Seppo Pääkkönen Annassa puhuu alkojolismista
– Minulle on aina ollut vähän vaikeaa katsoa ihmisiä silmiin
Julkkikset

Näyttelijä Seppo Pääkkösen, 64, Minnesota-hoitojakso päättyi pian vauvan syntymän jälkeen: ”Pienen lapsen vanhemmuus ja raittius ovat elämäni uudet tukipisteet”

– Mikään ei ole onnellisempaa kuin seurata uutta elämää, ja nyt minulla on siihen uusi alku ja mahdollisuus, sanoo näyttelijä Seppo Pääkkönen.
Teksti: Annan toimitus Kuvat: Matias Honkamaa

Viime syksynä näyttelijä Seppo Pääkkönen seisoi Kärkölän Kototiellä, päihdehoitola Kantamon ovella. Taivas oli synkeän pilvinen, maa oli musta, oli marraskuun viimeinen päivä. Ovet eivät olleet lukossa, koska talon periaate on, että sisään voi aina tulla. Seuraavana aamuna hän osallistui ensimmäiseen aamupiiriin. ”Moi, olen uusi täällä, mun nimi on Seppo ja olen alkoholisti.” Viimeinen sana tuli lähes kuiskaten.

Tästä kaikesta on nyt melko tarkalleen vuosi. Seppo Pääkkönen istahtaa puutalokotinsa turkooseille portaille ja alkaa kertoa. Katse osuu tuon tuosta pöydän ääressä istuvaan vaimoon Sari Paljakkaan ja hänen sylissään tuhisevaan kuusiviikkoiseen Samueliin. ”Saanko kertoa myös tämän… Mitä sinä ajattelet?” Vaimo nyökkää. Salaisuuksia ei enää ole.

Nyt hänen tärkein tehtävänsä on kuntoutua ja elää vauvaperheen arkea. Sarin, 41, ja Sepon, 64, poikavauva syntyi lokakuussa. Perheeseen kuuluvat myös Sarin tytöt Milja, 16, ja Mona, 12, jotka asuvat vuoroviikoin täällä ja vuoroviikoin isänsä luona. Ja vauvaperheen arjelta se näyttää: ruokapöydän päädyssä on vauvan oma kaukalo, lattialla vauvan tilkkutäkki, eteisessä lastenvaunut. Soittorasia soittaa Brahmsin kehtolaulua ”Levon hetki nyt lyö”. Vauvalla, jonka Seppo kaappaa tottuneesti syliinsä, on suuret siniset silmät ja paljon tukkaa. Vaikka edellisestä vauva-ajasta on Sepolla jo 34 vuotta, otteet ovat varmat.

”Jokapäiväinen ryhmäterapiarinki oli minulle äärettömän tärkeä vertaistuki”

Jokainen päivä pitää pystyä kohtaamaan selvänä – eikä vain päivä.

– Päivä on pitkä aika. Se on jaettava tunteihin ja vieläkin pienempiin hetkiin. Niistä on mentävä yli, eteenpäin, Seppo sanoo.

Sepon läpikäymään Minnesota-hoitoon kuuluu noin kuukauden perusjakso, joka vietetään laitoshoidossa, ja sen jälkeen 11 kuukauden avohoidossa tapahtuva jatkohoito. Silloin kuntoutuja tapaa vertaisryhmiänsä viikoittain. Sepon avohoitojakso on juuri päättynyt, mutta hän voi edelleen koska tahansa halutessaan palata Kantamoon saamaan lisätukea raittiina elämiselle.

– Jokapäiväinen ryhmäterapiarinki oli minulle äärettömän tärkeä vertaistuki. Minulle on aina ollut vähän vaikeaa katsoa ihmisiä silmiin, ehkä se on ollut häpeän ja syyllisyyden tunnetta, ja nyt opettelin kohtaamaan toisten katseen. Häpeä poistui ja tilalle tuli vastuu. Kuunnellessani ringissä muita ja itseäni itkin neljän viikon ajan joka päivä.

– Mikään ei ole onnellisempaa kuin seurata uutta elämää, ja nyt minulla on siihen uusi alku ja mahdollisuus. Pienen lapsen vanhemmuus ja raittius ovat elämäni uudet tukipisteet, ja ne pitävät minut lujasti tässä hetkessä, Seppo Pääkkönen sanoo.

Luit juuri lyhennelmän Annan jutusta, jonka on kirjoittanut Leeni Peltonen. Jutussa Seppo Pääkkönen kertoo alkoholismin ja vauvan syntymän lisäksi muun muassa sairastamastaan borrelioosista ja fyysisistä kivuista.  Lue koko juttu Annasta 51-52/2021 tai digilehdestä. Tilaa lehti tai osta digilehden lukuoikeus täältä!

X