
”Tämä kuva muistuttaa minua hetkestä, jolloin perheellämme oli kaikki vielä hyvin” – nuori Olga Ketonen ei aavistanut, kuinka haurasta onni on
Radiotoimittaja Olga Ketosen, 56, elämä muuttui traagisella tavalla pari vuotta hauskan lapsuuskuvan ottamisen jälkeen.
Radiotoimittaja Olga Ketosen mukaan kuvanottohetkellä oli hyvä tunnelma.
Radiotoimittaja Olga Ketosen, 56, elämä muuttui traagisella tavalla pari vuotta hauskan lapsuuskuvan ottamisen jälkeen.
Tämä kuva muistuttaa minua hetkestä, jolloin perheellämme oli kaikki vielä hyvin. Istun siinä lapsuudenkotini portailla Kalajoella. Kesäloma oli loppumassa ja heinätyöt tehtynä. Täyttäisin pian yksitoista ja aloittaisin viidennen luokan. Odotin innokkaasti koulun alkua. Olin päässyt kesän aikana vihdoin eroon ärräviastani ja toivoin, ettei minua kiusattaisi enää koulussa.
Pitelin sylissäni uutta kissanpentua Vekkulia. Maalaistalossamme oli aina kissoja. Asuimme aivan valtatien varressa, joten valitettavan moni kissoista jäi auton alle. Sain aina uuden kissanpennun tilalle. Taustalla on enoni, joka roikottaa käsissään yhtä navettakissoista. Asuin maatalossa äitini ja enoni kanssa, ja myös isä tuli viikonlopuiksi kotiin reissutöistään.
Kuva on herättänyt ystävissäni hilpeyttä, koska näytän siinä hamsterilta nököhampaineni. Päälläni on Ruotsin-serkulta saamani paita ja pliseerattu hame. Palvoin serkkuani, jota en edes tuntenut, mutta joka näytti kuvissa aivan Abban Agnethalta. Jalassani on upeat vihreät sukkahousut ja äitini ystävältä saadut käärmeennahkakuvioiset kengät. Ajattelin tuohon aikaan olevani kauhean ruma. Olisinpa tajunnut, ettei ulkonäöllä ole niin suurta merkitystä.
Hauras onni
Kuvan rappuset olivat minulle rakkaat. Istuimme niillä äidin kanssa aina saunan jälkeen, jaoimme limsapullon ja kuuntelimme radiota. Kerran radiossa soi Nat King Cole ja äitini huokaisi, että onpa ihana kappale. Tuijotin häntä suu auki ja mietin, että kuuntelevatko äiditkin musiikkia. Kun äitini sairastui ja minun oli ryhdyttävä talon emännäksi, istahdin rappusille aina hetkeksi, kun olin tullut navetasta.
Kuvanottohetkellä oli hyvä tunnelma. Minulla ei ollut aavistustakaan siitä, että vain parin vuoden kuluttua kaikki menisi rikki. Ensin vanhempani erosivat, sitten äitini sairastui ja kuoli. Jäin kaksin enoni kanssa. Sen jälkeen odotin vain, että tulisin täysi-ikäiseksi ja voisin muuttaa pois maatilalta. Halusin karistaa elämästäni kaiken tuossa kuvassa olevan.
Olga Ketonen juontaa Radio Suomen Iltaa torstaisin Radio Suomessa. Elokuussa musiikintäyteisissä illoissa on vieraana mm. Tuure Kilpeläinen.
Kommentit
Virkistä viikkoasi Annalla!
Katso tarjous