Teresa Välimäki sai parikymppisenä tietää isänsä korjanneen sukupuoltaan: ”Loukkaannuin siitä, ettei isä luottanut minuun kertoakseen näin suurta asiaa”

Kokki ja yrittäjä Teresa Välimäen lapsuutta leimasi vaikea suhde isään. Parikymppisenä Teresa sai sattumalta tietää isän korjanneen sukupuoltaan naiseksi. Asia oli isälle liian vaikea keskusteltavaksi.

”Olen aina ollut vastuunkantaja ja pärjääjä. Se, joka selviää kaikesta yksin ilman muiden apua. Tämä luonteenpiirre juontaa juurensa melko raskaaseen lapsuuteeni. Alkoholi oli läsnä toisinaan liiankin kanssa, ja isäni oli humalassa äitiäni kohtaan väkivaltainen.

Asuimme Kirkkonummella. Äiti teki parhaimmillaan kolmea työtä, koska meillä oli taloudellisesti tiukkaa. Isä työskenteli laivalla ja oli pitkiä pätkiä merillä. Opin jo hyvin nuorena pitämään itsestäni huolta.

Taisin olla viisivuotias, kun opettelin paistamaan itselleni kananmunan ruoak­si. Samassa iässä lähdin itse aamuisin tyhjästä kodista tarhaan avain kaulassa. Viideltä sain palata takaisin. Joskus äiti oli kotona, useimmiten ei, koska hän meni töistä töihin.

Minulla on kolme velipuolta. Yhdellä heistä oli parikymppisenä paha päihdeongelma. Olin 11-vuotias, kun jo jouduin tilanteisiin, joissa minä, ihan lapsi vielä, tuin ja pidin pinnalla yhdeksän vuotta vanhempaa veljeäni. Huoli oli usein suuri.

Olen edelleen tänä päivänä kova huolehtimaan. Kehotan aina lapsiani ajamaan varovasti ja pelkään, että jotain pahaa tapahtuu heille. Se on piirre, joka tuskin koskaan karisee minusta kokonaan.”

Kirje, jota ei koskaan tullut

”Vanhempani erosivat, kun olin yläasteella ja jäin asumaan äidin kanssa. Ero oli helpotus, ja hetkellisesti välit isääni lämpenivät.

Lähdin lukion jälkeen au pairiksi Sveitsiin. Täytin siellä 20 vuotta ja sain lahjaksi läjän suomalaisia lehtiä. Yhdessä oli juttu transihmisistä ja sen yhteydessä kuva isästäni.

Olen aina ollut hyvin suvaitsevainen, mutta loukkaannuin suuresti siitä, ettei isä luottanut minuun kertoakseen näin suurta asiaa. Se tuli täysin puskista.

Keskustelin asiasta äitini kanssa ja kävi ilmi, että isä oli jo käynyt kaikki prosessit läpi ja korjannut sukupuoltaan. Hänellä oli uusi sosiaaliturvatunnuskin. Mutta isä kielsi kaiken ja väitti äitiäni valehtelijaksi. Se loukkasi minua vielä enemmän. Tuntui, ettei isä arvostanut minua tai ­luottanut minuun puhuakseen asiasta reilusti ja avoimesti. Toki taustalla oli muutakin, kuten ikäviä ja pelottaviakin lapsuuden tapahtumia. Tämä oli viimeinen pisara.

Sen jälkeen en pystynyt tapaamaan isää. Hän otti muutamia kertoja minuun yhteyttä, mutta oli aina puheluissaan syyllistävä. Tuntui mahdottomalta löytää hänen kanssaan yhteys ja mahdollisuus keskusteluun.

Hän lupasi kirjoittaa minulle kirjeen, jossa selittäisi kaiken. Sitä kirjettä en koskaan saanut. Isäni menehtyi keuhkosyöpään vuonna 2011.”

Luit juuri lyhennelmän Annan kansijutusta 48/2021, jonka on kirjoittanut Anneli Juutilainen. Tässä iässä -sarjan jutussa nuorena äidiksi tullut Teresa, 46, kertoo elämästään vaiheessa, jossa lapset ovat lähdössä pesästä ja vuosia kestänyt surullisten tapahtumien suma on vihdoin helpottanut. Mitä Teresa tuolloin oppi surusta? Miksi hän ei olekaan nyt yhtä vapaa menemään kuin nuorena kuvitteli olevansa lasten aikuistuttua? Miten Teresa sai lopulta helpotuksen 10 vuotta piinanneeseen kivuliaaseen selkävaivaan? Lue koko juttu numerosta 48/2021 tai digilehdestä. Voit tilata digilehden täältä!