The Rasmus -yhtyeen Lauri Ylönen: ”Ulkonäköni suhteen minulla on ollut paksu nahka”

Nelikymppinen perheenisä ja rokkari Lauri Ylönen haluaa antaa lapsilleen vahvan esimerkin siitä, että aina voi vetää omalla tyylillä ja olla oma itsensä. Viime vuosi on ollut Laurille muutosten aikaa.

Mitähän lapset tästäkin muistavat? Lauri Ylönen, 42, saattaa havahtua miettimään, kun palaa kuvauspäivän jälkeen kotiin. Eilen rocktähden univormuun kuuluivat muhkea keltainen tekoturkki, kajalilla rajatut silmät ja höyhenet hiuksissa. Vastaan juossut nelivuotias Oliver katsahtikin isäänsä.

– Let’s play, leikitään, poika kuitenkin vain ilahtui, kun isä oli taas kotona.

Kaksi viime vuotta Laurin, puoliso Katriina Mikkolan ja heidän lastensa, Oliverin sekä kolmekuisen Ever-tyttären, koti on ollut Yhdysvaltain Havaijin osavaltion pääkaupungissa, Honolulussa. Laurin teini-ikäinen poika edellisestä liitosta asuu äitinsä kanssa Suomessa. Nyt Lauri on Suomessa pidempään, sillä The Rasmus kilpailee euroviisupaikasta Uuden Musiikin Kilpailussa. Ennen koronaa Lauri asui kuusi vuotta Kaliforniassa.

– On mieletöntä, että olen pystynyt säilyttämään elämässä seikkailunhalun, innostuneisuuden, leikkisyyden ja pienen lapsellisuudenkin, mies toteaa ja jatkaa pienen hiljaisuuden jälkeen:

– Osaan arvostaa sitä, sillä vuosi sitten tuo kaikki oli minulta hukassa.

”Keskenmenojen jälkeen isyyttä osaa arvostaa vielä enemmän”

”Olen ollut Katriinan kanssa viisi vuotta ja kosin häntä jouluna. Arvostan hänessä kiltteyttä ja rehellisyyttä. Tavatessamme hänkin oli elänyt pitkään ulkomailla, ja hänessä on samanlaista seikkailijaa kuin minussa. Pakko ollakin, että tämän tyylinen elämä on ollut mahdollista. Tässä iässä osaan aistia jo nopeasti, kenelle haluan lähteä avautumaan ja solmimaan syvempää tuttavuutta.

Halusimme kovasti vauvan vielä Oliverin jälkeen. Yritys kesti melkein kaksi vuotta, ja koimme neljä keskenmenoa. Oli raskasta, kun toivo nousi ja sammui niin monta kertaa. En usko, että mies voi täysin edes ymmärtää, mitä nainen käy kehossaan noissa tilanteissa läpi.

Samaan aikaan kun painin omien tunteideni kanssa, yritin olla vahva. Tunsin huolta puolisostani ja siitä, miten hän jaksaa toistuvat pettymykset. Liittyyhän keskenmenoihin myös riskejä. Haluan puhua tapahtuneesta, sillä huomasin, että keskenmenoista puhutaan aika vähän, vaikka niin moni on käynyt sen läpi.

Keskenmenojen jälkeen isyyttä osaa arvostaa vielä enemmän. Kaikki eivät saa lapsia, mutta haluan kannustaa yrittämään. Usko oli loppua meilläkin monta kertaa. Nyt olen onnellinen, että emme luovuttaneet.

Tulin ensimmäisen kerran isäksi kolmekymppisenä. Nautin, kun saan olla isä eri-ikäisille lapsille. Elämä pienen vauvan kanssa on onnellista ja väsyttävää. Nautin siitä, kun pääsen vielä kerran konttaamaan pienen kanssa lattioilla ja etsimään metsästä käpyjä.

Olen aina viihtynyt lasten kanssa. Jos menemme kylään, olen ennemmin aina skidien kuin aikuisten kanssa. Nyt olen onnellinen kolmen lapsen isä, tripladad, lapsiluku on omalta kohdaltani täynnä. Meillä on niin hyvä perhe ja ihana balanssi kaikin puolin.

Minulle on aina sopinut se, että elän ikään kuin kahdessa maailmassa. On olemassa rokkitähtipuoli, mutta kotona keskityn vaihtamaan vaippoja. Myönnän, että joskus kiertueelta, eli meidän ikuisilta luokkaretkiltä, palatessa on pitänyt purra huulta, että sopeutuisin taas kodin rytmiin.”

