Julkkikset

Tommy Hellsten: ”Äidin itsemurhan ja Caritan äkillisen menetyksen jälkeen olen aika sovussa kuoleman kanssa”

Tommy Hellsten on kokenut viime vuosien aikana rakkauselämässään onnea mutta myös surua ja vastoinkäymisiä. Hurjaa on, kuinka paljon liki seitsemänkymppisenä voi vielä oppia rakkaudesta.

Teksti:
Sanna Wirtavuori
Kuvat:
Sampo Korhonen

– Olen opetellut kunnioittavaa rakkautta.

Tommy Hellsten on kokenut viime vuosien aikana rakkauselämässään onnea mutta myös surua ja vastoinkäymisiä. Hurjaa on, kuinka paljon liki seitsemänkymppisenä voi vielä oppia rakkaudesta.

Rakkaudella räätälöidyt vastoinkäymiset. Niin Tommy Hellsten kuvaa parisuhde-elämäänsä viime vuosilta.

– Minua on prosessoitu melkoisesti, raastavaakin on ollut, mutta jotain oleellista rakkaudesta on kirkastunut, hän sanoo.

Tommy menetti vaimonsa Caritan äkillisesti neljä vuotta sitten kesäkuussa. Leskeksi jäätyään hän aloitti melko pian parisuhteen, joka ei kuitenkaan osoittautunut kestäväksi. Sen jälkeen hän oli lyhyen aikaa yksin, mutta nyt hänellä on ollut jo pari vuotta uusi suhde.

Klassikoksi muodostunut alkoholismia käsittelevä teos Virtahepo olohuoneessa ilmestyi tasan 30 vuotta sitten, ja sen jälkeen Tommy on ehtinyt julkaista yli 30 kirjaa. Hän on pitkään aikonut kirjoittaa rakkaudesta ja parisuhteesta, ja vihdoin aika oli kypsä. Uusimmassa teoksessa virtahepo on ahtautunut makuuhuoneeseen.

Kirja on toiveikas: vaikka rakkauteen liittyy paljon kärsimystä ja omien heikkouksien myöntämistä, hyvä parisuhde voi auttaa ihmistä kasvamaan suurimpaan vapauteen ja iloon.

Tommylla on tänä vuonna myös toinen merkkipäivä, hän täyttää syyskuussa 70 vuotta. Eläkkeelle mies ei haikaile.

– Lähes kaikki unelmani ovat toteutuneet, ja odotan uteliaana, mitä on vielä edessä.

Tommy Hellsten sanoo olleensa henkisesti haavoittunut ja heikko

”Kasvoin Loviisassa yrittäjävanhempien perheessä. Olin elämänhaluinen ja vilkas lapsi, vanhempieni esikoinen. Äiti oli 19-vuotias, kun minä synnyin, ja olin hänelle jotenkin liikaa ja liian varhain. Minua ei koskaan liitetty perheeseen, ja olin jo nuorena hyvin erillinen. Itsenäistyin varhain.

Alkoholistiperheen lapsena sisälläni on ollut aina syvälle valettu turvattomuus. Olin henkisesti haavoittunut ja heikko, niinpä haavojen tiedostamisesta tuli tavallaan elämäntehtäväni. Kun tätini kysyi, mitä minusta tulee isona, vastasin että psykiatri. Olin silloin 12-vuotias.

Olen aikoinaan ollut varsinainen mestari itseni vähättelyssä. Vakuuttuneisuus omasta arvottomuudesta on yhä jossakin syvällä taustalla. Nykyisin näen kuitenkin, että olen hyvä työssäni, enkä muutenkaan enää sorru itseni vähättelyyn. Ymmärrän elämää jo paljon, ja minulle on suotu kyky sanoittaa elämän suuria kysymyksiä.”

”Itsemurha on aina tekijän oma teko”

”Olen kirjoittanut siitä, kuinka alkoholismi kuului lapsuuden perheeseeni. Isäni oli alkoholisti, ja myöhemmin äitikin alkoi juoda.

