Julkkikset

Vaikeaan masennukseen sairastunut Mari Valosaari: ”Ilman lapsia ja eläimiä olisin jäänyt sänkyyn makaamaan”

Mari Valosaaren toipuminen vaikeasta masennuksesta alkoi vuodenvaihteen aikoihin. – Olo on nyt jo parempi, mutta välillä on huonompia päiviä. Pyrin ajattelemaan aina positiivisesti. Jos tulee huono päivä, mietin, että huominen on parempi ja tulevaisuudessa on valoisempaa.
1.8.2018 Teksti: Hilppa Alanko Kuvat: OM-arkisto

Fitnesspäiväkirjat-tv-sarjasta tuttu fitness-tähti ja bloggaaja Mari Valosaari, 38, avautui Kaksplus-lehden blogissaan vaikeasta masennuksestaan. Hän on aiemmin kertonut avoimesti blogissaan haavaisesta paksusuolentulehduksestaan. Se rohkaisi häntä avautumaan myös lääkärin diagnosoimasta masennuksesta.

– Sain paljon kiitosta, kun kerroin suolistosairaudestani. Siksi mietin, että nyt kun oloni on jo parempi, uskallan kertoa myös masennuksestani, Mari kertoo Anna.fi:lle.

Mari julkaisi ensimmäisen masennusta käsittelevän Elämäni tumman pilven alla -postauksen eilen ja toisen, Avautuminen auttaa -tekstin tänään. Hän on saanut avoimista, rehellisistä kirjoituksistaan pelkkää kiitosta.

– Voin kuvitella, että kaikennäköistä ikävääkin kirjoitellaan, mutta minulle sitä ei ainakaan vielä ole tullut suoraan. Moni on sanonut, että kiitos, kun avaat tätä asiaa julkisesti. Kohtalotoverini pystyvät samaistumaan kertomaani ja tietävät, etteivät he ole yksin.

Masennus on edelleen tabu: läheisille kertominen oli vaikeaa

Mari Valosaaren mukaan ensimmäinen iso jännitysmomentti masennuksen kanssa oli tunnustaa asia itselleen. Vaikka Mari itsekin ajattelee, ettei masennusta tarvitse hävetä, ei sairauden myöntäminen ollut aivan yksinkertaista.

– Minähän olen aina tekeväinen, iloinen, yltiöpositiivinen ja optimisti. Itsekin hämmästyin siitä, miten minulla voi olla masennus, Mari sanoo.

Vaikka Marin aviomies laulaja Jontte Valosaari on ollut vaimonsa tukena monenlaisissa tilanteissa, Marille oli haastavaa kertoa miehelleen saamastaan masennusdiagnoosista.

– Jopa hänelle oli vaikeaa kertoa masennuksesta. Että kyse on muustakin kuin siitä, että minulla olisi vain vähän huonompi päivä, Mari sanoo.

Mari ja Jontte Valosaari menivät naimisiin vuonna 2013.

Mari ja Jontte Valosaari menivät naimisiin vuonna 2013.

Masennus on Marin mielestä edelleen tabu.

– Olihan se sitä minullekin. En ole ennen tätä mennyt siitä minnekään huutelemaan. Masennukseni toteamisesta on kuitenkin puoli vuotta, ja vasta nyt uskalsin puhua asiasta isommin, kun kaikki alkaa olla jo paremmin.

Vaikeimpina hetkinä Mari olisi jäänyt vain sänkyyn makaamaan

Jontte ja muut läheiset ovat olleet Marille tärkeä tuki ja turva toipumisen tiellä. Kaikista vaikeimpina hetkinä vuodenvaihteen aikaan Marin sai nousemaan sängystä hänen vuonna 2013 syntynyt tyttärensä Mila ja keväällä 2016 syntynyt poika Mio sekä perheen eläimet.

– Jos ei ole mitään syytä nousta sängystä, pitäisi ehkä hankkia jokin syy. Ilman eläimiä ja lapsia olisin puoli vuotta sitten jäänyt vain sänkyyn makaamaan ja murehtimaan. Heidän takiaan minun oli pakko nousta sängystä, Mari sanoo.

Mari voi nyt jo paremmin, vaikka välillä on huonoja päiviä

Marin olo on kohentunut huomattavasti viimeisen puolen vuoden aikana.

– Olo on nyt jo parempi, mutta välillä on huonompia päiviä. Pyrin ajattelemaan aina positiivisesti. Jos tulee huono päivä, mietin, että huominen on parempi. Että tulevaisuudessa on valoisempaa. Tänä päivänä kaikki duunit hoituvat hienosti, vatsa on kunnossa ja voimani ovat palanneet. Että kyllä tässä ollaan ihan täysissä ruumiin ja sielun voimissa kuitenkin.