Lauri Ylönen: Lamaannus pelästytti

”Olen herkkä ja huonompi kestämään stressiä kuin moni läheiseni. Se ei näy lavalla. Rocktähteys näyttää helpolta, ja niin sen pitääkin näyttää. Ei kukaan jaksaisi katsella huonoa esiintymistä. Vaikka työ on antoisaa, siinä on omat pimeät puolensa. Kun bändi aikoinaan perustettiin, lähdimme kiertämään ensin Suomea ja sitten maailmaa. Siinä oli elämän eliksiiriä, josta en vieläkään halua päästää irti.

Vauhti on ollut kova ja vuosien aikana on tapahtunut paljon. Vasta epidemian aikana tapahtuneet asiat ja esiinnousseet tunteet pakottivat pysähtymään.

Vaikka esiinnyn paljon ja nautin isoista lavoista, minussa on myös toinen puoli, joka haluaa olla hiljaa ja eristäytyä. Havaijilla kukaan ei tunne minua tai ajattele jotain minusta, kun näkee kasvoni kadulla.

Ajattelenkin, että me ihmiset olemme maapallon kansalaisia, yön aikana ehtii lentää melkein minne vain. Bändistämme Eero asuu Australiassa, Aki ja Emppu Suomessa. Videopalaverissa tuottaja saattaa olla Englannissa ja levy-yhtiön edustaja Ruotsissa. Vaikka pidämme palavereja paljon etänä, itse musiikin tekemisestä tykkään enemmän livenä, spontaanin energian kautta.

Havaijilla asuessani olen puhunut normaalisti vähintään kerran viikossa bändin kanssa. Samaan aikaan kun perheessämme oli keskenmenoja, Pauli Rantasalmi, kitaristimme ja nuoruudenystävä, teki lähes kolmenkymmenen yhteisen vuoden jälkeen lähtöä bändistä.

Epävarmuus kaiken suhteen vyöryi yli. En ollut kokenut sellaista masentuneisuutta ja lamaannusta koskaan aikaisemmin. Ihan itsekin pelästyin, mitä minulle on tapahtumassa.

Huomasin alakuloisuuteni siitä, että minulla ei ollut palavereissa mitään sanottavaa. En saanut sanaa suustani. Yksi aamu aloin miettiä, että en edes muista, milloin olen viimeksi nauranut.”

Lue lisää: The Rasmuksen Eero Heinonen luopui Suomesta: ”Ilman puolison tukea olisin voinut mennä sekaisin”

Lauri Ylönen: Meditaatio auttoi alakuloon

”Jos mieleni voi huonosti, myös keho sulkeutuu. Se heijastuu suoraan itsetuntoon. Vuosi sitten itsetuntoni oli tosi huono. En saanut asioita aikaiseksi, eikä aamulla huvittanut nousta sängystä.

Kun masennus oli syvimmillään, hakeuduin sellaisten ihmisten seuraan, jotka joogaavat ja yhdistävät siihen hengellisyyttä. Havaijilainen ystäväni Greg opetti minulle meditaatiota. Heräsin hänen kanssaan meditoimaan kello neljä aamulla.

Meditoinnin ansiosta kävin oikeastaan ensimmäistä kertaa syvemmin läpi mennyttä. Aloin muistaa hyviä hetkiä. Pikkuhiljaa, menneisyyden muistojen kautta, aloin löytää myös positiivista virettä nykyhetkeen.

Kun saan taas fyysisestä hyvinvoinnistani kiinni, alan innostua myös henkisesti. Se on tässä työssä tärkeää, sillä jos haluaa saada muut innostumaan, pitää olla ensin itse aidosti innostunut.

Ymmärsin, että olen onnellinen silloin, kun on kiire. Menossa jonnekin tai jotakin kohti. Elämänrytmi Havaijilla on leppoisampi kuin Suomessa. Minun on pitänyt totutella siihen, että aikaa jää aiempaa enemmän kitaran soittelemiseen ja vaikka rullalautailemiseen.”

”En näytä ihan perusperheeniskältä”

”Ennen koronaa lensin jatkuvasti Suomeen ja huomasin, että kärsin melkein koko ajan jetlagista. Iän lisääntymisen huomaa myös palautumisen tarpeesta. Pyrin urheilemaan joka päivä: käyn salilla, lenkillä, surffaamassa… Havaijilla nautin yksin patikoimisesta. Kun jäsentelee biisin sanoja ja ajatuksiaan kauniissa maisemissa, saa samalla mielen ja kehon treenin.