Olin 28-vuotias, kun kerroin äidille ajatuksistani ja suunnitelmistani. He olivat isän kanssa eronneet, oli syksy ja juttelimme rauhassa. Mielestäni se oli ensin hyvä keskustelu, ja minulle syntyi harha, että äiti ymmärsi minua.Toisaalta tiesin, että hän ripustautui liikaa minuun ja ettei hän ollut tasapainoinen. Samassa keskustelussa kerroin äidille, että aion muuttaa vaimoni kanssa Ruotsiin. Äiti ei halunnut hyväksyä päätöstäni eikä minun lähtevän. Hän alkoi puhua jopa itsemurhasta.

– Oikea rakkaus ei koskaan vyöry toisen yli.
– Oikea rakkaus ei koskaan vyöry toisen yli.

Olin kuitenkin tehnyt päätökseni, ja muutimme Ruotsiin seuraavana uudenvuodenpäivänä. Kymmenen päivää myöhemmin äiti toteutti uhkauksensa. Äidin ratkaisu oli järkyttävä, ja tietysti tunsin ensin suurta syyllisyyttä. Onneksi olin kuitenkin jo opiskellut alaa ja ymmärsin, ettei äidin itsemurha ollut minun vastuullani.

Itsemurhan tehneen läheisten kannattaa muistaa, että itsemurha ei koskaan ole kenenkään muun syy. Se on aina tekijän oma teko.”

Vaimon kuoleman jälkeen Tommy Hellsten itki koko kesän

”Suurin menetykseni on ollut vaimoni Caritan kuolema neljä vuotta sitten. Kuoleman jälkeisenä kesänä purjehdin nuorimman poikani ja miniäni kanssa. Kiersimme kaikki yhteisten muistojen paikat. Minulle se oli hyvästelymatka, ja he antoivat minun surra rauhassa. Itkin koko kesän.

Menin rajusti suureen tuskaan, mutta siksi tulin sieltä myös nopeasti pois. Nyt, kun tapahtuneeseen on jo etäisyyttä, huomaan, kuinka suru on muuttunut. Käyn edelleen Caritan haudalla, mutta se on enemmän hiljentymistä kuin suremista. Katselin äskettäin leikekirjaa, jonka Caritan tytär oli tehnyt äidistään. En tuntenut enää kipua, tunsin vain hyvää surua ja kaipausta.

”Kun luottamusta ei ollut ja paljastin heikkouteni, koin, että minut yritettiin romahduttaa. Siitä seurasi vain jatkuvaa rähinää, syyllisyyttä ja mustasukkaisuutta.”

En tiedä missä hän on. Hän on jatkanut matkaansa, ja samalla minun elämäni menee eteenpäin. Suru on opettanut myös sen, että toinen ihminen ei koskaan voi tulla korvaamaan toista. Juice laulaa Syksyn sävel -iskelmässä, että ’ole mulle vähän aikaa hän’, mutta oikeasti hyvä suhde voi alkaa vasta sitten, kun on päästänyt irti menetetystä puolisosta.”

”Koin, että minut yritettiin romahduttaa”

”Minulla on kokemusta siitäkin, kuinka voi tuntea itsensä hyväksikäytetyksi parisuhteessa. Kun luottamusta ei ollut ja paljastin heikkouteni, koin, että minut yritettiin romahduttaa. Siitä seurasi vain jatkuvaa rähinää, syyllisyyttä ja mustasukkaisuutta.

