Julkkikset

Touko Aallon avopuoliso Iris Flinkkilä kertoo kaksisuuntaisesta mielialahäiriöstä Instagramissa: ”Helpottaa tietää, että tällaiselle oireilulle on nimi”

Vihreiden puheenjohtajuudesta luopuva Touko Aalto kertoo sairastuneensa vuosi sitten masennukseen. Aallon puoliso Iris Flinkkilä kertoo Instagramissa, että hänellä on kaksisuuntainen mielialahäiriö.

Teksti:
Anniina Nirhamo
Kuvat:
Om-Arkisto

Iiris Flinkkilä kertoo Instagramissa elämästään kaksisuuntaisen mielialahäiriön kanssa.

Vihreiden puheenjohtajuudesta luopuva Touko Aalto kertoo sairastuneensa vuosi sitten masennukseen. Aallon puoliso Iris Flinkkilä kertoo Instagramissa, että hänellä on kaksisuuntainen mielialahäiriö.

Vihreiden puheenjohtaja Touko Aalto kertoi eilen luopuvansa puolueen johdosta. Aalto jäi syyskuun puolivälissä sairauslomalle uupumuksen vuoksi. Eilen keskiviikkona julkaisemassaan Facebook-päivityksessä Aalto kertoo sairastuneensa vuosi sitten masennukseen.

Myös Aallon avopuoliso Iris Flinkkilä on kertonut sosiaalisessa mediassa mielenterveysongelmistaan. Lokakuun 10. päivä, Maailman mielenterveyspäivänä, Instagramissa julkaisemassaan kuvassa Flinkkilä kertoo sairastavansa kaksisuuntaista mielialahäiriötä.

”Välillä tekee mieli valloittaa maailma, maalata viisikymmentä taulua ja kirjoittaa kolme kirjaa”, Flinkkilä kirjoittaa kuvatekstissä elämästään kaksisuuntaisen mielialahäiriön kanssa.

”Sitten äkkiarvaamatta yhtenä päivänä on päivä, kun ei tunnu hyvältä. Itku tulee. Voima on valahtanut johonkin.”

View this post on Instagram

Välillä tekee mieli valloittaa maailma, maalata viisikymmentä taulua ja kirjoittaa kolme kirjaa. Pitää taidenäyttely ja opetella uusi kieli. Unta ei tartte, voi vaan elää. Lauluja syntyy, ostan jonkin soittimen, tilaan verkkokaupoista älyttömimmät karvatakit. Juttelen kaikille, kaupassakin. Sitten äkkiarvaamatta yhtenä päivänä on päivä, kun ei tunnu hyvältä. Itku tulee. Voima on valahtanut johonkin. Ei kehtaa mennä kauppaan. En hyvänen aika osaa mitään tai jos osaan, minkä sen on väliä, kun yhtään millään ei ole väliä. Kohta kumppanikin varmaan huomaa sen, että kun aina laulan Litku Klemetin laulun kohtaa ”ei mun kanssa kannata olla” lujempaa kuin muita kohtia, se ei ole mikään vitsi vaan totuus. Kaverit on vain vahingossa harhautuneet seuraan, lähtisivätpä ennen kuin huomaavat. Miksi käydä suihkussa, kun koko päivänä ei saisi kuitenkaan tehtyä mitään ja jos saisi, tekemisellä ei olisi merkitystä tässä maailmassa. Voin yhtä hyvin päättää jäädä sänkyyn. Ja kun nukahdan, näen hyytäviä painajaisia. Unihalvauksia. Tämmöiset asiat ovat oireita, eivät huonommuutta tai paremmuutta. Nykyisin diagnooseja ei enää niinkään lyödä lopunikäisiksi leimoiksi, vaan niitä ajatellaan ennemmin liukuvina ja mahdollisesti muuttuvina. Helpottaa silti tietää, että tällaiselle oireilulle on ihan nimi, kaksisuuntainen mielialahäiriö, ja sitä voi hoitaa. On ihan hirveän paljon helpompi elää, kun voi suhtautua mielenterveydellisiin hankaluuksiin nimen omaan oireina, jotka hoidetaan. ”Mulla on hirveä flunssa” on aivan normaali asia sanoa ja on helpompi pyytää apua kun kyse on fyysisestä vaivasta. Mutta ”en ole nukkunut viikkoon ja ahdistaa niin paljon ettei veri kierrä” onkin hankala, sekä sanoa että ottaa vastaan. Siispä, hyvää maailman mielenterveyspäivää! Ja rakkautta ja empatiaa. #mielenterveyspäivä #mielenterveys

A post shared by Iris Flinkkilä (@iristuulevi) on

Oireet osittain samanlaisia kuin masennuksessa

Kaksisuuntaiseen mielialahäiriöön kuuluvat voimakkaat mielialanvaihtelut, joissa mania- ja masennusjaksot vaihtelevat. Masennusjakson aikana sairastunut voi kokea arvottomuuden tunteita.

Myös Flinkkilä kuvailee postauksessaan hänessä heränneitä vaikeita tunteita.

”Kohta kumppanikin varmaan huomaa sen, että kun aina laulan Litku Klemetin laulun kohtaa ’ei mun kanssa kannata olla’ lujempaa kuin muita kohtia, se ei ole mikään vitsi vaan totuus.”

Kaksisuuntaisen mielialahäiriön masennusoireet ovat samantapaisia kuin vakavasta masennuksesta kärsivällä. Flinkkilä muistuttaa omassa postauksessaan, että oireet ovat vain oireita, eivät huonommuutta tai paremmuutta.

”Helpottaa silti tietää, että tällaiselle oireilulle on ihan nimi, kaksisuuntainen mielialahäiriö, ja sitä voi hoitaa. On ihan hirveän paljon helpompi elää, kun voi suhtautua mielenterveydellisiin hankaluuksiin nimen omaan oireina, jotka hoidetaan”, hän kirjoittaa.

Suhde alkoi haastavasti

Flinkkilä on puhunut julkisuudessa paljon seksipositiivisuuden puolesta ja hänet tunnetaan sosiaalisessa mediassa kantaa ottavana feministinä.

Aallon ja Flinkkilän suhde nousi julkisuuteen vuosi sitten elokuussa, kun Aallon silloinen vaimo Johanna Pietiläinen jätti avioerohakemuksen käräjäoikeuteen.

Lähteet: Mielenterveysseura

X