Julkkikset

Tähdet, tähdet -ohjelman Jannika B: ”Olen itkenyt liian vähän”

Jannika Wirtanen eli laulaja Jannika B on on tottunut olemaan pärjääjä. Nyt hän on päättänyt, ettei aio enää tukahduttaa tunteitaan.

Teksti:
Hilppa Wuokko
Kuvat:
Pekka Mustonen

Jannika yrittää olla vaatimatta itseltään täydellisyyttä Tähdet, tähdet -ohjelmassa.

Jannika Wirtanen eli laulaja Jannika B on on tottunut olemaan pärjääjä. Nyt hän on päättänyt, ettei aio enää tukahduttaa tunteitaan.

Tähdet, tähdet -ohjelman neljännellä tuotantokaudella mukana oleva Jannika Wirtanen eli laulaja Jannika B, 32, tietää, millaista on omalle epämukavuusalueelle hyppääminen. Jannika otti ison loikan epämukavuusalueelleen heinäkuussa, kun hän avautui Instagramissa kokemastaan masennuksesta.

En oikein osaa sanoa milloin kadotin itseni. Kuitenkin jo tovin olen ollut hukassa. Epävarmuus ja pelko ovat hallinneet elämääni. Epävarmuuden myötä ammatillinen itsetuntoni on myös ollut täysin kadoksissa. Olen tuntenut itseni huonoksi, rumaksi ja riittämättömäksi kaikin tavoin – luuseriksi, joka ei kestä musamaailman ja elämän paineita. Olen tuntenut olevani täysin yksin vaikka todellisuudessa olen itse ollut väsynyt, poissaoleva ja etäinen. En ole jaksanut pitää itsestäni huolta tai nähdä ystäviäni, enkä aina edes vastata puhelimeen. Epäonnistumisen tunnetta, pääni sisällä kehittämiäni puutteita ja häpeää huonosta olostani olen yrittänyt korjata tekemällä, hymyilemällä ja olemalla entistä enemmän. Koska ”kyllähän mä pärjään”. Vasta keväällä, kun peilistä katsoi itkuinen hahmo, jota en enää tunnistanut, osasin hakea apua. Ymmärsin viimein, että se, millä yritin oloani korjata, olikin yksi merkittävä osatekijä siihen, millainen minusta oli tullut. Olin uupunut. Olin täysin loppu. Olin masentunut. Siitä lähtien olenkin opetellut olemaan itselleni armollisempi. Ensimmäistä kertaa 17 vuoteen olen pitänyt kesälomaa. Olen opetellut taas suorittamisen sijaan nauttimaan elämästä. Eilen jaksoin todella pitkästä aikaa käydä pienellä lenkillä ja ensimmäistä kertaa vuosiin katsoin peiliin ja totesin ”Damn, sähän oot ihan jees muikkeli. Teet kaikkesi tyttäresi onnen eteen. Yrität olla paras mahdollinen vaimo ja hyvä ihminen. Se riittää.” Olkaa armollisia itsellenne. Ja muistakaa, että somemaailmassa, jossa harvoin uskalletaan olla epätäydellisiä, ei kannata olla kateellinen toisen onnesta – et koskaan tiedä minkä hinnan hän on siitä maksanut. ❤? #niagara #vantaankokoinenyksinäisyys #sudenhetkellä

Henkilön Jannika B ? (@jannikabofficial) jakama julkaisu

– Olen joutunut opettelemaan puhumaan asioistani avoimemmin. Mutta se ei tietenkään tarkoita sitä, että kertoisin jatkossa jokaisen asiani julkisesti, Jannika sanoo.

Huumori oli keino sivuuttaa vaikeat asiat

Huumori on aina ollut Jannikalle yksi hänen elämänsä kantavia voimia. Hän on kuitenkin huomannut, että kaikkia asioita ei voi käsitellä pelkästään sen avulla.

– Jossain vaiheessa vedin vain kaiken huumorilla enkä pysähtynyt miettimään asioita sen syvemmin.

Toisinaan Jannika on miettinyt, onko hänellä edes oikeutta voida huonosti. Suomessahan kaikki on kuitenkin hyvin moneen muuhun maahan verrattuna. Nämä ajatukset Jannika yrittää opetella hautaamaan ja suosittelee samaa myös muille.

– Vaikka eläisimme kuinka hyvinvointivaltiossa, saamme voida huonosti.

Enää Jannika ei tukahduta tunteitaan

Jannika sanoo pitäneensä itseään aina vahvana sekä äärimmäisen järkevänä ja loogisena ihmisenä.

– Viimeaikaisia tapahtumia käsitellessäni olen kuitenkin tajunnut, että olen herkempi ja tunteikkaampi kuin mitä olen osannut antaa itseni olla, Jannika kertoo.

Oman herkkyytensä ja tunteikkuutensa tunnistamisen jälkeen Jannika on opetellut pois ainaisen pärjääjän roolista. Esimerkiksi itkemisen Jannika kokee nykyään puhdistavana asiana.

– Ennen olen itkenyt todella vähän, liian vähän. Nykyään se on asia, mitä en voi hillitä. Enkä enää yritäkään. En ainakaan tukahduta tunteitani.

Tavoitteena olla armollisempi itseä kohtaan

Ennen kuin Jannika suostui mukaan Tähdet, tähdet -ohjelmaan, hän kävi tiukan neuvottelun itsensä kanssa.

– Mietin, pystynkö olemaan itselleni armollinen ja olla vaatimatta itseltäni täydellisyyttä.

Pohdinnan jälkeen Jannika suostui mukaan ohjelmaan.

– Ymmärsin, että ohjelmassa kyse on hauskasta heittäytymisestä. Pääsen tanssimaan ja näyttelemään jotain aivan muuta kuin oma artistiminäni on. Tämän asian tajuamisen jälkeen minusta on tuntunut todella hauskalta olla mukana, Jannika sanoo.

X