Terapeutti-Ville Merisen perheessä ryhdyttiin vegaaneiksi ja absolutisteiksi - pian toteutui yli 15 vuoden vauvahaave

Kansanedustaja Ville Merinen ja hänen Elina-vaimonsa perustivat perheen kaksikymppisinä. Rakkaus on kestänyt. - Vaikka Elli nyt ärsyttäisi, kuukauden päästä hän on entistä ihanampi.

Ai tältä täällä näyttää sisältä päin!

Aiemmin Ville Merinen, 38, oli ihaillut Eduskuntatalon massiivista pylväsrivistöä vain ulkoa Mannerheimintieltä. Nyt hän astui autohallin hissistä pääaulaan ja antoi katseen kiertää marmoriportaikoissa ja koristeellisissa kaiteissa. Ihmisvilinässä erottui tv:stä tuttuja naamoja Ben Zyskowiczistä Antti Kaikkoseen. Kun vahtimestari tervehti vielä nimeltä ja pukukaapin ovesta löytyi oma nimikyltti, Ville tuumi, että huh huh.

– Vasta parin viikon työrupeaman jälkeen minuun asettui tieto, että kyllä, olen kansanedustaja ja kuulun tänne.

38-vuotias psykoterapeutin koulutuksen saanut tuore parlamentaarikko on muutaman viime vuoden ajan luonut some-uraa nimellä Terapeutti-Ville. Seuraajia on Instagramissa yli 70 000 ja Tiktokissa 120 000. Somenäkyvyys siivitti hänet eduskuntaan SDP:n toiseksi suurimmalla äänimäärällä Pirkanmaan vaalipiirissä – vain 2 200 euron budjetilla.

– Moni epäili mahdollisuuksiani, mutta itse olin aika varma läpipääsystäni. Harva ehdokas edusti yhtä selkeästi jotakin asiaa. Minut nähdessään ihmiset ajattelevat: tuo on se mielenterveystyyppi.

Ensin hankittiin puku

Tänään on maanantai, kansanedustajan vapaapäivä, jota Ville viettää kotonaan Pirkkalassa. Perheessä on kaksi lasta, täysi-ikäinen ja taapero. Lukiolainen Helmi suunnittelee kesätöihin menemistä ja ajokortin hankkimista. Vajaa 2-vuotias Ola juoksee parhaillaan kiljahdellen ympyrää olohuoneessa ennen kuin simahtaa päiväunille. Molemmilla on sama äiti: Elina Merinen, jota kutsutaan Elliksi. Ville ja Elli ovat pitäneet yhtä yli puolet elämästään.

Huhtikuusta asti perhe on totutellut siihen, että alkuviikosta isä hyppää Helsingin-junaan ja palaa perjantaina. Kontrasti on melkoinen korona-aikaan, jolloin koko porukka kökki tiiviisti neljän seinän sisällä etätöitä tehden.

Ville puolestaan on totutellut uuteen pestiinsä. Ihan alkajaisiksi hän hankki elämänsä ensimmäisen puvun – tai oikeastaan kaksi, sinisen ja mustan. Kravattisolmukin sujuu jo jotenkuten. Uusiin kollegoihin hän on tehnyt tuttavuutta yli puoluerajojen. Sitä on edesauttanut savolainen tärkeilemättömyys ja erottuva ulkomuoto: pituutta on tasan kaksi metriä.

Vaalikampanjansa aikana Ville julisti aikovansa mielenterveysministeriksi. Sellaista virkaa ei tosin vielä ole. Hän on tullut tunnetuksi tehtyään muutaman vuoden ajan someen mielenterveysaiheisia videoita, jotka ovat tavoittaneet erityisesti nuorison. Pelkästään Instagramin kautta hänelle tulvii päivittäin satoja viestejä nuorilta, joita ahdistaa omien suorituspaineiden ohella ilmastonmuutos, sota ja maailman tila ylipäätään. Ratkaisuksi Ville ehdottaa lisää matalan kynnyksen mielenterveyspalveluita ja terapiatakuuta, jolla hoitoon pääsisi viikon sisällä kriisin puhkeamisesta.

Työpäivät ovat venyneet liki ympäripyöreiksi. Mutta se ei ole Villelle mitään uutta.

