Tommy Hellsten kertoo, mitkä 7 asiaa auttoivat häntä vaimon kuoleman jälkeen: ”Tajusin, että hän on taivasvaimoni ja taustatukeni”

Vaimonsa menettänyt Tommy Hellsten kertoo, kuinka hän on selvinnyt surustaan. – Voin melkein kuulla Caritan tukevan minua: sinulla on elämä, lähde elämään sitä, Tommy sanoo.

Terapeutti Tommy Hellstenin, 65, vaimo Carita kuoli äkillisesti viime kesäkuussa.

– Tällä hetkellä voin jo äärettömän hyvin. Olen käynyt tosi syvällä surussa, ja kesä on ollut tuskallinen, mutta yllätyksekseni olen selvinnyt sieltä ulos näinkin nopeasti, Tommy sanoo ja muistuttaa, että surun polku on aina yksilöllinen, se menee kuten menee, eikä suremiseen voi olla käsikirjoitusta.

Tommy itse kohtasi surun yllättäen, ja hän uskoo, että surun vaiheet olisivat varmasti olleet erilaiset, jos vaimon kuolemaan olisi liittynyt pitkä sairastaminen tai omaishoitovaihe.

Kysyimme Tommylta, mistä asioista oli hänen kohdallaan apua surun keskellä:

1. Uskalsin romahtaa

– Oli tärkeää, että uskalsin upota surun raastavuuteen. Suru tekee kipeää, ja sen pitää antaa tulla. Tuska tuntuu raskaana sykäyksittäin, välillä on helpompiakin hetkiä. Minulla oli myös lyhyitä hetkiä, jolloin yritin paeta surua esimerkiksi vähättelemällä menetystä, mutta ne hetket menivät ohi ja rohkenin kokea kivun pohjia myöten.

2. En käyttänyt rauhoittavia lääkkeitä

– Lääkärit suosittelevat surevalle herkästi psyykenlääkkeitä, mutta mielestäni ne eivät ole hyväksi. Ne salpaavat surun ja saattavat pitkittää prosessia. Minulle oli parempi, että kestin surun ilman niitä.

3. Hyväksyin tapahtuneen

– Suru on yhteistyötä väistämättömän kanssa. En ole halunnut jäädä syyttämään itseäni tai muita. Kuoleminen on luonnollinen asia ja sitä tapahtuu koko ajan. Ei pidä ajatella, että miksi juuri minulle, vaan pikemminkin, miksi ei minullekin, miksi olisin poikkeushenkilö, jolle ei tällaista tapahdu. Ei kukaan eikä mikään ole tarkoittanut pahaa erityisesti juuri  minulle.

4. Yhteys rakastettuun muuttui

– Kun läheinen kuolee, on loistava tilaisuus luopua järjen ylivallasta ja uskoa tunteisiin ja intuitioon. Minulle oli tärkeä tajuta, että vaikka Carita ei ole enää fyysisesti läsnä, niin minulla voi olla häneen henkinen yhteys: voin jutella hänen kanssaan toisella tasolla. Hän on taivasvaimoni ja taustatukeni.

5. Olen saanut rakkautta ja mahdollisuuden puhua

– Olen kiitollinen siitä, että ihmiset ovat ottaneet osaa suruuni ja jaksaneet kuunnella tarinani yksityiskohdat moneen kertaan. Kun olen puhunut menetyksestäni, suru on tavallaan tullut näkyväksi ja todeksi. Minulla on ollut lupa surra rakastavien ihmisten ympäröivänä.

6. Olen yrittänyt miettiä hyviä asioita

– Olen käynyt läpi kaikkia ihania asioita, jotka ehdin ja sain kokea vaimoni kanssa. Mietin paljon myös tulevaa ja nykyhetkeä. Elämässäni on paljon hyvää, edelleenkin.

7. En halua tehdä surusta elämäntehtävää

– Olen ponnistellut surusta ylös, enkä ole halunnut naulita itseäni suruun. En aio kasvattaa pitkää partaa ja liikkua synkkänä hautausmaalla ja haista pahalle. Minulla ei ole enää sormusta eikä vaimoa, mutta jatkan elämääni. Tapasin äskettäin tuttavan, joka oli menettänyt puolisonsa kolme vuotta sitten, ja tajusin heti, että hän oli edelleen täynnä vihaa ja katkeruutta. Hän oli valinnut sen tien, ja minä voin vain katsoa häntä lämpimästi silmiin, mutta en voi muuttaa hänen asennettaan. Vaikka muistelen Caritaa ja suren häntä, voin melkein kuulla Caritan tukevan minua: sinulla on elämä, lähde elämään sitä.