Vilma ja Elias
Vilma ja Elias ovat yksi Temptation Island Suomi -ohjelman pareista.
Julkkikset

Temptation Island -sarjan kohupari Elias ja Vilma yhteishaastattelussa: ”Toisesta pahan puhuminen kertoo siitä, että suhde on päättymässä”

Temptation Island Suomi -sarjan Vilma ja Elias ovat samaa mieltä siitä, että toisesta ei saisi puhua pahaa selän takana. – Ihmistä, jota rakastaa, ei haukuta, Vilma sanoo. Elias myöntää, että yhdessä sovittuja rajoja tuli rikottua saarella.
Teksti: Hilppa Wuokko Kuvat: Nelonen Media

Temptation Island Suomi -ohjelman sporttinen helsinkiläispariskunta Vilma, 24, ja Elias, 28, lienevät tämän kauden kohutuin pari.

Alkuun kultapojulta vaikuttanut Elias paljastui heti ohjelman ensi metreillä melkoiseksi pelimieheksi. Eliaksen toimet iltanuotioilla nähdyillä videoilla ovat saaneet Vilman itkemään useaan otteeseen.

– Kyllä jokaisella pitäisi olla vaistomainen tunne siitä, onko jokin asia oikein vai väärin. On haastavaa, jos molemmille on eri asia se, mikä tuntuu oikealta, Vilma sanoo.

– Kyllä siellä aika paljon rajoja rikottiin, Elias tunnustaa.

Vilma ja Elias olivat sopineet saarelle lähtiessään, että heidän rajansa menee ohjelman sinkkujen kanssa nukkumisessa. Näin ollen myös sinkkujen kanssa pussailu tai esimerkiksi seksin harrastaminen olivat kiellettyjä. Pari oli kuitenkin päättänyt yhdessä, että rajat ovat tilannekohtaisia.

Toisesta pahan puhuminen on loukkaavaa

Ennen ohjelman kuvauksia sekä Vilma että Elias olivat sitä mieltä, että pettäminen olisi pahinta, mitä saarella voisi tapahtua. Seuraavaksi loukkaavimpana he pitivät kumppanista selän takana pahan puhumista. Vilman ja Eliaksen mielestä toisessa mahdollisesti häiritsevät asiat pitää sanoa suoraan ja ne täytyy käsitellä yhdessä kasvotusten.

– Ihmistä, jota rakastaa, ei ala haukkua. Tietysti teoista voi sanoa, mutta jos ihmistä persoonana alkaa haukkua, se on väärin, Vilma sanoo.

Eliaksen mukaan pahan puhuminen toisesta kertoo siitä, että suhde on päättymässä.

– Olen kokenut ikävää kohtelua yhdessä aiemmassa parisuhteessani. Sen takia puhuin silloisesta kumppanistani suhteen loppuaikoina aika paljon ikäviä asioita, Elias sanoo.

Temptation Island Suomi keskiviikkoisin ja torstaisin klo 22 Nelosella.

X