Mari toivoo, että tulevaisuudessakin häneen suhtaudutaan samana Marina, joka hän on aina ollut. Masennukseen sairastuminen ja siitä kertominen eivät muuta häntä ihmisenä.

– En ole yhtään sen kummempi nyt. Yksi läheinen ihminen soitti minulle tänään ja sanoi, että hän ei huomannut minussa mitään masennuksen merkkejä, vaikka olin käynyt heidän luonaankin. Ei tarvitsekaan huomata. Se on mielen asia. Olen edelleen sama ihminen kuin olen ollut ennenkin.

Ihmisille, joiden läheinen on masentunut, Marilla on muutama neuvo.

– Olkaa vain lähellä ja kuunnelkaa, älkää neuvoko. Neuvot ovat ihan turhia siinä kohtaa. Masentunutta täytyy kohdella niin kuin ennenkin. On tärkeää, että läheiset pysyvät normaaleina eivätkä kätke omaa iloisuuttaan.

Kommentit (1)

On tärkeätä etteivät ystävät ja tutut jätä.
Minulla on ollut masennus jo 7 vuotta. Vakavana se on ollut yli puolet ajasta. En ole ollut kavereitani kohtaan muuta kuin hieman syrjäänvetäytyvä ja unohtanut ottaa yhteyttä. Olen koittanut suojella heitä ja ehkä itseänikin. Nyt kun masennus on vihdoin aisoissa, eikä kuolema tunnu ihan ainoalta vaihtoehdolta, huomaan kuinka olen menettänyt suuren osan kavereistani. He ovat lähteneet facebookistani ja instagramissa eivät halua seurata takaisin, vaikka muita seuraavatkin. Ne on paikkoja joissa alkuun yritin kevyesti lähestyä heitä, koska siellä jakavat elämäänsä. Osoittivat kuitenkin etten ole minkään arvoinen enää. Some ei ole elämää, mutta se on se matalin kynnys ottaa yhteyttä…

Tuntuu pahalta kun entiset kaverit kutsuvat muut häihinsä, jopa työpaikkakiusaajat, mutta itse on kaikesta ulkopuolella. Masennuksen jälkeen on todella vaikea elvyttää ihmissihteitaan. Enkä halua kertoa jotakin nyyhkytarinaa siitä kuinka melkein kuolin olotilaani. Olisi hienoa, jos ystävyyden elvyttäminen olisi helpompaa.
Nyt saan vain kylmää osakseni. Jos kommentoin somessa, minun kommenttiani ei tykätä, mutta muiden kyllä jne. Tekisi mieli vain kadota pois. Siitä tunteesta se masennus lähtee…

1
1

On tärkeätä etteivät ystävät ja tutut jätä.
Minulla on ollut masennus jo 7 vuotta. Vakavana se on ollut yli puolet ajasta. En ole ollut kavereitani kohtaan muuta kuin hieman syrjäänvetäytyvä ja unohtanut ottaa yhteyttä. Olen koittanut suojella heitä ja ehkä itseänikin. Nyt kun masennus on vihdoin aisoissa, eikä kuolema tunnu ihan ainoalta vaihtoehdolta, huomaan kuinka olen menettänyt suuren osan kavereistani. He ovat lähteneet facebookistani ja instagramissa eivät halua seurata takaisin, vaikka muita seuraavatkin. Ne on paikkoja joissa alkuun yritin kevyesti lähestyä heitä, koska siellä jakavat elämäänsä. Osoittivat kuitenkin etten ole minkään arvoinen enää. Some ei ole elämää, mutta se on se matalin kynnys ottaa yhteyttä…

Tuntuu pahalta kun entiset kaverit kutsuvat muut häihinsä, jopa työpaikkakiusaajat, mutta itse on kaikesta ulkopuolella. Masennuksen jälkeen on todella vaikea elvyttää ihmissihteitaan. Enkä halua kertoa jotakin nyyhkytarinaa siitä kuinka melkein kuolin olotilaani. Olisi hienoa, jos ystävyyden elvyttäminen olisi helpompaa.
Nyt saan vain kylmää osakseni. Jos kommentoin somessa, minun kommenttiani ei tykätä, mutta muiden kyllä jne. Tekisi mieli vain kadota pois. Siitä tunteesta se masennus lähtee…

1
1

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *