Julkkikset

Uusperheen äiti Krisse Salminen: ”Oikea kumppani saa minut tuntemaan ylpeyttä itsestäni”

Teksti:
Anna.fi

Näyttelijä, koomikko Krisse Salminen, 39, kertoo Nainen puhuu miehestä -haastattelussa, että hänellä on ollut kolme tärkeää kumppania, joista kaikkiin hänellä on yhä hyvät välit. Äitienpäivänä hän sai kukkia sekä suurelta rakkaudeltaan
 – aviomieheltään – että vanhemman lapsensa isältä.

Krisse Salminen

Mihin kiinnität miehessä ensiksi huomiota?

Silmiin, katsekontakti on tärkeä. Jokaiseen ihastukseeni on liittynyt ensin pitkää, tiivistä tuijottelua. Eniten minuun ovat kuitenkin vedonneet miesten jutut, hyvä läppä toimii. Tajuan muutamasta sanasta, olemmeko samalla ironian tasolla. Esimerkiksi Jarkosta (aviomies Jarkko Luoma) tiesin heti, että puhumme samaa kieltä.

Mitä yhteistä on rakastamissasi miehissä?

Kaikkia miehiä, joista olen ollut vakavasti kiinnostunut, yhdistää musiikki ja teatteri. He ovat myös olleet poikamaisia, heillä on pilkettä silmässä. Ja kaikki ihastukseni kohteet ovat saaneet minut nauramaan. Aviomieheni on jopa onnistunut naurattamaan minua enemmän kuin minä häntä.

Millainen miehen käytös saa sinut hämmentymään?

Ilkeys. Kestän ronskia huumoria, mutta olen tarkka huomaamaan, milloin se lipsahtaa ilkeilyn puolelle. On kiusallista, jos esimerkiksi keikan jälkeen joku mies sanoo ensin, että ”sä oot tosi ihana”, ja sitten, jos en suostu istumaan hänen syliinsä selfietä varten, olenkin ”leuhka lumppu”. Harvoin kukaan on ilkeä selvin päin.

Millainen on miehekäs mies?

Miehekäs mies on itsevarma ja tyytyväinen itseensä. Hän tietää, mitä haluaa, mutta ei ole jyräävä eikä ylimielinen. Huomaavaisuus on miehekästä ja ruikuttaminen epämiehekästä. Miehekkään miehen seurassa tulee tunne, että kaikki hoituu.

Arvostan turvallisuutta ja tasapuolista osallistumista yhteiseen arkeen. Ihannemieheni huolehtii lapsista ja kodista, välittää aidosti.

Mitä sinun on vaikea antaa miehelle anteeksi?

Olen hyvin anteeksiantavainen, enkä edes jaksa murjottaa kauan. En kuitenkaan sulattaisi sitä, jos mies arvostelisi minua ikävään sävyyn muiden seurassa. Meillä on tulevassa syksyn Siskonpeti-sarjassa sellainen sketsi, jossa miehet juttelevat naisista kuten monet vaimot puhuvat ihan pokkana miehistään.

Siinä esimerkiksi miehet naureskelevat, että meidän mamma se on tollainen pömppämaha ja taas se on laittanut tuon kamalan puseron päälle… Kun asetelmaa katselee näin, se tuntuu karulta, mutta sketsinä se on hauska.

Oletko ollut suhteissasi jättäjä vai jätetty?

Olen ollut hyvin seurustelevaa sorttia, minulla on ollut kolme pitkää suhdetta. Ensimmäinen vakava suhteeni alkoi jo 17-vuotiaana. Haaveilin silloin lapsista ja maallemuutosta. Ura-ajattelu ei kiinnostanut minua lainkaan. Kun suhde päättyi kuuden vuoden jälkeen, äiti neuvoi minua, että nyt nauti elämästäsi, matkustele ja ole vapaa.

Ja minähän nautin. Ravasin tiuhaan treffeillä ja matkustelin. Se oli huoletonta menoa. Kirjoitin siltä ajalta kaikki tekstiviestit muistiin, ja sen aineiston perusteella olen ollut jättäjä.

Krisse Salminen

Mihin ihastuit Jarkossa?

Hän oli aluksi se hauskin ja fiksuin työkaveri. Minuun teki myös vaikutuksen se, kuinka lämpimästi hän puhui lapsistaan. Hän on rauhallinen, eikä hän ollut ikinä suuna päänä, mutta hän sai minut nauramaan. Ja tietysti hän on myös hirveän kivan näköinen. Hän on suuri rakkauteni.

Miten hurmaat miehen?

Minähän vain olen älyttömän hurmaava! Jarkon hurmasin varmasti jutuillani ja pirtsakalla olemuksellani. Jos hänellä on mieli maassa, osaan yhä piristää häntä.

Milloin tunnet itsesi tosi naiselliseksi?

Kun meikkaamme takahuoneessa ennen stand up -keikkaa Heli Sutelan kanssa. Tilanteessa on niin paljon ripsiä, kiharaa ja kimallusta, että me hoemme vain peilikuvillemme että wa-u!

Oletko mustasukkaista tyyppiä?

Periaatteessa en, en ainakaan koe olevani. Olen itse tosi flirtti, se on minulle täysin luontevaa. Sitä on ehkä geeneissä, sillä äitini (näyttelijä Kaarina Turunen) on varsinainen superflirtti. Minulla on paljon miespuolisia kavereita, joita välillä hehkutan Jarkolle, eikä hän ole lainkaan mustasukkainen. Olemme sellaisella alalla, että mustasukkaisuus tekisi elämästä molemmin puolin hankalaa.

Miten suhtautumisesi miehiin on muuttunut iän myötä?

Laitoin nuorempana oman onnellisuuteni todellakin miehen vastuulle. Ajattelin, että minulla menee hyvin, jos meillä tai edes miehellä menee. En seurannut omia haaveitani, vaan suunnittelin kaiken parisuhteen kautta.

Myöhemmin tajusin että oikeanlainen kumppani saa minut olemaan parhaimmillani ja tuntemaan ylpeyttä itsestäni. Komiikan myötä löytämäni mieskaverit ovat myös vaikuttaneet siihen, että suhtaudun kaikkeen rennommin.

Ystävystyn helposti, eikä sukupuolella ole merkitystä siihen kuinka hyvin synkkaa.

Teksti: Sanna Wirtavuori
Kuvat:  Paula Kukkonen/Otavamedia

Katkelma Annan kansijutusta 21/2015

X