Julkkikset

Syömishäiriöstä kärsivän Rea Tallgrenin teki aiemmin mieli pyydellä ohikulkijoilta anteeksi ulkonäköään – viime kesä muutti asian: ”Isoin oivallus oli se, etten ole velkaa kellekään”

Tyytymättömyys omaan peilikuvaan on vaivannut radiojuontaja Rea Tallgrenia koko aikuisiän. Taustalla ovat ahdistavat kokemukset nuoruudessa.

Teksti:
Piia Sainio
Kuvat:
Heli Hirvelä

Väsymys otti erävoiton Reasta syksyllä.
– Hyvin syöminen ja liikkuminen auttaisivat pitämään olon virkeämpänä, mutta välillä väsymys vain on ylivoimaista.

Tyytymättömyys omaan peilikuvaan on vaivannut radiojuontaja Rea Tallgrenia koko aikuisiän. Taustalla ovat ahdistavat kokemukset nuoruudessa.

Pidän siitä, millainen olen. Mielestäni olen hyvä tyyppi, radiojuontaja Rea Tallgren, 34, sanoo.

– Mutta elämäni mullistuisi, jos pitäisin myös siitä, mitä näen peilistä. Ikävät ajatukset ovat läsnä niin usein, että sydäntä painaa.

Mitään vau-efektiä Rea ei odota peiliin katsoessaan, ihan neutraali olo riittäisi. Välillä tulee niitä hetkiä, jolloin hän huomaa ajattelevansa, että mitä väliä. Mitä ihmeen väliä sillä on, miltä minä näytän? Niitä hetkiä hän toivoisi lisää.

– Tahtoisin vain rauhan tämän suhteen, Rea puolittain kuiskaa.23

– Se olisi ihanaa. Kunpa en enää ikinä ajattelisi itsestäni mitään rumaa.

Rea oivalsi, että hänen ei tarvitse näyttää samalta kuin ennen

Ristiriita Rean julkisuuskuvan ja minäkuvan välillä on iso. Radiossa Rean ääni pulppuaa naurua, ja nettivideoista näkee, ettei hän arastele tanssia työpaikallaan studiossa. Päivittäin tulee mokailtua, mutta hän ei mo­kiaan peittele vaan laittaa ne kaikkien nähtäville sosiaaliseen mediaan.

– Iloisuuteni ei ole esitystä. Jos hassuttelen, minulla on meneillään hyvä päivä ja voin vaikka laittaa Instaan tanssivideon, jossa mahani höllyy. Onneksi niitä päiviä on aika paljon, Rea Tallgren sanoo.

– Työtilanteessa minun on helppo olla esillä, koska luotan ammattitaitooni. Hassuttelun taakse voi myös piiloutua.

Vain aviomies ja lähimmät ystävät ovat tienneet, että Realla on niitäkin päiviä, jolloin hän häpeää ulkonäköään niin, ettei pysty lähtemään lähikauppaan. Erään kerran aikomus lähteä uimahalliin aiheutti paniikkikohtauksen.

Ulkona liikkuessaan Rean tekee mieli pyydellä muilta anteeksi sitä, miltä hän näyttää.

Viime kesänä hän unohti anteeksi pyytelemisen, ensimmäistä kertaa vuosiin.

– Kävin ystäväni kanssa terassilla, kun olin kesällä Jyväskylässä! Olen aina vältellyt ulos lähtemistä vanhassa kotikaupungissani, koska olen pelännyt, että vastaan tulee tuttuja. En ole halunnut, että he näkevät minut näin lihavana.

Kesäloma oli muutenkin paras vuosiin, Realla oli hyvä olla itsensä kanssa. Siitä pisteet menevät hyvinvointilääkäri Pippa Laukalle. Rea oli mukana Pipan juontamassa Olet mitä syöt -ohjelman jaksossa, joka saatiin valmiiksi ennen kesäkuun puoli­väliä.

Pipan tukemana Rea lopetti energiajuomien suurkulutuksen, jätti herkut vähemmälle ja opetteli kokkaamaan täysipainoisia aterioita. Ennen ohjelman alkua tehdyn kuntotestin mukaan hänen kuntonsa oli huonoin mahdollinen. Pippa sai tsempattua Rean liikkeelle.

– Ohjelma oli käänteentekevä. En odottanut niin suuria muutoksia, Rea Tallgren kertoo ja nyppii croissantin murusia sylistään.

Istumme neuvotteluhuoneen sohvilla kahvimukit kädessämme. Kahvia Rea ei tosin juo, vaan kaakaota. Päivän kofeiinit hän saa edelleen energiajuomista.

