Julkkikset

Syksyllä avioituva Noora Karma: ”Valmistelin hääni kahdessa ja puolessa tunnissa”

Monelle morsiamelle tuttu häähulluus ei ole iskenyt mentalisti-taikuri Noora Karmaan, 41. Eikä hän hukannut aikaa häävalmisteluihin. – Tiedän mitä haluan, hän paljastaa.

Teksti:
Virpi Valtonen
Kuvat:
Tiia Ahjotuli/Otavamedia

Noora Karma kuvailee tulevaa aviomiestään Jani Strömsholmia urheilulliseksi sohvaperunan vastakohdaksi.

Monelle morsiamelle tuttu häähulluus ei ole iskenyt mentalisti-taikuri Noora Karmaan, 41. Eikä hän hukannut aikaa häävalmisteluihin. – Tiedän mitä haluan, hän paljastaa.

Mentalisti ja taikuri Noora Karma, 41, avioituu ensi syksynä kihlattunsa Jani Strömsholmin kanssa. Sipoossa asuva pari on ollut kihloissa vuoden.

Vaikka häät lähestyvät, Noora sanoo, ettei hänellä ole häiden suhteen minkäänlaista stressiä, sillä suunnitelmat on jo tehty.

– En stressaa. Tiedän, mitä haluan, ja siksi häät oli nopeasti suunniteltu. Minulla meni valmisteluissa kaksi ja puoli tuntia ja sen jälkeen kaikki oli varattu menua myöten, Noora kertoi Finnkino Omenan avajaisgaalassa Espoossa Annalle.

– Häistä tulee pienet lähimpien ystävien ja perheen kesken. Toivon todella rentoja ja mukavia juhlia. Saattaa olla että aamutunneille juhlitaan, mutta hyvin rennoin rantein. Häihimme ei tule pönötystä tai istuvaa dinneriä.

Nooran mukaan parin ole tarvinnut riidellä tai olla edes eri mieltä häitä koskevista yksityiskohdista.

– Meillä molemmilla on häiden suhteen samanlainen vastuu ja samanlainen maku. Olemme halunneet samanlaisia asioita ja samanlaiset häät.

– Itse asiassa ei ole ollut mitään, mistä olisimme olleet eri mieltä.

Vaihtuuko Noora Karman sukunimi?

Noora Karma on ollut aiemmin naimisissa brittimiehen kanssa. Tuolloin hän lyhensi nimensä Karjula-MacFarleinen maagisempaan muotoon Karmaksi.

Keväällä 2013 päättyneestä liitostaan espanjalaistaikuri Alfonso Riosin kanssa Nooralla on kaksi lasta Lola ja Gabriel.

Miten käy Nooran sukunimen suhteen tulevan avioliiton myötä? Tuleeko Noorasta Strömsholm?

– En tiedä, pitää vähän miettiä. Minulla on oma nimeni ja taiteilijanimi. Sitten on vielä lasten nimet. Onhan näitä vaikka mitä nimiä, joten pitää katsoa, mikä olisi järkevintä. En ole vielä miettinyt tätä.

Lue lisää:

 
X