Oman ulkonäköni suhteen minulla on ollut paksu nahka. Jo koulussa nautin siitä, että saan jollain tavalla hämmentää tyylilläni. Meillä oli kaveriporukan kanssa yläkoulussa jopa kisa, jossa kilvoiteltiin mitä hulluimmilla hiustyyleillä. Oli kaljua edestä ja irokeeseja väärinpäin.

Tuo puoli ei ole lähtenyt minusta. Varmaan Suomessa on totuttu näkemään kaduilla, että tuolla tuo kottarainen vipeltää taas sulkineen. Huomasin kyllä Jenkeissäkin, että poikkesin nelikymppisistä vanhemmista. Lähinnä lasten koulun juhlissa huomaan, etten näytä ihan perusperheeniskältä. Ihan kaikilla ei huumorintaju tyyliini aina riitä.

Toivon kuitenkin, että lasten ei tarvitse hävetä minua. Mutta toivon myös, että annan heille vahvan esimerkin siitä, että aina voi vetää omalla tyylillä ja olla oma itsensä. Kun itsellä on kehossaan hyvä olla, pystyy muovaamaan ympä­ris­­töään helpommin myös omannäköiseksi ja onnellisemmaksikin.”

Bändi on kuin perhe

”Minulla on todella tiivis lapsuudenperhe, joka on tukenut minua aina kaikissa valinnoissani. Soittelen vanhempieni kanssa lähes päivittäin videopuheluita.

Olen aina ollut todella läheinen isosiskoni kanssa, hän on ollut minulle jonkinlainen suunnannäyttäjä. Teininä asuimme vähän aikaa kämppiksinäkin. Oli siskon idea, että minusta voisi tulla laulaja. Nykyään­ lähettelemme toisillemme inspiraatiobiisejä ja jeesimme puolin ja toisin.

Bändin jäsenet ovat kuin veljiäni. Kun aloin löytää taas intoani, keksin, että voisimme osallistua Uuden Musiikin Kilpailuun. Idea Jezebel-kappaleesta, jossa kerrotaan naisesta, joka on uskaltanut elää omalla tyylillä, lisäsi intoani. Palaset alkoivat loksahdella kohdalleen. Yhtenä päivänä lähetin bändille Emppu Suhosen kuvan saatesanoilla ”Onko tässä The Rasmuksen uusi kitaristi?”

Puolisosta tai bändikaverista voi aina löytää ärsyttäviä piirteitä. Tai sen sijaan voi joka aamu päättää, että rakastaa heitä sellaisina kuin he ovat. Ajatella, että he ovat minun tiimissäni ja nauraa yhdessä omille erikoisuuksille.

Olen tavannut urani aikana paljon ihmisiä, mutta lopulta ystäviä on jäänyt vähän. Ne muutamat suhteet ovatkin sitten tärkeitä ja syviä.”

Nelikymppinen rocktähti

”En ole koskaan tehnyt kovin perinteisiä valintoja. Olen aina heittäytynyt vähän riskillä tilanteisiin ja katsonut, mihin ne vievät. Aina ei ole mennyt ihan nappiin, mutta useam­min niistä on seurannut jotain hyvää.

Ehkä siksi olen uskaltanut tehdä isojakin muutoksia nopeasti. Olen pystynyt toteuttamaan monia unelmiani, suunnittelemaan taloja ja huonekaluja. Elämä on suhteellisen lyhyt. Jos on yhtään sellainen olo, että vitsi kun olisi kiva asua Havaijilla, niin sitten kannattaa tehdä asialle jotain.

Kriiseilin ikääni enemmän, kun täytin kolmekymmentä. Ajattelin, että rokki-ikä 27 on ylitetty ja parhaat asiat elämässä koettu. Viime vuosi on ollut itsetutkiskelun aikaa. Kun syvempi ymmärrys on löytynyt, on löytynyt myös varmuus kehoon ja mieleen. Kehon ja mielen treenistä aion jatkossakin pitää kiinni. Silloin olen valmis toimimaan intuitiopohjalta, lähtemään taas ihan hulluna jonkin vision kanssa uutta kohti.”

Juttu on ilmestynyt Anna-lehdessä 6/2022.