– Isoin oivallus kesällä oli se, etten ole velkaa kellekään. Kenen takia minun pitäisi näyttää samalta kuin 20-vuotiaana?

Väsymys yllätti syksyllä

Kun Rea 14-vuotiaana sairastui anoreksiaan, ystävät tiesivät asiasta ennen Rean vanhempia. He yrittivät myös auttaa. – Eräs lähimmistä kavereistani ilmoitti, että nyt me teemme niin, että kerran viikossa kokkaamme ja syömme yhdessä. Ajatella, että 15-vuotias keksii jotain niin järkevää!
Kun Rea 14-vuotiaana sairastui anoreksiaan, ystävät tiesivät asiasta ennen Rean vanhempia. He yrittivät myös auttaa.
– Eräs lähimmistä kavereistani ilmoitti, että nyt me teemme niin, että kerran viikossa kokkaamme ja syömme yhdessä. Ajatella, että 15-vuotias keksii jotain niin järkevää!

Liikunnasta ja terveellisestä ruokavaliosta Rea ei saanut pidettyä kiinni syksyllä samalla lailla kuin kesällä. Itseinho, tyytymättömyys ja viha tekivät paluun, niin kuin energiajuomatkin.

– Olin niin väsynyt, että annoin itselleni luvan juoda viikonloppuisin yhden energiajuoman päivässä. Olen siitä vihainen itselleni.

Nyt juomaa menee kaksi tölkkiä joka päivä, kuten ennen ohjelmaa.

– Olen niiden suhteen kuin alkoholisti, en saisi ottaa yhtäkään.

Tuttavapiirissä Rea tunnetaan myös rakkaudestaan juustonaksuihin. Niitäkin menee.

– Toisaalta Pippa Laukka sanoi, ettei itseltään kannata kokonaan kieltää mitään.

Vaikka takapakkia on tullut, Rea ei usko peruuttaneensa ihan lähtöpisteeseen saakka.

– Notkahduksia tulee, mutta koko ajan olen matkalla.

Myös monia hyviä, elämän­tapamuutosta tukevia asioita on jäänyt arkeen. Rea käy lenkillä ja jopa pitää siitä. Hän syö tavallista ruokaa useammin kuin hänellä oli aiemmin tapana. Hän ei ole kevään jälkeen ostanut kotiinsa leipää; siihen hänellä oli aiemmin tapana turvautua, kun olisi pitänyt syödä kokonainen ateria. Karkkeja hän ei enää napsi töissä. Iltaisin hän syö yhden herkun, niin makean suklaahippukeksin, että yksi riittää.

Rea Tallgren on taistellut syömishäiriön kanssa teini-iästä lähtien

Syömishäiriö on vaikuttanut Rean elämäntapoihin teini-iästä saakka. Hän oli 14-vuotias, kun sairastui anoreksiaan. Ensimmäisenä tämän panivat merkille ystävät, vasta sitten vanhemmat. Eikä ihme, koska Rea teki kaikkensa uskotellakseen äidilleen ja isälleen, että syö ihan normaalisti.

Vanhemmat eivät kiinnittäneet huomiota tytön laihtumiseen, saattoihan se johtua kasvupyrähdyksestäkin tai siitä, että Rea harrasti paljon liikuntaa. Äiti havahtui, kun piiloleikkiä oli jatkunut puoli vuotta.

Oli kesäloman ensimmäinen viikko, Rea oli äitinsä kanssa kaupassa. Vastaan tuli vanha perhetuttu, jota Rea ei ollut nähnyt vuoteen. Rea kiirehti halaamaan – mutta perhetuttu ei ollut tunnistaa häntä.

– Myöhemmin tuttu oli kysynyt meidän äidiltä, onko Realla syöpä. Olin aivan järkyttävän laiha, ja silmänaluset olivat kuopalla.

Niihin aikoihin Rea yleensä esitti syövänsä iltapalan omassa huoneessaan, kaksikerroksisen rivitalokodin yläkerrassa. Eräänä iltana äiti tuli huoneeseen mukanaan puolikas ruispala, jolla oli voita ja juustoa, sekä omena.

– Kiitin häntä ja valehtelin, että syön kohta, Rea muistelee.

Äiti vaati tytärtään syömään iltapalan saman tien. Sitä ennen hän ei lähtisi pois huoneesta.

Rea raivostui. Hän alkoi huutaen listata, paljonko juustossa oli kaloreita, paljonko voissa ja ruispalassa, paljonko omenassa.

– Se oli valkoista vihaa. Huusin äidille, etten todellakaan syö näitä. Olen jo syönyt päivällä puolikkaan omenan! Haluatko, että minusta tulee läski hirviö?

