Näyttelijä Seppo Pääkkönen, 64, sai kolmannen lapsensa – parikuisesta vauvasta tulee pian setä, kun Jasper Pääkkösen esikoinen syntyy

Näyttelijä Seppo Pääkkönen, 64, on juuri käynyt läpi alkoholistin Minnesota-hoidon. Nyt elämää kannattelevat raittius ja kaksikuinen vauva.

Kuopion kaupunginteatterin näytelmää mainostettiin syksyn 2020 helmenä. Sirpa Kähkösen kolmesta romaanista muokatussa Tankkien kesä -näytelmässä esiintyi Ilmari Lehtivaaran roolissa Seppo Pääkkönen, joka oli pari vuotta aiemmin siirtynyt Kansallisteatterista Kuopioon. Lauantain päivänäytös oli juuri alkamassa, ja yleisö tungeksi naulakoille jättämään päällysvaatteitaan. Ilmassa leijui tuoksuja: parfyymeja, kahvia ja kuohuviiniä. Samaan aikaan näyttelijät kokoontuivat omaan lämpiöönsä odottamaan kellon soittoa, joka kutsuu heidät esitysasemiinsa.

Yllättäen Seppo pyysi kollegoidensa huomion. ”Minulla on asiaa. En ole täällä ensi viikolla, enkä seuraavallakaan. Olen menossa Minnesota-hoitoon hakemaan apua päihderiippuvuuteeni.”

Asia oli sovittu edellisenä iltana teat­terinjohtaja Tommi Auvisen kanssa. Puhuessaan kollegoilleen Seppo tunsi ennen kaikkea suurta helpotusta. Päätös oli tehty ja sanottu ääneen. Hän oli liikuttunut tuesta ja lämmöstä, joka työkavereiden reaktioista välittyi.

Kaksi päivää myöhemmin hän seisoi Kärkölän Kototiellä, päihdehoitola Kantamon ovella. Taivas oli synkeän pilvinen, maa oli musta, oli marraskuun viimeinen päivä. Ovet eivät olleet lukossa, koska talon periaate on, että sisään voi aina tulla. Seuraavana aamuna hän osallistui ensimmäiseen aamupiiriin. ”Moi, olen uusi täällä, mun nimi on Seppo ja olen alkoholisti.” Viimeinen sana tuli lähes kuiskaten.

Salaisuuksia ei enää ole

Tästä kaikesta on nyt melko tarkalleen vuosi. Seppo Pääkkönen istahtaa puutalokotinsa turkooseille portaille ja alkaa kertoa. Katse osuu tuon tuosta pöydän ääressä istuvaan vaimoon Sari Paljakkaan ja hänen sylissään tuhisevaan kuusiviikkoiseen Samueliin. ”Saanko kertoa myös tämän… Mitä sinä ajattelet?” Vaimo nyökkää. Salaisuuksia ei enää ole.

Sepolla on takana 40 vuotta näyttelijäntyötä. Siitä suurin osa Suomen Kansallisteatterissa, pari viimeistä vuotta Kuopion kaupunginteatterissa. Käytännössä Sepon työura Kuopiossa päättyi tuohon lauantaiseen esitykseen: sen jälkeen pandemiarajoitukset jälleen kiristyivät ja näytelmän esittäminen loppui. Sitten tuli eläkeikä täyteen, eikä hinkua näyttelemiseen juuri nyt ole.

Nyt hänen tärkein tehtävänsä on kuntoutua ja elää vauvaperheen arkea. Sarin, 41, ja Sepon, 64, poikavauva syntyi lokakuussa. Perheeseen kuuluvat myös Sarin 16- ja 12-vuotiaat tytöt, jotka asuvat vuoroviikoin täällä ja vuoroviikoin isänsä luona. Ja vauvaperheen arjelta se näyttää: ruokapöydän päädyssä on vauvan oma kaukalo, lattialla vauvan tilkkutäkki, eteisessä lastenvaunut. Soittorasia soittaa Brahmsin kehtolaulua ”Levon hetki nyt lyö”. Vauvalla, jonka Seppo kaappaa tottuneesti syliinsä, on suuret siniset silmät ja paljon tukkaa. Vaikka edellisestä vauva-ajasta on Sepolla jo 34 vuotta, otteet ovat varmat.

