Julkkikset

Tv-ikoni Maarit Tastulaa kehotettiin siirtymään radioon: ”Paluuni televisioon on katsojien ansiota”

Supersuositun Maarit Tastulan tv-työt loppuivat Ylen kanavauudistuksen ja nuorennusleikkauksen myllerryksessä. Nyt hän on palannut unelmatyöhönsä keskusteluohjelman vetäjäksi. Tv-pomot saivat kansalta paluuta toivoneita viestejä yhteen aikaan jopa kymmeniä päivässä.

Teksti:
Iina Alanko
Kuvat:
Sara Pihlaja/Otavamedia

– Inhoan valittamista. Mutta kun ihmiset tulivat toreilla ja turuilla juttelemaan ja kyselivät, miksen ole televisiossa, sanoin että kannattaa soittaa johtajille ja kysyä.

Supersuositun Maarit Tastulan tv-työt loppuivat Ylen kanavauudistuksen ja nuorennusleikkauksen myllerryksessä. Nyt hän on palannut unelmatyöhönsä keskusteluohjelman vetäjäksi. Tv-pomot saivat kansalta paluuta toivoneita viestejä yhteen aikaan jopa kymmeniä päivässä.

Uudet tuulet puhaltavat Maarit Tastulan töissä. Maaritin ja Anne Flinkkilän uusi, tekijöidensä mukaan nimetty keskusteluohjelma alkoi pyöriä TV1:llä tammikuun lopussa. Naiset näkyvät ruudussa vuoroviikoin; kumpikin tekee jaksonsa omalla tavallaan.

– Vanhuuden viisautta on se, että antaa toisen luovuuden nousta esiin siten kuin se on hänelle ominaista. Meillä on erilaisia vahvuuksia ja erilainen lähestymistapa. Minä olen kiinnostunut historiasta ja yhteiskunnallisista kysymyksistä, Inhimillisessä tekijässä Anne on enemmän haastatellut ihmisiä, joilla on jokin henkilökohtainen, traaginenkin kohtalo.

Annen ohjelma lopetettiin viime syksynä 20 vuoden jälkeen, Maarit on ollut studiosta pois kauemmin. Hänen viimeisin isompi ohjelmansa, tavallisia ihmisiä heidän omissa ympäristöissään kuvannut Avec Tastula tyssäsi dokumentaarisen reportaasin tekemisen kalleuteen vuonna 2015.

Jo Tastulan edellinen ohjelma Seitsemäs taivas oli Ylen kanavauudistuksen ja nuorennusleikkauksen myllerryksessä lopetettu aiemmin kuin Maarit olisi toivonut.

– Ehkä sitä pidettiin liian vaikeana. Silloin etsittiin nuorempaa yleisöä. Itse taas olen sitä lajia, jonka mielestä pitää uskaltaa vaatia ja houkutella samaan aikaan.

Tv-ikonia kehotettiin siirtymään radioon

Avec Tastulan loputtua Maaritilla oli yhä työpaikka Ylessä. Kahdeksalla television parhaan naisesiintyjän Telvis-patsaalla palkittu tv-ikoni ohjattiin tekemään lyhyitä reportaaseja, joista osa meni suoraan nettiin. Joku ehdotti, että Tastula voisi siirtyä radioon.

Maarit kertoo samastuneensa tuolloin Tuntemattoman sotilaan Antero Rokkaan.

– Rokkahan sanoi jotenkin niin, että kyllä minä tämän sodan taistelen, mutta en rupea pyöreitä kiviä polkujenne viereen asettelemaan.

Maarit pyörittelee silmiään, kun häneltä kysyy, tuntuiko ohjelmia lopetettaessa koskaan siltä, että hän olisi naisena liian vanha televisioon.

– No, en sano siitä sen enempää. Mutta Yhdysvalloissa on jo tajuttu se, että mitä harmaammat hiukset, sitä enemmän ihmisellä – jopa naisella – on kapasiteettia käsitellä isoja kokonaisuuksia.

”Inhoan valittamista”

Julkista meteliä Maarit ei ohjelmiensa lopettamisesta koskaan nostanut, metelöinti kun ei aina asiaa auta.

– Inhoan valittamista. Mutta kun ihmiset tulivat toreilla ja turuilla juttelemaan ja kyselivät, miksen ole televisiossa, sanoin että kannattaa soittaa johtajille ja kysyä.

Ja ihmiset soittivat. Maaritin mukaan on pitkälti katsojien ansiota, että hän ja Flinkkilä pääsivät tekemään uutta ohjelmaansa Flinkkilää & Tastulaa. Vieläpä ”vanhanaikaista”, jossa keskustellaan yhdestä aiheesta 50 minuuttia.

– Haluan kiittää yleisöä! On mahtavaa, että vielä tämän ikäisenä pääsen tekemään uutta televisio-ohjelmaa.

Maarit Tastulan laaja henkilöhaastattelu on kokonaisuudessaan luettavissa Annassa 5/2018. Ilmestymispäivä on 1.2. Maarit kertoo muun muassa siitä, minkä turvin hän jaksoi vuodet pienten kaksosten yksinhuoltajana.

X