”Terapiassa aloin havaita käytökseni syitä ja seurauksia”

Valmistuessaan 29-vuotiaana Ville oli yksi Suomen nuorimmista psykoterapeuteista. Koulutuspäivillä muut puhuivat Savonlinnan Oopperajuhlista, Ville tiesi lähinnä Ilosaarirockista. Uskottavuusongelmiin hän törmäsi myös käytännön työssä. Mutta kokemus kasvaa tekemällä: vauhtiin päästyään Ville saattoi ottaa vastaan jopa 30 ihmistä viikossa. Hän kehitti myös täysin oman tavan toimia. Perinteisen koulukunnan mukaan terapeutin ei pidä kertoa juuri mitään itsestään eikä ainakaan esitellä perhettään somessa.

– Mutta se ei olisi ollut minua. Minä haluan olla aito ja avata omaakin taustaani.

Koululaisena Villen toiveammatti oli astronautti. Hän tuijotti tieteiselokuvia ja ahmi scifiä. Vähän myöhemmin hän kiinnostui ihmismielestä ja löysi siitä yhtäläisyyksiä avaruuteen. Molemmista tunnetaan vain pieni osa, ja niistä löytyy myös pimeitä, pelottavia alueita.

Lukion jälkeen Ville hakeutui sairaanhoitajakouluun. Se oli luonteva valinta, hänethän tunnettiin kavereiden kesken ”Isä Villenä”. Kun kotibileissä muut jo simahtivat nurkkiin, Ville istui usein kuuntelemassa, kuinka tyttö, johon hän oli ihastunut, tilitti ongelmistaan jonkun toisen pojan kanssa.

Opiskeluaikana käsiin osunut Sigmund Freudin Tapauskertomukset-kokoelma antoi sysäyksen erikoistua psykoterapeutiksi. Osana koulutusta Ville kävi itsekin läpi psykoanalyysin: neljä kertaa viikossa neljän vuoden ajan, yhteensä 530 tuntia. Siinä ehti totisesti tutustua itseensä.

Ville sanoo olleensa aina hyvin tasainen tyyppi, vähän liiankin tasainen. Konflikteja hän karttoi viimeiseen saakka.

– Olin aikamoinen jännittäjä ja suhtauduin varautuneesti kaikkeen uuteen. Terapiassa aloin nähdä käytökseni syitä ja seurauksia. Ymmärsin toimineeni ­perheessä ja kaveriporukassa tasapainottajana. En oikein uskaltanut olla oma itseni.

”Omien rajojen vetäminen on pelottavaa”

Äidin mukaan Ville oli helppo lapsi, kiltti ja mukautuva. Perheyhteisö – vanhemmat, isosisko ja Ville – oli tiivis. Nelistään matkailtiin kesäisin autolla ympäri Eurooppaa, talvella käytiin Lapissa hiihtämässä. Isän työn takia asuttiin vuosi Saksassa. Kun muu perhe palasi kotiin Kuopioon, isä vielä jäi, ja 11-vuotiaalla Villellä oli ikävä.

Onneksi oli äiti.

– Hän se minut opetti puhumaan tunteista. Koulun jälkeen istuimme aina keittiön pöydän ääressä juttelemassa, ja illalla saatoin kömpiä hänen viereensä.

Kaksi anekdoottia kuvaa äidin ja pojan suhdetta. 1) Alakoululainen Ville on palaamassa koulusta kotiin, poikaporukassa vähän nujutaan ja tönitään. Viereen pysähtyy auto, ikkuna rullataan auki ja sieltä huikkaa äiti: ”Hei kultsi, kotona on lämpimiä voikkareita.” Ville on yhtä aikaa mielissään ja vähän nolo. 2) Koulun diskossa musiikin jympse hiljenee loppuillasta ja mikrofonista kantautuu tuttu ääni: ”Villee, nyt lähetään kottiin!”

Äiti oli turvallinen ja luotettava – ja ehkä hieman kontrolloiva. Murrosiässä poika alkoi ottaa etäisyyttä. Lopullinen napanuoran katkaisu vaati kuitenkin yhteentörmäyksen. Äidillä oli tapana kylään tullessa alkaa pyytämättä siivota aikuisen poikansa huushollissa tyyliin ”pesaisenpa joutessani nuo ikkunat”. Se ärsytti. Keskusteltuaan asiasta terapiassa Ville rohkeni äidin taas tarttuessa rättiin sanoa: ”Kuule, sinä et enää ikinä siivoa täällä.”

