
Uutisankkuri Piia Pasanen selosti Linnan juhlia vuosia – nyt ensimmäistä kertaa vieraana: ”Kieltämättä vähän outo olo”
Uutisankkuri Piia Pasasen yllä nähtävä näyttävä lasihelmipuku on muotisuunnittelija Teemu Muurimäen käsialaa.
– Puku jää juhlien jälkeen minulle, joten pitää varmaan järjestää jotkut iltapukujuhlat, Piia Pasanen nauraa.
Uutisankkuri Piia Pasasen yllä nähtävä näyttävä lasihelmipuku on muotisuunnittelija Teemu Muurimäen käsialaa.
Uutisankkuri Piia Pasanen on selostanut Linnan juhlia Ylelle koko presidentti Sauli Niinistön toimikauden ajan, mutta tänä vuonna työtehtävät saivat jäädä: Piia saapuu ensimmäistä kertaa linnaan kutsuttuna vieraana.
– Fiilis on totta kai tosi hyvä ja iloinen, ja juhliin valmistautuminen oli ihanan stressitöntä ja paineetonta. Samalla minulla on kieltämättä myös vähän outo olo. Olen tutussa ympäristössä, mutta ihan eri roolissa kuin yleensä. Täytyy toivoa, että selviän juhlista kompuroimatta. Sen tiesin aiempien vuosien kokemuksella, ettei kannata missään nimessä valita pukua, jossa on laahus, sillä se vain repeää ja likaantua juhlissa, Piia kertoo.
Piialla on juhlissa yllään hehkuvanpinkki, pitkähihainen ja lasihelmillä koristeltu puku, joka on selästä avoin. Marilynmaisesti kimalteleva mutta elegantti puku on muotisuunnittelija Teemu Muurimäen käsialaa. Puvun toteutuksesta on vastannut ompelija Anna Pérez.
– Minulla ei ollut itselläni mitään ennakkovisiota tai ajatusta puvustani, vaan annoin ammattilaiselle eli Teemulle vapaat kädet. Ainoa toivomukseni oli, etten halua olkaimetonta tai liian kireää pukua. En käytä yleensä pinkkiä väriä, mutta Teemu oli sitä mieltä, että se sopii hyvin ihonväriini. Olimme mallin suhteen hyvin samoilla linjoilla ja puvun idea muotoutui tosi nopeasti ja helposti. Pidän muutenkin elämässäni siitä, että asiat tapahtuvat nopeasti, eikä niitä jäädä turhaan vatvomaan, nopeatempoiseen uutistyöhön tottunut Piia kertoo.
Kun kutsu Linnaan kävi, Piialle oli selvää, että hän kääntyisi nimenomaan Teemun puoleen. Piialla oli jo entuudestaan kokemusta muotisuunnittelijan työnjäljestä, sillä muutama vuosi sitten hänellä oli Teemun suunnittelema puku yllään tangomarkkinoiden juontajana.
– Paitsi että pidän Teemun kädenjäljestä, hän on myös todella ihana tyyppi, ja kemiamme toimivat loistavasti yksiin. Olin ajatellut, että jos tarvitsen joskus iltapukua, tilaan sen Teemulta. Puku jää juhlien jälkeen minulle, joten pitää varmaan järjestää jotkut iltapukujuhlat, Piia nauraa.
Ympäristöteema näkyy
Piian yllä juhlissa nähtävät näyttävät korvakorut ovat kultaseppä Pekka Kulmalan valmistamat.
– Korut on tehty varta vasten pukuani varten, ja niiden materiaaleina on käytetty timantteja, vuoristokristalleja ja keltakultaa. Onneksi minulla on entuudestaankin kokemusta arvokkaiden lainakorujen kantamisesta. Toistaiseksi en ole onnistunut koskaan hukkaamaan tai hävittämään mitään, mutta tarkkana pitää tietysti tänäänkin olla.
Linnan juhlien ympäristöteema on sekin otettu Piian asukokonaisuudessa huomioon. Piia yrittää muutenkin kiinnittää huomiota pieniin ympäristötekoihin lapsiperhearjen keskellä.
– Ympäristöteema näkyy siinä, että puvussani ei ole muovisia paljetteja vaan lasihelmiä.