Seurauksena oli, että päätin pelastaa itseni. Opin, että kenenkään tehtävä ei ole muuttua toisen ihmisen vaikutuksesta eikä ponnistella muuttaakseen toista. Oikea rakkaus ei koskaan vyöry toisen yli, vaan jää odottamaan kutsua, sitä että toinen ottaa sinut vastaan juuri sellaisena kuin olet. Hyvä rakkaus voi syntyä vasta kun kumpikin saa olla oma itsensä ja tulla hyväksytyksi juuri sellaisena. Parisuhteeni ovat opettaneet minulle paljon asioita, joita kuvaan uudessa kirjassani. On tärkeää, että voin näyttää olevani heikko ja kokea oloni turvalliseksi. Se on kasvualusta todelliselle vahvuudelle.”

Tommy Hellsten muistuttaa: ”Toisen kunnioittaminen on olennainen osa rakkautta”

”Viime vuosien isoin läksy ja tietoinen harjoitus minulle on ollut päätös lopettaa itseni vähättely ja opetella rakastamaan itseäni. Olen oppinut, että ei voi rakastaa toista, jos suhde omaan itseen on heiveröinen. Jos loputtomasti hylkää itsensä pelätessään tulevansa toisen hylkäämäksi, voi romahtaa.

Mielestäni olen tullut vuosien mittaan entistä tietoisemmaksi, ja nykyisin tunnen olevani vapaa. Vasta tuntiessaan itsensä vapaaksi voi täysin liittyä toiseen ihmiseen. Tietoisuus tarkoittaa minulle sitä, että ihminen alkaa tuntea yhteyttä sieluunsa, hänestä tulee hengellinen. Hän ei enää tukeudu pelkästään järkeen, vaan luottaa intuitioonsa. Ehkä sielu on meissä lähimpänä Jumalaa, ja sielu on aina vapaa. Sielu on niin vapaa, että sillä on oikeus olla ottamatta vastaan rakkautta, ja jopa niin vapaa, että se uskaltaa sitoutua.

Olen opetellut kunnioittavaa rakkautta, sitä, että kun­nioitan toista niin paljon, että osaan iloita toisen omanlaisuudesta. Toisen kunnioittaminen on olennainen osa rakkautta. Juuri kunnioitus antaa toiselle luvan kasvaa omaksi itsekseen sen sijaan, että hän olisi vain rakastettunsa käytössä.”

”Suorastaan harrastan nukkumista”

”Olen kiitollinen kropastani, se on toiminut oikein hyvin. Olen pysynyt melko terveenä, minulla ei ole ollut paino-ongelmia, ja olen aina kävellyt paljon. Tietenkään en ole yhtä ketterä kuin ennen, ja kun katson peiliin, tajuan, että elämää on takana paljon enemmän kuin edessä.

Olen yrittänyt muokata elämäntapojani terveellisiksi. Alkoholia käytän kohtuullisesti, sokeria en juuri syö enkä hirvittävästi hiilihydraattejakaan. Olen tyytyväinen, kun menen illalla nukkumaan. Pidän nukkumisesta, ja nukun yleensä vähintään kahdeksan tuntia. Suorastaan harrastan nukkumista.

En osaa sanoa, milloin aikuistuin, tavallaan jouduin jo lapsena aikuisen rooliin, mutta varsinainen aikuistuminen on syntynyt vasta tietoisuuden kasvamisen kautta. En ole juuri miettinyt ikääni. Olen vain elänyt.”

Suhteet Rakas perhe

”Olin leskeyttä seuranneen suhteen jälkeen jonkin aikaa yksin. Nautin olostani enkä mitenkään hakenut uutta suhdetta. Mutta niin vain kävi, että olen nyt seurustellut pari vuotta. Suhteemme alkoi etäsuhteena, mutta nykyisin asumme samassa kaupungissa.

Kiitollisuutta elämään tuovat myös lapseni. En osaa määritellä, olenko ollut heille hyvä isä, mutta jotakin olen varmaan tehnyt oikein. Tiedän olleeni enemmän läsnä kuin oma isäni. Hän oli fiksu ja persoonallinen mies, mutta hän ei koskaan alkanut isäksi.