– On ihmeellistä, että saan olla kotona vauvan kanssa koko ajan. Kun poikani Jasper ja Pietari olivat pieniä, olin päivät harjoituksissa ja illat teatterilla. Nyt ei haittaa, vaikka vauva herättelee öisin, sillä valvon usein muutenkin. Eri puolilla kroppaa tuntuvat kivut pitävät minua hereillä, Seppo kertoo.

Seppo Pääkkönen kärsii edelleen vuosia sitten sairastetusta borrelioosista

Hänen toipumisensa on vielä kesken. Fyysisessä kunnossa tuntuu vuosia sitten sairastettu borrelioosi, joka jätti käsiin ja jalkoihin pysyvän polyneuropatian: se haittaa hienomotoriikkaa ja tasapainoa. Isossa niskarangan leikkauksessa korjattiin kolme vuotta sitten rappeumia ja välilevyongelmia, jotka edelleen oireilevat pahoina kipuina.

– Söin vuosien ajan vahvoja kipulääkkeitä, kuten opiaatteja ja kodeiinia sekä relaksantteja. Yhdessä alkoholin kanssa ne olivat todella vaarallinen paketti, ja ymmärrän nyt, että niiden kanssa olisi voinut käydä huonostikin. Nyt myös ne ovat kiellettyjen listalla, sillä päihderiippuvuus on ja pysyy.

Tärkeintä on kuitenkin toipuminen alkoholin ongelmakäytöstä, joka jatkui vuosikymmenien ajan. Jokainen päivä pitää pystyä kohtaamaan selvänä – eikä vain päivä.

– Päivä on pitkä aika. Se on jaettava tunteihin ja vieläkin pienempiin hetkiin. Niistä on mentävä yli, eteenpäin, Seppo sanoo.

Seppo Pääkkönen: ”Jokapäiväinen ryhmäterapiarinki oli minulle äärettömän tärkeä vertaistuki”

Sepon läpikäymään Minnesota-hoitoon kuuluu noin kuukauden perusjakso, joka vietetään laitoshoidossa, ja sen jälkeen 11 kuukauden avohoidossa tapahtuva jatkohoito. Silloin kuntoutuja tapaa vertaisryhmiänsä viikoittain. Sepon avohoitojakso on juuri päättynyt, mutta hän voi edelleen koska tahansa halutessaan palata Kantamoon saamaan lisätukea raittiina elämiselle.

Alkoholismia käsitellään Kantamossa perinnöllisenä ja kokonaisvaltaisena sairautena. Hoitoprosessissa päihderiippuvaista autetaan kohtaamaan todellisuus – kaikki riippuvuuden seuraukset, kokemukset ja tunteet. Monet työntekijöistä ovat itsekin entisiä päihderiippuvaisia, jotka on koulutettu päihdeterapeuteiksi. Hoitoon kuuluvat myös läheiskohtaamiset, joissa päihderiippuvaisen läheiset puhuvat ja kuntoutuja kuuntelee. Tunteita puretaan terapeutin johdolla.

– Jokapäiväinen ryhmäterapiarinki oli minulle äärettömän tärkeä vertaistuki. Minulle on aina ollut vähän vaikeaa katsoa ihmisiä silmiin, ehkä se on ollut häpeän ja syyllisyyden tunnetta, ja nyt opettelin kohtaamaan toisten katseen. Häpeä poistui ja tilalle tuli vastuu. Kuunnellessani ringissä muita ja itseäni itkin neljän viikon ajan joka päivä.

Sepon tie ongelmakäyttäjäksi oli pitkä. Aluksi alkoholinkäyttö merkitsi ehkä vähän tavallista boheemimpaa taiteilijaelämää naapurustossa, jossa asui paljon muitakin luovan alan tekijöitä. Ehkä vähän pitkäksi venähtäneitä juhlia, ehkä muka-huomaamatonta tissuttelua vapaapäivinä.