Silloin äiti sanoi, että Rean on mentävä terapiaan. Seuraavana arkipäivänä vanhemmat varasivat lääkäriajan.

Tuohon aikaan, vuonna 2000, terapiassa käyminen oli vielä iso tabu.

– Pelkäsin kuollakseni, että joku saa tietää. Kuljin terapeutin luo takaovesta ja kehitin suunnitelmia siitä, mitä sanon, jos joku näkee minut.

Vanhemmat tiesivät tyttärensä vastentahtoisuuden ja antoivat vaihtoehdon: jos Rea alkaisi syödä, terapian voisi lopettaa.

– Valitsin syömisen, koska se oli minulle kahdesta pahasta se pienempi, Rea Tallgren kertoo.

Syömishäiriö jäi tuolloin käsittelemättä, eikä asian ytimeen ehditty päästä.

– Ymmärrän kuitenkin vanhempiani, totta kai. Siinä tilanteessa heille oli tärkeintä se, että aloin syödä.

Perheen kannustus auttoi

Paranemisessa auttoi ystävien ja perheen kannustus. Muutaman vuoden päästä Rea alkoi seurustella. Tuolloin 16–17-vuotiaana hän oli edelleen hyvin hoikka. Silti poikaystävä varoitteli lihomasta, muistutteli kevyttuotteista ja kommentoi ilkeästi Rean muotoja. Kaksi ja puoli kiloa olisi raja. Sen enempää Rea ei saisi lihoa, tai he eroaisivat. Mutta ei hätää, hän kyllä kertoisi, kun raja on tulossa vastaan, niin Rea ehtisi laihduttaa.

Suhde päättyyi, kun poika löysi kiinnostavamman tytön.

– Ensirakkaus jätti minuun syviä traumoja. Työstin suhdetta pitkään. Jos myöhemmin näin hänet kaupungilla, menin piiloon ja soitin jonkun hakemaan minut kotiin.

Ensirakkaus on ainut ihmissuhde, jossa Rea on saanut osakseen ulkonäkönsä arvostelua. Edes nykyään, julkisesta työstä huolimatta, arvostelua ei ole tullut miltään taholta.

Anorektisen laiha Rea ei ole ollut teini-iän jälkeen, mutta syömishäiriön vuoksi hän on käynyt terapiassa aikuisiälläkin. Välillä Realla on ollut kausia, jolloin hän on pystynyt suhtautumaan syömiseen ja ulkonäköönsä melko normaalisti. Sitten on ollut kausia, jolloin peikko on nostanut päätään.

Parikymppisenä opiskelijana Rea kävi luennoilla ja kunto­salilla, treenasi paljon mutta myös söi tarpeeksi.

– Vuodet yliopistolla olivat itsetunnollisesti minulle parasta aikaa. Olin tyytyväinen siihen, miltä näytin, ja minulla oli hyvä olo.

Kaikki olikin hyvin siihen saakka, kun piti alkaa kirjoittaa opinnäytetyötä. Rea oli tottunut menemään salille luentojen jälkeen, mutta antoi itselleen luvan jättää treenaamisen väliin kandidaatintutkinnon tekemisen ajaksi. Kolmen kuukauden ajan hän keskittyi opintoihinsa maanantaista lauan­taihin aamu­yhdeksästä iltayhdeksään.

Koska hän ei käynyt salilla, hän pelkäsi lihovansa. Hän ratkaisi ongelman syömällä päivässä vain yhden kasvispasteijan ja juomalla yhden puolen litran pullollisen Fantaa.

– Ne olivat valintani siinä vaiheessa: herkullinen pasteija ja lempilimuani. Halusin, että se vähä, mitä syön, on jotain, mistä tykkään.

Aviomies kehuu hyviä valintoja, muttei parjaa huonoja

Rescue-koira Lilli sai syksyllä kodin Rean ja Samun luota. Lilli on luultavasti sekoitus chihuahuaa ja jotain muuta rotua. Aiemmin pariskunnalla on ollut väliaikaisessa hoidossa muita hylättyjä koiria.
Rescue-koira Lilli sai syksyllä kodin Rean ja Samun luota. Lilli on luultavasti sekoitus chihuahuaa ja jotain muuta rotua. Aiemmin pariskunnalla on ollut väliaikaisessa hoidossa muita hylättyjä koiria.

Tällä hetkellä syömishäiriö häärii takapiruna, vaikkei Rea enää kaloreita laskekaan.

– Valitettavasti uskon, että minulla tulee olemaan syömis­häiriöisiä ajatuksia aina, vähemmän tai enemmän.