Olen tyytyväinen siitä, että kaikki kolme lastani ovat valtavan tietoisia, ja he ovat kulkeneet tavallaan minun tietäni. Yksi heistä on teologi ja kaksi psykologeja. Vanhin poikani on jopa töissä minun yrityksessäni. Minulla on myös neljä lastenlasta.”

”Tietämättömyys on mielestäni kaiken tietämisen lähde”

”Työn tekeminen on minulle nykyään helppoa, minulla on väljyyttä ja tilaa olla intuitiivisesti läsnä. Teen kaiken juuri tästä hetkestä käsin. Kuuntelen, mitä tahtoo tapahtua.

Tietämättömyys on mielestäni kaiken tietämisen lähde. Kun olen tullut vanhemmaksi, tajuan, kuinka paljon on asioita, joita en tiedä. Eikä minun tarvitse esittää tietäväni, saan sanoa: en tiedä.

Nauhoitimme äskettäin tv-ohjelmaa, jossa haastattelen kiinnostavia ihmisiä. Olen käynyt elämässäni tuhansia tunteja keskusteluja, mutta uudessa roolissa, ohjelman isäntänä huomasin taas, kuinka tärkeää on olla läsnä. Aito läsnäolo syntyy siitä, että uskaltaa olla haavoittuva ja unohtaa tarkan käsikirjoituksen sekä oman fiksuuden korostamisen. Pitää olla rohkeutta menettää kontrolli. Ei tarvitse olla osaavinaan.”

Tommy Hellsten sanoo uskovansa jumalaan, vaikkei ole uskovainen

”Olen teologian maisteri, mutta en ole uskovainen, vaikka uskonkin. Olen pettynyt uskonnollisuuteen, josta puuttuu ihmisen psykologinen ulottuvuus. Pahimmillaan uskonto on pakenemista sen sijaan, että se voisi olla itsensä totuudellista kohtaamista ja tiedostamista.

Jumala tarkoittaa minulle jotain selittämätöntä. Jotain, joka on kaikessa ja meissä jokaisessa. Hyväksyn mysteerin. Se on jotain, joka karkaa kauemmaksi, jos sitä yrittää määritellä. Rukoiluni on keskustelujen käymistä Jumalani kanssa. Ne eivät ole muodollisia istuntoja vaan pikemminkin asioiden pohtimista ja etsimistä Jumalani edessä. Viime aikoina pääaiheeni on ollut se, että minulla ei ole mitään syytä vähätellä itseäni. Kun avaudun rakkaudelle, turva kasvaa, enkä enää epäile omaa arvoani.

En voi sanoa, että olisin perillä tai että ymmärtäisin kaiken. Pikemminkin tuntuu, että mitä vanhemmaksi tulen, sitä paremmin tiedostan haurauteni ja olen sen kanssa sovussa.

Minulla ei ole minkäänlaista aavistusta eikä edes haavetta siitä, kuinka kauan elän. Isäni ei selvinnyt 70-vuotiaak­si, mutta tunnen itseni terveeksi ja koen, että elämässä on monia kiinnostavia asioita.

Jollakin tasolla olen valmis kuolemaan. Ajattelen, että olen ehtinyt ja saanut paljon eikä kuolema tunnu pelottavalta. Äidin itsemurhan ja Caritan äkillisen menetyksen jälkeen olen kuitenkin aika sovussa kuoleman kanssa.

Tunsin vanhan metodistipapin, jolta kysyttiin 99-vuotiaana, mitä hän ajattelee kuolemasta. Hänellä oli viisas vastaus: Se tulee olemaan mielenkiintoista. Huomaan ajattelevani samoin.

Olen onnellinen, kun asiat ovat hyvin. Nykyään asiani ovat yhä useammin hyvin. Ikäviäkin asioita tapahtuu, kaikkeen ei voi vaikuttaa. Sen sijaan siihen voi vaikuttaa, kuinka suhtautuu asioihin, joita tapahtuu. Asiat ovat siis hyvin riippumatta siitä, miten ne ovat.”

X