Kuitenkin jo 20 vuotta sitten Seppo tiesi, ettei elämän näin pitäisi mennä. Hän elätteli harhaa siitä, että pystyy hallitsemaan juomista, että lopettaa sitten kun itse tahtoo. Avioero vuonna 2013 ei pysäyttänyt eikä hillinnyt, päinvastoin.

– Mutta nyt on pakko myöntää, että kovin pahan roolin viina otti elämässäni. Minun tapani juoda oli aina suurkulutusta; en lähtenyt yhdelle lasilliselle. Jos bileissä oli viimeisenä kaksi pystyssä, toinen niistä olin minä. Petin itseäni pitkään sillä, että pystyin hoitamaan työni – siitä ei koskaan tullut sanomista. Pikkuhiljaa juominen yltyi. Viimeisinä aikoina päiväannos oli helposti puoli pulloa vodkaa, ja kaljat päälle.

Tärkein kysymys ei kuitenkaan ole mitä, vaan miksi.

– Alkoholi ei minulle ollut aine vaan paikka, jonne pakenin. Jos joku yritti tulla siinä kohtaa väliin, minusta tuli ihan vittupää. Esitän työkseni rooleja, toisten tunteita, mutta kotona tulppasin itseni täysin. En pystynyt osoittamaan minkäänlaisia oikeita tunteita, se oli pelkkää bluffia.

– Ja häpesin sitten koko ajan sitä kaikkea.

Sari piti kulisseja pystyssä, kunnes henki ei enää kulkenut

Seppo ei koskaan juonut itseään ”ojaan”, mutta silti hän puhuu loppuluisusta. Se oli viimeisten kuukausien pakonomaista juomista, fyysisen kunnon romahduksia, kaatuilua mökkireissuilla, läheisten epätoivoisia pyyntöjä, että Seppo menisi hoitoon. Lavastajana Kuopion kaupunginteatterissa työskentelevä Sari seurasi Sepon kujanjuoksua sekä kotona että työpaikalla.

– Loppuvaiheessa Seppo salaili juomistaan, etenkin juomiaan määriä. Minä peittelin tilannetta esittämällä ulospäin kaiken olevan hyvin, vaikka sisimmässäni tunsin täysin muuta. Häpeä esti toimimasta, Sari Paljakka sanoo.

Sari piti kulisseja pystyssä, kunnes henki ei enää kulkenut. Vain vähän ennen Sepon kuntoutukseen hakeutumista Sari omien sanojensa mukaan luovutti.

– En ollut työkuntoinen. Päätin hakea apua, sillä alkoholismi on koko perheen sairaus. Minun oma toipumiseni lähti siitä, että minun ei tarvinnut enää esittää olevani vahva. Tajusin, etten voi elää alkoholistin kanssa, Sari kertoo.

Samalla hän hyväksyi tosiasian, että raitistuminen tapahtuu ainoastaan Sepon päätöksen kautta.

– Vaikka kuinka rakastaisin ja tekisin mitä tahansa, se ei loppujen lopuksi auttaisi. Käänsin huomioni Seposta itseeni. Kysyin itseltäni, tahdonko elää tällaista elämää. Hain itselleni apua aluksi terveydenhuollon kautta. Sitten lopetin salailun ja aloin puhua, Sari sanoo.

”Päihderiippuvaisen läheisellä on suuri riski sairastua läheisriippuvuuteen”

Sari vaihtaa uneen vaipuneen Samuelin toiselle käsivarrelleen ja hätistää innokkaan ja vielä nuoren lapinkoira Saagan omalle paikalleen.

– Me ollaan tässä rinnakkain ja toivutaan. Päihderiippuvaisen läheisellä on suuri riski sairastua läheisriippuvuuteen – niin kävi myös minulle. Sille ei ole omaa diagnoosia, mutta se naamioituu milloin ahdistukseksi, milloin masennukseksi tai unettomuudeksi, Sari sanoo.