– Rajojen vetäminen on monesti pelottavaa. Mutta kun sen saa tehdyksi, latausta aiheuttava asia poistuu ja suhde paranee.

Välit ovat yhä läheiset. Puolitoista vuotta sitten vanhemmat muuttivat Tampereelle ollakseen likempämä lapsiaan. Melkein heti äiti sairastui vakavasti. Vaikeimmat hetket koettiin viime kesänä, kun äiti oli leikkauksen jälkeen hyvin heikkona.

– Oli kiikun kaakun, selviääkö hän. Terapeutin koulutuksesta ei ollut minulle tilanteessa kauheasti hyötyä, päätin vain olla miettimättä ikävämpää vaihtoehtoa. Nyt hän voi onneksi jo paremmin.

Alkoholinkäyttö loppui kolme vuotta sitten

Ola on käynyt päiväunille ja olohuoneeseen on laskeutunut rauha. On otollinen hetki muistella hänen vanhempiensa rakkaustarinan alkua. Ville oli juuri päässyt ylioppilaaksi ja työskenteli Citymarketin kassalla, kun asiakkaaksi osui Elina. Ostokset maksoivat yli 50 euroa, jolloin ajan tavan mukaan piti pyytää nähtäväksi henkilötodistus. Ville painoi nimen mieleensä.

– Olin jo aiemmin pannut merkille Ellin, mutta ajattelin, että noin nätti ihminen on minun liigan ulkopuolella, Ville tunnustaa.

Työpäivän jälkeen hän kuitenkin etsi Elinan numeron ja rohkaistui lähettämään tälle viestin. Ensitreffeillä kahvikupin ääressä vierähti kolme tuntia, seuraava tapaaminen sovittiin kuntosalille. Se oli sitä myöten selvää. Nuoripari muutti suoraan lapsuudenkodista yhteen. Esikoinen syntyi, kun isä oli 20 ja äiti 19. Mainittakoon, että lapsi oli toivottu ja suunniteltu.

Ville ja Elina sanovat olevansa projekti-ihmisiä. He nauttivat ponnistellessaan asettamiensa tavoitteiden eteen. Ville valmistui sairaanhoitajaksi kolmessa vuodessa, sillä hänen piti päästä tienaamaan voidakseen ostaa perheelle asunnon. Nuoruuteen kuuluva haahuilu ja juhlinta jäivät väliin. Biletysvaiheen pari koki kolmekymppisinä, kun Helmi oli jo riittävän iso eikä toista lasta kuulunut.

– Lopulta luovuimme vauvatoiveesta ja ajattelimme, että meillä on ihan hyvä kolmestaankin. Keskityimme kaikkeen muuhun: uran luomiseen, matkusteluun ja maratonien juoksemiseen. Jälkeenpäin olen ymmärtänyt, että se oli täytetekemistä. Meiltä puuttui jotakin, Elina kertoo.

Kolme vuotta sitten pariskunta päätti lopettaa alkoholin käytön. Ville huomasi odottavansa hieman liikaa perjantaita ja sitä hetkeä, jolloin voi korkata viinipullon. Alkoholi hallitsi ajatuksia.

– Nykyään on ihan sama, onko perjantai vai maanantai. Ajatus on kirkas ja arkikin juhlaa, Ville sanoo.

Elämäntavat muuttuivat muutenkin terveellisemmiksi, ja pariskunta siirtyi syömään vegaaniruokaa. Sitten tuli fiilis, että mitä jos vielä yritettäisiin sitä vauvaa.

– Oli unelmien täyttymys, kun raskaustesti osoitti plussaa, Elina kertoo.

Helmin ollessa pieni Ville ei uhrannut isyydelle ajatustakaan. Hän vain toimi: hoiti, leikki, kuskasi harrastuksiin. Energiaa tuntui olevan loputtomiin. Toisella kierroksella molemmat havahtuivat siihen, kuinka hullun väsyttävää vauva-arki välillä on.

