Jarkko Martikainen
– Pyrin rakastamaan jokaista, joka antaa siihen pienenkin mahdollisuuden.
Julkkikset

Synkkyys on vaihtunut iloon ja valoon muusikko Jarkko Martikaisen elämässä: ”Olen mielelläni naiivi houkka”

Laulaja-lauluntekijä Jarkko Martikainen on entinen synkistelijä, nykyään hän uskoo enemmän iloon ja valoon. – Voin jo kuulla korvissani ivaajien äänen: noinko naiivi siitä on tullut?
Teksti: Annan toimitus Kuvat: Sampo Korhonen

Kaikki me kuolemme pian, Meitä odotellaan mullan alla, Kuolleen vaatteet… Monet Jarkko Martikaisen lauluista käsittelevät kuolemaa. Mikä olisikaan osuvampi aihe patologin pojalle. Kerran Jarkko kysyi isältään, eikö hänestä ole masentavaa avata ruumiita. ”Ei”, vastasi isä. ”Kuolleet näyttävät hyvin rauhallisilta. Masentavaa on mennä työpäivän jälkeen marketiin ja nähdä kaikki siellä vaeltavat elävät kuolleet.”

Psykiatri-äiti puolestaan opetti, että jos pelkää kuolemaa, päätyy pelkäämään elämää. Sitä Jarkko ei halunnut.

Taide heijastaa tekijänsä maailmankuvaa. Niin Jarkko uskoo. YUP-yhtyeen aikoina hänen maailmankäsityksensä oli melkoisen synkkä. Nuoren ryppyotsaisen rock-tähden tuomionpasuuna tuuttasi ilmoille syytöksiä ihmiskunnan tyhmyydestä ja ahneudesta.

Vielä viisi vuotta sitten Jarkko raapusti biisin nimeltä Raato raahautuu. Se on juuri niin pateettinen kuin otsikko antaa ymmärtää. Laulu syntyi päivänä, jolloin tekstinikkari ui syvissä, tummissa vesissä. Itseään lohduttaakseen Jarkko päätti purkaa tuntonsa lauluun. Se auttoi. Seuraavana päivänä tuotos jo nauratti. Häntä jopa vähän nolotti esittää moista itsesäälintäyteistä ruikutusta edes bändikavereille.

Mutta kas kummaa, he innostuivat. Samoin yleisö. Raato raahautuu vaaditaan usein saada kuulla encorena ja sitten kansa hoilaa yhteen ääneen: ”Voi paaaskaa, eikö tää lopu koskaan!”

Nyt kurttu otsalla on jo oiennut. Enää Jarkko ei julista tai kauppaa mitään aatetta, korkeintaan esittää kainoja ehdotuksia. Viime aikoina syntyneet laulut heijastelevat nykyistä elämänasennetta. Ne käsittelevät vähemmän kuolemaa ja enemmän elämää – iloa, valoa ja rakkautta.

– Voin jo kuulla korvissani ivaajien äänen: noinko naiivi siitä on tullut? Maailmahan on roistojen luola! Mutta minulla ei ole mitään hävittävää. Olen mielelläni naiivi houkka. Pyrin rakastamaan jokaista, joka antaa siihen pienenkin mahdollisuuden.

Luit juuri lyhennelmän Annan jutusta, jonka on kirjoittanut Miia Siistonen. Jutussa Jarkko Martikainen kertoo muun muassa avioerosta, lapsettomuudesta ja pienestä pojasta, joka ei halunnut enää puhua saksaa. Lue koko juttu Annasta 24/2021 tai digilehdestä. Tilaa lehti tai osta digilehden lukuoikeus täältä!

X