkilön Suvi Tiilikainen (@suvitiilikainen) jakama julkaisu

Lue myös:  Ex-missit Bea Toivonen, Suvi Tiilikainen, Merja Varvikko ja Pirkko Mannola paljastavat kauneutensa salat

Vietitkö lapsuutesi rokkaavalla 1960-luvulla vai kultaisella kasarilla? Tämän syntymävuosikymmenesi paljastaa sinusta!

Lähde: Instagram

X