– Aikoinani en olisi voinut kuvitellakaan, että vietän viikon erossa Helmistä. Nyt ajattelen, että Olalla on täällä kaikki hyvin. Viikonloppuisin olen pojan kanssa sitäkin tiiviimmin.

”Meillä ei juroteta – enää”

Meriset ovat viettäneet elämästään jo isomman osan yhdessä kuin erikseen. Pitkään heillä oli yhteiset harrastuksetkin. Kun Elina vielä työskenteli terveysalalla liiketoimintajohtajana, he lähtivät yhdessä iltaisin juoksemaan. Vaimon siirryttyä pariskunnan some-yhteistöitä tekevän perheyrityksen palvelukseen he alkoivat etsiä omia juttuja. Elina on ilmoittautunut mallitoimiston listoille ja haaveilee joogaohjaajan urasta. Hän toimi myös Villen vaalipäällikkönä.

– Olen tavattoman kiitollinen, että minulla on tällainen mahdollistaja. Elina on aina ollut täysillä mukana auttamassa minua toteuttamaan unelmiani, Ville kiittelee.

Ei parisuhde silti pelkkää kukkakedolla kirmailua ole. Välillä on tosi kivaa, välillä tosi mälsää. Villen mukaan on turha lähteä edes tavoittelemaan sitä, että yhdessäolo olisi aina mahtavaa. Silloin kun menee huonosti, pitää vain muistaa, että tämä kuuluu asiaan.

– Tiedän, että vaikka nyt Elli ärsyttää, parin kuukauden päästä hän on entistä ihanampi. Se on semmoinen jännä kiertokulku.

Terapeutin ammattitaitoon kuuluu kyky pysyä neutraalina ja etäisenä silloinkin, kun asiakas provosoi. Parisuhteessa roolin taakse ei voi vetäytyä. Jos Ville joskus sitä yrittää, Elina tuikkaa heti: ”Minua et terapoi!”

– Suhteellemme on varmasti ollut hyötyä Villen ammatista. Hän on hyvin avoin ja keskusteleva kumppani. Meillä ei juroteta – enää, Elina toteaa.

Alkuaikoina Ville kaihtoi konfliktia ja poistui paikalta, jos sellainen uhkasi. Erimielisyyksien jälkeen hän mökötti. Ny­kyään riidat kuulostavat jo ihan riidoilta. Ei Merisillä varsinaisesti huudeta, mutta välillä käydään kiivaita keskusteluja.

Isoimmat sanaharkat syntyvät erilaisista siisteyskäsityksistä. Ville on suurpiirteinen: hän sanoo pyörittelevänsä päässään niin isoja ajatuskuvioita, ettei pysty keskittymään kodin järjestelyyn. Yksin ollessa vaatteet putoavat niille sijoilleen ja sänky jää petaamatta. Elina on pedantti.

Välimatka on molempien mukaan tehnyt hyvää suhteelle. Arkena ei kauheasti soitella tai viestitellä.

– Kun keskinäinen luottamus on luja, meidän ei tarvitse olla koko ajan online, Ville sanoo.

– Minusta olisi toisen ajan riistämistä pommittaa häntä viesteillä. Kun Ville on poissa, voin keskittyä täysillä omiin hommiini, Elina jatkaa.

Välimatka on mahdollistanut myös sen, että pitkästä aikaa pariskunnalla on mahdollisuus ikävöidä toisiaan. Kun Ville perjantaina palaa kotiin, se on juhlapäivä koko perheelle.

Sinua voi kiinnostaa myös:

1. Ihmiset

   Suljetun osaston sairaanhoitaja Jan Holmberg näkee elämän karun puolen: "Ihminen ei ole vastuussa siitä, että hänelle on tehty pahoja asioita"

2. Ihmiset ja suhteet

   Mikael Jungner erosi, kun Karoliina-tytär oli vuoden vanha: ”Avioeron aikaan näytti siltä, että kuolen hyvin pian”

3. Ihmiset ja suhteet

   Hannu Paloniemi menetti äitinsä 10-vuotiaana, mutta kohtasi tunteensa vasta keski-iässä: ”Sisälleni oli koteloitunut hirveä määrä pelkoa, häpeää ja vihaa"