Kun Rea Tallgren teininä joutui hoitoon anoreksian vuoksi, hänelle kerrottiin, että syömättömyyden mahdollisia seurauksia ovat hedelmättömyys ja vaikeudet lapsen saamisessa.

– Olin niin nuori ja sairauden syövereissä! Ei 14-vuotiaana osaa ajatella, että joskus 20 vuoden päästä voisi unelmoida äidiksi tulemisesta, Rea sanoo.

– Nyt pelkään sitä, olenko saanut vahinkoa aikaiseksi. Mutta pitää ymmärtää, että syömishäiriö on sairaus, ei asennekysymys. Ei siitä voi vain päättää parantua.

Siihen liittyen Realla on vieno toive universumille.

– Moni pitkään sairastanut on pystynyt lähestulkoon jättämään ne ajatukset taakseen, jos on saanut perheenlisäystä. Toivon, että jos joskus saan lapsen, pystyn olemaan armollisempi itselleni. En haluaisi opettaa itseinhon tunteita hänelle.

Aikuisena terapiassa käyminen on auttanut. Myös viime kesän hyvät fiilikset antoivat toivoa.

– Kesä 2020 osoitti ensi kertaa sen, että minun olisi mahdollista uskoa muiden kehuja. Että voisin uskoa olevani kaunis myös ulkoisesti.

Rean aviomies Samu kannustaa vaimoaan aina, kun huomaa tämän onnistuvan jossain.

– Hänen taktiikkansa on positiivinen vahvistaminen, jota koiraihmiset käyttävät, Rea hymähtää.

– Samu ei niinkään reagoi negatiivisiin käänteisiin, mutta kehuu ihan kauheasti, kun huomaa jotain positiivista. Vaikka tekisin kuinka pienen suorituksen tahansa, hän on tosi ylpeä. Jos teen salaatin, hän on ylpeä siitä, että syön vihreää. Kyllähän se hyvältä tuntuu.

Vaikka Reaa naurattaa, hän yltyy itsekin kehuihin.

– Onhan mulla mieletön keho! Se on ollut terve, vaikken ole kohdellut sitä hyvin. Jumaliste se on ollut hyvä keho! Kaikesta huolimatta se ei ole vieläkään millään lailla kostanut minulle. Minulla on paljon sellaista, mistä olla kiitollinen.

Rea Tallgren ei kokenut huomiovajetta lapsena

Rean kuusi vuotta nuoremmalla pikkusiskolla Ellillä on Downin syndrooma.

– Vanhemmillani on kaksi lasta, joista toinen on soittanut pianoa ja rumpuja, uinut SM-tasolla ja tekee näytelmiä. Sitten on tällainen Rea, joka osaa ainoastaan puhua, lukea ja kirjoittaa, Rea kertoo kikattaen.

Hän on aina ollut läheinen siskonsa kanssa. Rea tietää, että monessa erityisperheessä niin sanotut tavalliset sisarukset saattavat jäädä varjoon, koska erityislapsi vaatii vanhemmilta niin paljon huomiota. Myös Rean vanhemmat pohtivat aikoinaan, oliko anoreksia oire siitä, ettei Rea olisi saanut tarpeeksi huomiota.

– Siitä ei ollut kuitenkaan kyse. Minulla ei ole sellaista kokemusta, että olisin jäänyt varjoon.

Epäreiluuden tunne on toisella tapaa tuttu Realle. Varsinkin niinä aikoina, kun Elli on ollut paljon sairaalassa, Rea on ollut surullinen. Nytkin häntä alkaa itkettää.

– Olen miettinyt, miksi sairaalaan joutuu aina hän, joka ei tekisi pahaa kärpäsellekään. Minulla on ollut huono omatunto siitä, että olen saanut olla fyysisesti terve.

Reasta tuntuu, että hänellä on velvollisuus antaa maailmalle takaisin jotain siitä hyvästä, jonka hän on saanut osakseen. Siksi perheeseen tuli syksyllä uusi jäsen: Lilli-koira. Se on rescue-koira, joka on löytynyt Romaniasta kadulta. Iltaisin sillä on tapana nukahtaa Rean kainaloon, eikä Rea uskalla liikahtaakaan, jottei pikkuinen heräisi.

Koronaviruksen aiheuttamana poikkeusaikana Rea on nauttinut siitä, että on saanut olla paljon kotosalla.

– Omaa ulkonäköä on jotenkin helpompi käsitellä pimeänä vuodenaikana, kun saa verhoutua lämpimiin vaatteisiin. Syömishäiriö oireilee minulla etenkin ajatusten tasolla, ja siksi tällainen ”ankea” vuodenaika on helpottava ajanjakso. Silloin ei tarvitse olla muiden katseiden armoilla.

X