Vaikea lapsuus jätti jäljet Kaija Koohon: ”Uskon, että jokaisen taiteilijan taustalla on tragedia”

Kaija Koon lapsuutta varjosti vanhempien kylmä avioliitto. Tukahdutetussa ilmapiirissä hänen oli vaikea oppia tunnistamaan tunteitaan. Silti juuri hänestä varttui nainen, josta tuli suomalaisten tunteiden tulkki.

Studiossa soi kasarimusiikki, ja Kaija Koo tanssii samalla, kun valokuvaaja ottaa hänestä kuvia Annan kanteen. Hän ei ujostele kameraa, vaan tietää tasan tarkkaan, miten sen edessä ollaan.

Kaija Koo on 59-vuotias supertähti, mutta kuka hän oikeasti on? Vastausta voi hakea hänen tänä syksynä ilmestyneestä elämäkerrastaan Taipumaton, jossa hän raottaa yksityiselämänsä verhoa ja käy läpi 40 vuotta kestäneen uransa vaiheita. Hän on kokenut musiikkielämän huiput ja alhot, ja henkilökohtaisen elämän kriisejä, jotka ovat kietoutuneet ihmiseksi ja brändiksi nimeltä Kaija Koo.

– Tuntuu todella paljaalta, ikään kuin olisi paljastanut itsestään vähän liikaa baari-illan aikana. Mutta halusin kertoa tarinani ja näyttää, että todella vaikeistakin tilanteista voi selviytyä. Ehkä tarinani antaa ihmisille toivoa, hän sanoo kuvausten jälkeisenä päivänä.

Kaija Koon perusteet valettiin kerrostaloasunnossa 1960-luvun helsinkiläisessä kerrostalolähiössä. Kaija Kokkola varttui Pihlajanmäessä perheessä, johon kuului isä, äiti ja isosisko. Elämäkerrassa kuvaillaan vanhempien onnetonta avioliittoa: diplomi-insinööri-isä oli kiivasluontoinen ja äiti fyysisesti sairas. Hän kärsi kivuista ja vaikeista lapsuudenmuistoistaan, hän oli täynnä mykkää tuskaa, ja kyvytön puhumaan tunteistaan. Kodin tukahdutettua ilmapiiriä räjäyttivät isän raivokohtaukset.

Isä sätti ja vähätteli äitiä, eikä Kaija muista vanhempiensa osoittaneen toisilleen hellyyttä. Lapsi tottui kodin ilmapiiriin, ja vasta aikuisena hän ymmärsi, etteivät vanhemmat olleet oikeasti koskaan nähneet ja ymmärtäneet häntä. Hän ei oppinut lapsuudenkodissaan näyttämään tai sanottamaan tunteitaan, mutta silti juuri tästä näkymättömästä lapsesta tuli suomalaisten tunteiden tulkki.

– Eikö olekin hassua, Kaija sanoo. – Mutta uskon, että jokaisen taiteilijan taustalla on tragedia, ja se että minua ei ole nähty tai kuultu, on ollut minun tragediani. Laulamisesta tuli työkaluni, jonka avulla minut lopulta kuultiin. Ilman kokemuksiani ääneni ja tulkintani ei olisi tullut näin vahvaksi.

”Lavalla saan tehdä, mitä haluan”

Artisti Kaija Koota voi todella ymmärtää vasta, kun on ollut hänen keikallaan. Yleisö on kuin hurmahenkinen kuoro, joka laulaa hänen mukanaan.

Hänelle lähetetään kirjeitä, joissa ihmiset avautuvat elämästään ja siitä, miten hänen musiikkinsa on heitä auttanut.

Kadulla hänet pysäytetään. Välillä hän julkisilla paikoilla kyyristelee ja yrittää piiloutua katselemalla varpaisiinsa. Ihan aina hän ei haluaisi olla näin näkyvä, mutta lavalla on toisin. Siellä hän seisoo täydessä ryhdissä.

– Lavalla kukaan ei estä elämääni. Lava on terapeuttinen alue, jossa saan tehdä, mitä haluan. Siellä purkautuu kaikki, mikä minussa on ollut nitistettyä.

Luit juuri lyhennelmän Annan kansijutusta 40/2021, jonka on kirjoittanut Tyyne Pennanen. Jutussa Kaija Koo kertoo kasvutarinsa Suomen eturivin artistiksi. Miten menestys sai alkunsa? Miksi naiset tarvitsisivat Kaijan mielestä enemmän rehvakkaa huumorintajua? Entä mikä on ollut hänen elämänsä pahin paikka? Lue koko juttu numerosta 40/2021 tai digilehdestä. Voit tilata digilehden täältä!

Lähteenä on haastattelun lisäksi käytetty Jouni K. Kemppaisen Kaija Koo – Taipumaton -elämäkertaa.