Julkkikset

Tähdet, tähdet -ohjelman Nelli Matula: ”Ajattelin, että minusta ei ikinä voi tulla laulajaa”

Tähdet, tähdet -ohjelman nuorin osallistuja on 21-vuotias laulaja Nelli Matula. Vaikka Nelli haaveili jo kolmevuotiaana laulajan ammatista, hän piti sitä pitkään tilastollisena mahdottomuutena.

Teksti:
Hilppa Wuokko
Kuvat:
Pekka Mustonen

Nelli Matula ei ota itseään liian vakavasti.

Tähdet, tähdet -ohjelman nuorin osallistuja on 21-vuotias laulaja Nelli Matula. Vaikka Nelli haaveili jo kolmevuotiaana laulajan ammatista, hän piti sitä pitkään tilastollisena mahdottomuutena.

Laulaja Nelli Matula, 21, on Tähdet, tähdet -viihdeohjelman kuopus. Ohjelman mukaan lähteminen jännitti, mutta Nelli luottaa siihen, että hän osaa nauraa itselleen leikkimielisen kilpailun tuoksinassa.

– Minun on hyvin vaikea ottaa itseäni kovin tosissani. Jos esimerkiksi jossain musavideossa olen todella diivana, se on minusta huvittavaa. Ihmiset, jotka tuntevat minut, tietävät, että se on läppää, Nelli kertoo.

Tulevaisuus laulajana tuntui mahdottomalta

Vaikka musiikki on aina ollut Nellin intohimo, hän ei ole aina uskonut haaveensa laulajan urasta toteutuvan. Kolmevuotiaana Nelli halusi olla laulaja. Sitten maailman realiteetit tulivat mukaan kuvioihin.

– Tajusin, että samaa haluaa moni muukin. Ajattelin, että minusta ei ikinä voi tulla laulajaa. Se on tilastollinen mahdottomuus. Tykkäsin koko ajan musiikista, mutta olin monta vuotta tässä uskossa, Nelli kertoo.

Vähän yli vuosi sitten kaikki kuitenkin muuttui. Nellille tarjoutui mahdollisuus levytyssopimukseen.

– Se on ollut minulle iso, elämänuskoa kasvattava kokemus siitä, että kaikki on mahdollista, jos ei itse ole itsensä tiellä.

Haasteena ohjelman lisäksi opinnot

Suorana esitettävässä tv-ohjelmassa mukana oleminen on haaste kenelle tahansa. Nelliä haastaa Tähdet tähdet -ohjelman lisäksi myös hänen tänä vuonna aloittamansa tradenomin opinnot. Lukiosta Nelli pääsi kaksi vuotta sitten.

– En ole lukenut raskasta, vaikeaselkoista tekstiä pitkään aikaan. Se tuntuu hirveältä työmaalta. Joudun lukemaan saman pätkän kymmenen kertaa ääneen, Nelli sanoo.

Opiskeleminen ja itsensä kehittäminen ovat kuitenkin Nellille hyvin tärkeitä asioita. Aina kaiken ei tarvitse sujua kuin tanssi.

– Uskon vahvasti siihen, että ihminen kehittyy vain tekemällä välillä jotain, mikä ei tunnu helpolta ja kivalta.

Tähdet, tähdet MTV3-kanavalla sunnuntaisin klo 19.15.

X