Julkkikset

Syke-sarjan hurmuri Antti Luusuaniemi paljastaa sarjan kulisseista: Tällaiset välit näyttelijöillä on kuvausten ulkopuolella

Syke-sarjasta tuttu Antti Luusuaniemi tunnustautuu taikauskoiseksi mieheksi ja sanoo, ettei päästä lapsiaan katsomaan itseään Macbethin roolissa.

Teksti:
Virpi Valtonen

Antti Luusuaniemi tekee paluun Kansallisteatteriin Macbethin roolissa.

Syke-sarjasta tuttu Antti Luusuaniemi tunnustautuu taikauskoiseksi mieheksi ja sanoo, ettei päästä lapsiaan katsomaan itseään Macbethin roolissa.

Kaksi vuotta virkavapaalla ollut, Syke-sarjastakin tuttu näyttelijä Antti Luusuaniemi, 37, tekee näyttävän paluun Suomen Kansallisteatteriin ensi viikon keskiviikkona, kun Shakespearen mestariteos Macbeth saa ensi-iltansa teatterin suurella näyttämöllä.

– Täytyy sanoa, että nyt on kuningasfiilis. Tämä on juhlallinen paluu kotiteatteriini.

Antti kertoo teatterialan uskomuksesta, jonka mukaan koskaan ei saisi sanoa, minkä roolin haluaisi tehdä, koska silloin roolia ei saa. Mutta hän tunnustaa, että Macbeth on rooli, jonka hän on aina halunuut tehdä.

– Macbeth on hieno rooli, ja Shakespearen teksti on todella ajankohtainen. Minua ennen lukemattomat hienot näyttelijät ovat päässeet kokeilemaan ammattitaitoaan Shakespearen tekstin kanssa. Shakespeare tuntee ihmismielen ja sielun hyvin. Tällä hetkellä on mielettömän kivaa, vapauttavaa, etuoikeutettua ja inspiroivaa olla näyttämöllä, Antti Luusuaniemi sanoo ja paljastaa, ettei roolitoiveista puhuminen ole ainoa kielletty asia teatterissa:

– Plaria eli näyttelijän käyttämää käsikirjoitusvihkoa ei saa laittaa lattialle. Jos plari kuitenkin tippuu lattialle, siihen pitää sylkäistä. Teatterissa ei myöskään saa viheltää. Nämä traditiot ovat osa alan viehätystä.

Fanit eivät sekoita päätä

Antti näyttelee megasuositussa Syke-sarjassa komeaa sydänkirurgia Max Hanssonia. Max on yksi sarjan suosituimmista hahmoista. Moni Kansallisteatteria esittelevälle kierrokselle osallistunut fani onkin yllättynyt kohdattuaan teatterin käytävällä suurimman idolinsa.

– En tiedä, mistä minut käytävällä tunnistetaan, sillä Sykkeen lisäksi jotkut muistavat minut myös Maarit Mallin Kuudes kerta -leffasta ja Luottomies-sarjasta. Nämä ovat kaikki olleet juttuja, jotka ovat löytäneet oman fanikuntansa, mikä on tietenkin mielettömän kiva juttu. Jos fanit vielä kiinnostuvat tulemaan katsomaan teatteria, niin voi vitsi!

Antti sanoo, että teatterin kulisseissa fanitus kuitenkin unohtuu ja kaikki näyttelijät ovat samanarvoisia.

– Kulisseissa vaihdetaan kollegoiden kanssa kuulumisia, juodaan kahvia, kerrotaan vitsejä ja naureskellaan. Teatterin kulisseissa ei tietenkään saa pitää meteliä, sillä se häiritsisi niitä, jotka ovat näyttämöllä, joten aika keskittyneenä siellä ollaan, Antti kertoo.

Antti sanoo, että tällä hetkellä hänelle tärkeintä on hengittää samaa ilmaa muiden näyttelijöiden kanssa.

– Mielenkiintoista tässä ammatissa on se, että pääsee tutustumaan ja tekemään töitä uusien ihmisten kanssa. Kukaan ei ole yksin mitään näyttämöllä.

Syke-sarjan näyttelijöillä lämpimät välit

Antti puhuu Syke-sarjan kollegoistaan erityisellä lämmöllä.

– Minulla on kaikkien sarjan näyttelijöiden kanssa todella hyvät ja lämpöiset välit. Sarjassa on paljon ystäviä. Esimerkiksi Leena Pöystin kanssa olen tehnyt Kansallisteatterissa Papin perheen, missä näyttelimme sisaruksia. Hän on minulle hyvin läheinen. Iina Kuustosen kanssa olen tehnyt aiemmin Helsingin herra -sarjan ja olemme ystäviä. Ristisen Matti kävi meillä jopa joulupukkina jouluna, 9- ja 4-vuotiaiden tyttärien, Ellan ja Lunan isä kertoo hymyillen.

Antti sanoo, että Syke-kollegat näkevät toisiaan vapaa-ajallakin.

– Usein se tarkoittaa jonkun jutun ensi-iltaa, jossa pääsemme vaihtamaan kuulumisia ja vähän juhlimaan yhdessä.

Myös Macbeth-katsomoon Antti odottaa Syke-kollegoitaan.

– Ihan varmasti he ovat tulossa. On ihanaa, että kollegat tulevat katsomaan työtäni. Minulle se on iso asia, joka merkitsee paljon. Yleisöön tulee myös vaimoni Lili, mutta lapsiani en vielä katsomoon päästä. He voisivat järkyttyä kun faija käy vähän kierroksilla.

Lue lisää:

Antti Luusuaniemi ja Lili-vaimo: ”Hääpäivänä tuli melkein ero”

Antti Luusuaniemi: ”Huippujengissä ikävöin perhettäni ja odotin kotiin pääsyä ihan hulluna”

Rohkea rooli vei näyttelijä Antti Luusuaniemen seksuaaliterapeutille

Antti Luusuaniemi ja yhdeksän vuotta nuorempi Lili-vaimo: ”Hääpäivänä tuli melkein ero”

X