Myös hän sai päihderiippuvaisen läheisenä apua Kantamosta. Vertaistuki auttoi valtavasti, sillä niin moni muu kertoi tuttua tarinaa. Äitinä, vaimona ja ennen kaikkea omana itsenään hän sai tukea toisilta saman kokeneilta. Omalla läheisjaksollaan hän sai purkaa kaiken kertyneen surun ja vihan, ja tajusi, miten huonosti hän oli pitänyt huolta itsestään.

– Alkoholistin perheessä kehittyvät ihan omat tanssiaskeleet. Miten Seppo meni, minä tanssin omani sen mukaan. Pullo oli meidän välissämme, Sari sanoo.

Kun paine lopulta purkautui, myös Sarin voimat alkoivat palautua.

– Ostaa paukautin satavuotiaan hirsimökin Ilomantsista. En vielä tiedä, mitä sillä teen, mutta siellä voin ainakin hengittää, Sari sanoo.

Sepolla oli oma hengityspaikkansa Mikkelin Ristiinassa, jo ensimmäisen avioliiton aikana hankitulla mökillä. Saaressa hän syksyn mittaan hakkasi halkoja ja maalasi vanhan hirsitalon etelänpuoleisen seinän, jonka maalin aurinko oli haalistanut. Opetteli olemaan sielläkin selvänä. Ja totuttelemaan ajatukseen, ettei teatteri enää ole elämän keskipiste ja että toisten vuorosanoja ei enää tarvitse osata lausua – omat vain.

Sepon vauva tulee olemaan setä Jasper Pääkkösen vauvalle

Joulu on jo Kuopion-kodin ovella. Se on taatusti toisenlainen kuin viime joulu, jonka Seppo vietti Kantamossa. Läheisille sai soittaa joulupuhelun, vaikka muuten puhelimen käyttö oli hyvin rajoitettua. Seppo paistoi sielläkin kinkun, kuten hänellä on aina ollut tapana, ja se syötiin porukalla heti uunista otettuna – ilta-ate­rialle siitä ei sitten riittänytkään.

Nyt jouluaattoa viettävät kotona Sari, Seppo ja Samuel-vauva. Teini-ikäiset tytöt tulevat mukaan joulupäivänä. Kuten arkena, myös jouluna koti on elämän keskipiste, ja päiväkävelyt sen lähistöllä mitoitetaan koiran, vauvan ja pakkaslukemien määräämällä yhtälöllä.

Kuten uusperheessä toisinaan käy, sekoittuvat monet suvut ja jopa sukupolvet. Juuri syntynyt Samuel on setä 2,5 vuotta itseään vanhemmalle Siidalle, Pietari Pääkkösen tyttärelle. Ja joulun tienoilla syntyy Samuelille jälleen uusi veljentytär, kun Jasper Pääkkönen ja Alexandra Escat saavat esikoisensa. Molemmat pojat asuvat nyt Helsingissä, samoin kolme Sepon neljästä veljestä.

Sepon laajassa suvussa on näyttelijöitä ja muita taiteilijoita niin tiuhassa, että heistä saisi yksinään aikamoisen kokoonpanon. Muutama vuosi sitten kuolleen mummin muistoksi pidetään pian sukujuhlat, joissa kohtaavat vanhemmat ja nuoremmat Pääkköset. Vauvanvaunujakin tulee olemaan vierekkäin aika monet.

– Mikään ei ole onnellisempaa kuin seurata uutta elämää, ja nyt minulla on siihen uusi alku ja mahdollisuus. Pienen lapsen vanhemmuus ja raittius ovat elämäni uudet tukipisteet, ja ne pitävät minut lujasti tässä hetkessä, Seppo Pääkkönen sanoo.

Lue lisää:

• Terveys

  Oletko alkoholistin läheinen? Näin voit auttaa alkoholiongelmasta kärsivää myös etänä

• Julkkikset

  Muusikko Samuli Laiho kirjoitti kirjan lapsuudestaan ja äidin alkoholismista: ”Osaan arvostaa perhettäni, koska tiedän, mitä on, jos sellaista ei ole”

• Julkkikset

  Eero Aho on päättänyt olla onnellinen: ”Aiemmissa parisuhteissa vaikeudet jäivät usein käsittelemättä”