– Olen kotona perheemme kierrätyspoliisi. Olemme lajitelleet jätteet tosi tarkasti jo vuosikausia ja yritämme minimoida perheemme ruokahävikin. Olen myös kantanut opiskeluajoista asti aina kangaskassia laukussani kauppaostoksia varten, ja suosin joukkoliikennettä aina kuin mahdollista. Uskon, että isossa kuvassa päättäjien ratkaisut ja energiapolitiikka merkitsevät vielä yksittäisten kuluttajien valintoja enemmän, mutta on silti tosi tärkeää, että ympäristöasioista puhutaan, ja niitä tehdään yhteiskunnassa näkyviksi, Piia tuumii.
Molemmille kutsu
Piia saapuu itsenäisyyspäivänvastaanotolle miehensä Tomi Einosen kanssa, joka aloitti kesällä uuden työn MTV:n toimitusjohtajana ja vastaavana päätoimittajana. Kumpi heistä sai virallisesti kutsun juhliin?
– Kutsu oli osoitettu meille molemmille, eli en voi kehuskella saaneeni sitä yksin. Tomikin on ollut useamman kerran aikaisemmin työtehtävissä Linnassa, mutta siitä on jo aikaa. Siinä mielessä emme ole kumpikaan ensikertalaisia, Piia kertoo.
Piia toivoo illalta rentoa tunnelmaa ja mukavia keskusteluja. Pariskunnan iltaa jatkuu todennäköisesti Kämpin jatkoille saakka.
– Odotan ja toivon tietysti, että tunnelma on läpi illan hyvä ja iloinen. Olen huomannut, että juhlien tunnelma on paljon rennompi, mitä protokolla antaa ymmärtää. On myös kiva nähdä kollegoita, kun he vapautuvat selostushommista. Emmeköhän me lähde juhlien jatkoillekin. Vanhempani tulivat meille hoitamaan lapsia, joten meidän ei tarvitse kiirehtiä tänään aikaisin kotiin.
Kommentit
Tiesittekö muuten, että Piia on pärjännyt tänä vuonna aivan erinomaisesti mm. Vauva.fi -sivuston kyselyissä ”Suloisin 40 vuotta täyttänyt suomalainen julkkisnainen?” (1.) ja ”Ylen upein kaunotar?” (1.), äänestykset käytännössä paketissa pitkän staattisuuden takia, eli kuumin vaihe mennyt jo ohi. Sai hienon tuloksen myös esim. suljetusta mutta nähtävillä olevasta Jatkoajan Kesäpuuma 2018 äänestyksestä (1. , kts. s. 5), joka oli vapaan nimeämisen esikisa, sekä seuranneesta Jatkoajan Kesäpuuma 2018 – finaaliäänestyksestä (2. , mutta eniten nimettyjä ykkösääniä), joissa sai äänestää muitakin kuin suomalaisia (foorumi perustuu rekisteröityihin nimimerkkeihin ja on moderoitu, mutta varoitus silti kielestä tässäkin). Silti keskittyisin kuitenkin työpanoksen ja -osaamisen arviointiin, mitä itsekin arvostan hänen osaltaan eniten, ja antaisin rauhan siihen ja muutenkin.
Kommentit
Tiesittekö muuten, että Piia on pärjännyt tänä vuonna aivan erinomaisesti mm. Vauva.fi -sivuston kyselyissä ”Suloisin 40 vuotta täyttänyt suomalainen julkkisnainen?” (1.) ja ”Ylen upein kaunotar?” (1.), äänestykset käytännössä paketissa pitkän staattisuuden takia, eli kuumin vaihe mennyt jo ohi. Sai hienon tuloksen myös esim. suljetusta mutta nähtävillä olevasta Jatkoajan Kesäpuuma 2018 äänestyksestä (1. , kts. s. 5), joka oli vapaan nimeämisen esikisa, sekä seuranneesta Jatkoajan Kesäpuuma 2018 – finaaliäänestyksestä (2. , mutta eniten nimettyjä ykkösääniä), joissa sai äänestää muitakin kuin suomalaisia (foorumi perustuu rekisteröityihin nimimerkkeihin ja on moderoitu, mutta varoitus silti kielestä tässäkin). Silti keskittyisin kuitenkin työpanoksen ja -osaamisen arviointiin, mitä itsekin arvostan hänen osaltaan eniten, ja antaisin rauhan siihen ja muutenkin.
Puku sopi Piialle mainiosti ja oli hyvin suunniteltu, väriltäänkin oli sopivaa vaihtelua ja piristystä tuonne. Tyylikäs daami.
Virkistä viikkoasi Annalla!
Katso tarjous