Pippa Laukka
Pippa Laukka tietää, miten voimakasta häpeää syömishäiriöön liittyy. – Kaksivuotiaskin osaa tehdä sen, mitä minä en osannut anoreksian pahimmassa vaiheessa: syödä itse lusikalla.
Julkkikset

Syömishäiriötä pitkään sairastanut lääkäri Pippa Laukka: ”Tiesin, että voisin olla onnellinen, jos vain osaisin”

Televisiosta tuttu lääkäri Pippa Laukka, 48, oli kuusi vuotta sitten uudenlaisen tilanteen edessä: hän oli yhdeksän vuotta kestäneen hoidon ja terapian jälkeen vihdoin vapautunut syömishäiriöistä, masennuksesta ja ahdistuksesta. Ne pysyivät pitkään salassa omalta mieheltäkin, mutta enää Pippa ei piilota itseään keneltäkään.
Teksti: Sari Hannikainen Kuvat: Mirva Kakko

Terapeutti on hiljaa. Miksi hän ei puhu mitään? nuori nainen terapeutin vastaanoton sohvalla ihmettelee. Nainen on tullut hakemaan apua mutta ei tiedä, miten aloittaa.

Pitäisikö puhua siitä, kuinka hän ostaa kassikaupalla herkkuja, ahmii ne ja oksentaa? Tai siitä, kuinka hän rahapulassa keittää valtavan määrän kaurapuuroa, syö kaiken ja oksentaa? Tai siitä, miten hän inhoaa itseään, ahdistuu ja pelkää, ettei kelpaa muille?

Naista alkaa hikoiluttaa. Hän saa kakaistua, että suhde poikaystävän kanssa on päättymässä. Ja taas: hiljaisuus.

”Jaahas, aika näyttää rientäneen”, terapeutti sanoo tunnin päästä ja lopettaa istunnon. Viikon päästä nainen istuu taas sohvalla, vaikka pitkät hiljaiset hetket saavat hänet tuntemaan entistä syvempää yksinäisyyttä. Silti hän tukeutuu tapaamisiin kuin uppotukkiin, koska rutiini kelluttaa häntä jotenkin eteenpäin. Vuoden päästä hän päättää, että on vain selvittävä omillaan, ja lopettaa.

Televisiosta tuttu urheilulääkäri Pippa Laukka tietää, miten voimakasta yksinäisyyden kokemusta, häpeää ja avuttomuutta syömiseen voi liittyä. Hän oli nainen sohvalla.

Myötäelämistä, lohtua ja apua

Naurun tunnistaa heti. Se on anteeksipyytelemätön ja iso kuten Olet mitä syöt -tosi-tv-ohjelmassakin, jonka keulakuva ja asiantuntijalääkäri Pippa Laukka on ollut. Tänä joulukuisena aamuna tuttu nauru kuuluu helsinkiläisen omakotitalon eteisessä.

Siellä säntäilee Pippa punaisessa, valkopilkullisessa silkkisatiiniyöpaidassaan hiukset yöponnarille kietaistuina. Hän erehtyi tunnilla haastattelun kellonajasta, mikä kirvoittaa tutun naurun ja vuolaat pahoittelut – joista jälkimmäiset ihan turhaan. Hän on vartissa valmis, sitä paitsi pieni epäjärjestys tuntuu vain armolliselta.

Televisiossa hänen palettinsa on aina täydellisesti kasassa ja muut ovat niitä, jotka taistelevat elämänhallintansa kanssa. Ohjelmassa hän valmensi syksyn ajan kymmentä osallistujaa elämäntapamuutoksessa ja laihduttamisessa. Kaikki osallistujat pudottivat painoaan ja paransivat terveyttään, esimerkiksi veriarvojaan. Pipan suorasanainen, armotonkin, ote herätti kuitenkin kritiikkiä ja kohua.

Hän itse kokee antaneensa ohjelman osallistujille kaikkea sitä, mitä hän 25-vuotiaana, bulimiasta kärsivänä lääkäriopiskelijana jäi vaille terapiassa: myötäelämistä, lohtua ja apua.

Niitä hän on saanut itsekin kokea mutta vasta kypsällä aikuisiällä. Sitä ennen hänen oli uskaltauduttava uudestaan terapiaan.

