Niina Backman katsoo nyt kolmekymppisenä olevansa viimein oikeasti aikuinen: nainen, joka uskaltaa kertoa mielipiteensä ja sanoa ei, jos siltä tuntuu.
Julkkikset

Tasapainon elämäänsä löytänyt Niina Backman: ”Nuorena olin hätääntynyt tyttö, joka ajelehti virran mukana”

Niina Backmanilla, 35, oli kiire aikuistua: hän lähti malliksi ulkomaille jo teininä ja tuli äidiksi 20-vuotiaana. Itsevarman kuorensa alla hän oli kuitenkin hukassa, ja todellinen aikuistuminen oli pitkä ja vaikea prosessi.
Teksti: Miia Siistonen Kuvat: Kristiina Kurronen/Otavamedia

Tavallinen arki-ilta Backmaneilla. Isä-Lorenz on kokannut päivällisen, koko perhe istuu pöydän ympärillä. Jutellaan ja nauretaan.

14-vuotias esikoinen kertoo tulevista kokeista, kymmenvuotias intoilee teatteriharrastuksestaan. Kahdeksanvuotiaan kuopuksen puhe vilisee aikuisille tuntemattomia termejä. Skuuttilauta on hänen koko elämänsä.

Aterian jälkeen lapset huuhtovat lautasensa ja asettavat ne tiskikoneeseen. Sitten he katoavat huoneisiinsa. Äiti, Niina Backman, jää vielä istumaan pöydän ääreen. Hän tallentaa hetken mieleensä.

Perhe on kasassa. Kaikki on hyvin.

Olisipa tämä tuokiokuva tulevaisuudesta näytetty parikymppiselle Niinalle. Tuolloin hän oli tuore äiti, joka poti kroonista epävarmuutta ja huonoa itsetuntoa. Kelpaanko minä? Osaanko? Riitänkö?

– Olin hätääntynyt tyttö, joka ajelehti virran mukana ja yritti sopeutua. Nykyään minun on vaikea tunnistaa itseäni tuosta tytöstä. Olen joutunut tekemään todella kovan duunin itseni kanssa, Niina toteaa.

Niina on ollut puolisonsa Lorenzin kanssa naimisissa seitsemän vuotta, yhdessä paljon pitempään. Alkuvuodet olivat vaikeita Niinan epävarmuuden ja mustasukkaisuuden vuoksi. – Onneksi jaksoimme taistella, sillä nyt yhteiselo on mukavan tasaista.

”Olen ollut jokaiselle lapselleni hyvin erilainen äiti”

Niinalla oli kiire aikuistua. Hän lähti kotoa jo viisitoistavuotiaana. Niinan isä, ilmaisutaidon kouluttaja Turo Herala, oli ehdottanut hänelle mallinhommia. Isä arveli, että 178-senttiseksi venähtänyt tyttö voisi sillä keinoin ansaita hieman taskurahaa. Sitä hän ei arvannut, että Niina päättäisi lähteä ansaitsemaan Milanoon saakka.

Ensimmäinen yritys päättyi pettymykseen. Kova koti-ikävä ajoi Niinan pian takaisin Suomeen.

– En ollut millään tavalla valmis elämään omillani, harva tuon ikäinen on. Esikoistyttäreni täyttää ensi keväänä viisitoista ja jos hän saisi päähänsä ehdottaa jotakin vastaavaa, asiasta ei edes neuvoteltaisi. Pidän valtavan tärkeänä sitä, että lapseni käyvät loppuun koulunsa, jotta heillä on ammatinvalinnan suhteen enemmän vaihtoehtoja kuin minulla aikoinaan.

Niinan lukio jäi kesken, kun hän jatkoi myöhemmin mallinuraansa Milanossa ja Ateenassa. Vanhemmat yrittivät toki toppuutella, mutta Niina piti päänsä.

– Olin teininä varsinainen ihmishirviö. Nuoren ihmisen mustavalkoisuudella ilmoitin vanhemmilleni, että heidän on turha tuputtaa ajatuksiaan. Minä teen juuri niin kuin haluan! Kapinallisen ulkokuoreni alla olin kuitenkin ihan hukassa.

Mallinura ei tuonut oikotietä aikuisuuteen. Niina keksi toisen reitin: oma lapsi. Äitienhän täytyy olla aikuisia.

Mutta ihan niin helposti se ei käynyt.

Esikoinen syntyi, kun Niina oli 20-vuotias. ”Järkyttävän nuori”, hän sanoo nyt. Aivan liian kypsymätön sisäistääkseen uuden roolinsa vastuullisuuden. Sääntöjen ja rajojen asettamisen merkitys valkeni vasta myöhemmin.

– Muutuin ihmisenä valtavan paljon 20:n ja 30:n ikävuoden välillä, jolloin lapseni syntyivät. Siksi olen ollut jokaiselle heistä hyvin erilainen äiti.

”Olen kysynyt Lorelta, miten hän jaksoi minua”

Miehessään Lorenzissa Niina sanoo ihastuneensa tämän tapaan olla ihmisten kanssa. Hän on todella läsnä.

– Loren seurassa tunsin tulevani kuulluksi ja nähdyksi. Minulla oli hyvin vahvat tunteet häntä kohtaan jo aika varhain, Lore himmaili. Kai meitä molempia vähän pelotti, uskallammeko rakastua. Entä jos sydän särkyy taas?

Yhdentoista vuoden ikäerokin vaikutti. Lorenz oli jo kolmekymppinen aikuinen mies, Niina saattoi oikutella kuin pikkutyttö.

– Olen myöhemmin kysynyt Lorelta, miten kummassa hän jaksoi minua tuolloin. Itse en olisi jaksanut itseäni.

Etenkin riitatilanteissa Niina taantui lapsen tasolle: itki, huusi ja uhriutui. Pahinta oli mustasukkaisuus. Kun Lore lähti kauppaan, Niina saattoi soittaa perään kymmenenkin kertaa ja tivata, missä mies kulkee.
– Reaktioni johtuivat epävarmuudesta ja huonosta itsetunnosta: haluaako tuo oikeasti olla minun kanssani? Kontrolloimalla Lorea yritin kai saada tilanteen jotenkin hallintaan.

Neljäntoista yhteisen vuoden aikana särmät ovat hioutuneet. Molemmat ovat setvineet tuntojaan myös ammattilaisen avulla. Niina kävi erilaisissa terapioissa kahdeksan vuoden ajan.
– Opin ymmärtämään, miksi reagoin tietyllä tavalla. Pikkuhiljaa aloin muuttaa käytöstäni.

Miten Lore lopulta kosi Niinaa, kun tämä oli odottanut sitä jo pitkään? Millaisia paineita tunnettuun teatterisukuun kuuluminen on Niinalle aiheuttanut?  Millaisia haasteita hän on kohdannut tv-urallaan ja nykyisessä työssään radiojuontajana? Lue Niinan haastattelu Annasta 44/18. Tilaa lehti tai osta digilehden lukuoikeus täältä!

X