”Masentuneena suoritin elämää”

Viimeinen terapiakäynti oli noin kuusi vuotta sitten. Silloin Pippa Laukka oli vihdoin vapautunut yhdeksän vuoden yhtäjaksoisen työstämisen jälkeen syömishäiriöistä – anoreksiasta ja bulimiasta – jotka olivat hallinneet häntä 18-vuotiaasta asti.

Pippa oli vuonna 2004 perheenäiti ja 34-vuotias tunnettu urheilulääkäri, kun hän haki uudestaan ulkopuolista apua ja kirjoitti itselleen lähetteen HUSin syömishäiriöyksikköön.

Aiemmasta liitosta syntynyt esikoinen Iina oli tuolloin kuusivuotias, nykyisen aviopuolison Markun kanssa saatu Tuuli-tytär vastasyntynyt.

– Koko se psyykkinen koreografia ja syömisen kanssa puljaaminen vaativat minulta hirveästi aikaa, jota minulla ei enää ollut pienten tyttöjen äitinä ja vaativassa työssä, joka on intohimoni. Se sai minut hakeutumaan hoitoon. Tiesin, että voisin olla onnellinen, jos vain osaisin olla sitä. Mutta tosiasia oli se, että olin psyykkisesti sairas.

– Kontrolloin painoani ja syömisiäni. Olin ärtyisä, ahdistunut ja masentunut. Masennus ei aina tarkoita sitä, että lamaantuu tai että se näkyisi ulospäin. Masentuneena suoritin elämää: arkeni oli yhtä checklistiä, tehtäviä, joista minun piti selviytyä. Vaikka kaikki oli ulkoisesti kunnossa, olin sisäisesti onneton.

Hän oli taitava peittämään tilansa muilta. Se pysyi salaisuutena myös kodin seinien sisäpuolella.

– Salasin syömishäiriöni mieheltänikin. Hänellä ei ollut aavistustakaan, millaista sisäistä taistelua kävin.

Pipan syömishäiriö oli silloin syömisen rajoittamista eikä bulimiakohtauksia, kuten opiskeluvuosina. Ahmimista ja oksentelua olisi ollut vaikeampi salata. Mutta toki mies huomasi sen, että puoliso oli kontrollinhaluinen ja stressaantunut.

Pippa aloitti HUSin syömishäiriöyksikössä avohoidon. Häpeillen hän kertoi tilanteestaan miehelleen.

– Mies kuittasi häpeäni, että mitä ihmettä, sairautesi on puhdas luonnontuote. Siitä tajusin, että mieheni hyväksyy minut sellaisena kuin olen, eikä minulla ole hänen edessään mitään hävettävää.

Pippa Laukka

– Salasin syömishäiriöni mieheltänikin. Hänellä ei ollut aavistustakaan, millaista sisäistä taistelua kävin, Pippa Laukka kertoo.

”Tiesin, että jos en saisi apua, kuolisin”

Syömishäiriöyksikössä Pippa Laukka oli lääkärien ja ravitsemusterapeutin hoidossa viikoittain. Vuosien paha olo pääsi vihdoin pintaan, kun ympärillä oli ihmisiä, jotka ymmärsivät, mitä hän oli käynyt läpi, ja tiesivät keinot auttaa. Joskus hän vain itki puolitoista tuntia kestäneiden vastaanottojen ajan.

Kun ravitsemus ja syöminen oli saatu vuoden jälkeen vakaalle pohjalle, hän aloitti käynnit psykiatrilla. Siitä vuoden kuluttua alkoi kognitiivinen psykoterapia, jossa Pippa kävi kaksi kertaa viikossa seitsemän vuoden ajan. Tuona aikana syntyi kolmas tytär Aava.

Pipalla oli kynnys aloittaa terapia nuoruudenkokemuksensa takia. Uusi terapeutti otti kuitenkin aktiivisen roolin ja auttoi Pippaa käsittelemään vaikeimpiakin kokemuksiaan, kuten ajanjaksoa, jolloin sairaus oli viedä hänen henkensä.

– Parikymppisenä lopetin syömisen kokonaan. Painoin lopulta vähemmän kuin ala-asteikäisenä. En jaksanut enää nousta portaita ylös, kärsin rytmihäiriöistä ja suola-arvoni olivat sekaisin. Opiskelin silloin, ennen Kuopion lääketieteelliseen tiedekuntaan pääsyä, sairaanhoitajaksi. Tiesin, että jos en saisi apua, kuolisin.

Pippa meni lääkäriin, ja hänet passitettiin saman tien sairaalaan tiputukseen. Hoito kesti kaksi viikkoa, minkä jälkeen hän lähti takaisin kotiin, opiskelemaan ja pänttäämään lääketieteellisen tiedekunnan pääsykokeisiin. Ja niin kaikki jatkui kuten ennenkin, salaisuuden kanssa. Syömishäiriö vain muutti muotoaan ja alkoi oireilla bulimiana, ahmimiskohtauksina ja oksenteluna, sekä myöhemmin aikuisiällä muun muassa syömisen rajoittamisena.

”Syömishäiriö oli minulle keino hallita puutteellista itsetuntoa”

Miksi juuri hän sairastui syömishäiriöön? Miksi hän näännytti itsensä lähes olemattomaksi? Muun muassa näihin kysymyksiin Pippa Laukka haki terapeutin avulla vastauksia.

– Olin lukiossa reipas uimarityttö, joka kuunteli Dingoa ja jolla oli nopeasti kuivuva, käytännöllinen siilitukka. Ympärilläni muut tytöt puhkesivat kukkaan ja kävivät kurpitsavaunuilla treffeillä. Minä en ollut prinsessa mutta päätin, että ryhdyn sellaiseksi. Olen aina ollut hyvin kilpailuhenkinen.

Vaihto-oppilasvuoden jälkeen espoolaiseen lukioon palasikin uusi Pippa: ta-daa! Hänellä oli pitkä vaalea Hollywood-tukka, kukonaskelkuvioinen jakku, minihame ja mallivartalo. Maailmannainen huomattiin. Hänet valittiin Lucia-neidoksi ja hän sai sopimuksen mallitoimistoon – ja mikä parasta, poikaystävän.

Mutta Pippa ei ollut tyytyväinen itseensä. Hän voisi vielä vähän parantaa itseään, olla vielä vähän sen hetkistä itseään parempi ja suositumpi. Entinen kilpauimari osasi viedä itsensä äärirajoille.

– Syömishäiriö oli minulle keino hallita puutteellista itsetuntoa ja riittämättömyyden tunteita: kelpaanko minä ja kenelle?

Kuten urheilussa, hän oli hyvä ja sitkeä tässäkin lajissa, syömisen kontrolloinnissa. Siksi siitä oli vaikea luopua.

”Kaikki hyvä olo perustuu siihen, että on sinut itsensä kanssa”

Lapsuudesta tutun Pipan, sen hän lopulta löysi keski-ikäisenä itsestään menneisyyden läpikäymisen jälkeen.

– Löysin terapian avulla saman tyypin, joka olen ollut lapsena: reippaan puuhastelijan, joka nauttii läheisistään, luonnosta, itsestään ja toimivasta kehostaan. Joka rakastaa itseään, hihittelee itselleen ja nauraa tyhmille jutuilleen.

Samalla Pippa luopui ahdistuksesta, surusta ja taakasta.

– Olin luullut, että elämää pitää vain suorittaa, että selviää. Mutta elämä ei ole kilpailua vaan yhdessä olemista, vuorovaikuttamista ja itsensä rakastamista. Kaikki hyvä olo perustuu siihen, että on sinut itsensä kanssa.

Vaikka Pipan syömishäiriö oli aktiivinen 18-vuotiaasta 34-vuotiaaksi asti, siitä jäi häneen kehoonsa vähän pysyviä jälkiä.

– Siinäkin mielessä olen ollut hyvin onnekas. Sairaushistoria näkyy minussa nykyisin niin, että en edelleenkään halua syödä itseäni liian täyteen. En vain pidä siitä olosta. Syön mieluummin pieniä annoksia kerrallaan mutta usein. Haluan tuntea syömisestä pelkästään hyvää oloa.

– On ruokia, joita en voi enää syödä, koska niistä meni syömishäiriön aikana nautinto. Esimerkiksi toffee muistuttaa minua siitä, miten vaikeaa sitä oli oksentaa.

Pippa Laukka

Pippa Laukka löysi pitkän terapian avulla itsestään sen Pipan, joka hän oli lapsena: reippaan puuhastelijan, joka nauttii läheisistään ja osaa rakastaa itseäänkin. Hyvää lenkkiseuraa tarjoaa perheen Tassu-koira.

”Pelkäsin, että tulen äitinä tuomituksi”

Äidiksi tuleminen ei ollut hänelle fyysisesti vaikeaa, vaikka tiedetään, että syömishäiriö altistaa munasarjojen toimintahäiriöille.

– Raskaudet onnistuivat melkein pelkästä ajatuksestakin, Pippa sanoo.

Koska syömishäiriö ei ole tasaista jatkumoa ja välissä oli helpompia jaksoja, sairaus ei vaikuttanut raskauksiin. Äitinä olemiseen sairauden akuutit vaiheet kuitenkin vaikuttivat.

– Olin silloin äitinä varmasti ajoittain henkisesti etäisempi kuin nykyisin, koska jatkuva itsekontrolli vei niin paljon kapasiteettiani.

– Kaikkea jaksamista auttoi se, että tein mieheni kanssa diilin: jaoimme vauva-aikojen yövalvomiset puoliksi. Näin kumpikin sai nukkua riittävästi joka toisena yönä.

Pippa on pitänyt jokaisen tyttärensä syntymän jälkeen lyhyen äitiysloman. Kuopuksen synnyttyä hän palasi töihin muutaman viikon jälkeen.

– Ura on minulle niin tärkeä, etten olisi ollut valmis jäämään kotiin pitkäksi aikaa. Yrittäjänä minulla ei olisi ollut siihen varaakaan. Lapset saivat viettää ensimmäiset vuotensa tuttujen hoitajien kanssa kotona, ja minä pumppasin töissä rintamaitoa vastaanottojen välissä. Tein myös lyhyttä, kahden–viiden tunnin työpäivää.

Nuorempana hän koki uraan satsaamisesta syyllisyyttä.

– Pelkäsin, että tulen äitinä tuomituksi. Jälkeenpäin olen ajatellut, että olisi ollut ihanaa, että joku olisi silloin kertonut minulle, että on ihan ok olla äiti näinkin: nauttia niin perheestä kuin urastakin. Sen takia kerron nykyisin omista valinnoistani avoimesti. Toivottavasti siitä on tukea jollekin toiselle.

”Nykyisin riitän itselleni tällaisena ja olen ylpeä siitä, mitä olen”

Pippa Laukka on saavuttanut sen, mitä Olet mitä syöt -ohjelman osallistujatkin tavoittelivat: hänellä on tänä päivänä hyvä olla kehossaan.

– Olen onnellinen siitä, miten vahva kehoni on. Se on kokenut naiseksi kasvun, sairastamisen, äidiksi tulon, ikääntymisen sekä hormonaalisia muutoksia ja silti sopeutunut kaikkiin aikakausiin.

Mutta riittääkö häneltä aidosti ymmärrystä erilaisille kehoille ja valinnoille? Ohjelmassa einesmakaronilaatikko oli hänelle roskaa ja osallistujan kokoa hän vertasi valtamerilaivaan. Muun muassa nämä kohtaukset herättivät kritiikkiä tavasta, jolla ohjelmassa käsiteltiin osallistujia ja ylipainoa.

– Jokainen saa olla sellainen kuin on, ja se edustaa minulle kehopositiivisuutta parhaimmillaan. Jokaisen osallistujan elintapavalmennus kesti kahdeksan viikkoa, josta oli leikattu alle tunnin ohjelma. Siinä nähtiin vain murto-osa minun ja osallistujien yhteisistä hetkistä, joissa oli paitsi tiukkoja keskusteluja myös paljon vitsailua, lämpöä ja välittämistä. Olen ollut jokaisen osallistujan kanssa kuvausten jälkeen tekemisissä.

Itse asiassa potilastyö vaikutti aikoinaan siihen, että hän halusi lopulta hakea apua omaan sairauteensa.

– Näen lääkärinä paljon ihmisiä, jotka riisuvat kulissit, kun he tulevat vastaanotolle hakemaan apua. Potilaat ovat antaneet minulle rohkeutta olla oma itseni.

– Olen ihan hyvä tyyppi, sanokoot muut mitä tahansa. Nykyisin riitän itselleni tällaisena ja olen ylpeä siitä, mitä olen.

Siitä tunteesta Pippa ei ole valmis luopumaan mistään hinnasta – eikä minkään kohun keskellä.

Juttu on julkaistu alun perin Annassa 1/2019.

Lue myös:

Katso, miltä Pipan oman jääkaapin sisältö näyttää

Pippa vastaa vihdoin Olet mitä syöt -ohjelman arvostelijoille

X