Julkkikset

Vaimonsa kanssa 50 vuotta yhdessä ollut Juhani Merimaa: ”Meillä ei ole koskaan ollut puhetta erosta”

Rock-bisneksen taustavaikuttaja, Tähdet, tähdet -ohjelman tuomari Juhani Merimaa tietää pitkän liiton salaisuuden. – Tärkeää on se, että olemme antaneet toiselle tilaa ja sallineet toisen olla sellainen kuin hän on.

Teksti:
Iina Alanko
Kuvat:
Paula Kukkonen/Otavamedia

Juhani Merimaa

Rock-bisneksen taustavaikuttaja, Tähdet, tähdet -ohjelman tuomari Juhani Merimaa tietää pitkän liiton salaisuuden. – Tärkeää on se, että olemme antaneet toiselle tilaa ja sallineet toisen olla sellainen kuin hän on.

Juhani Merimaa alkoi seurustella vaimonsa Leenan kanssa jo parikymppisenä. Sekä Juhani että Leena ovat kotoisin pieneltä paikkakunnalta, Toijalasta. He menivät naimisiin 24-vuotiaina vuonna 1971 ja lapset syntyivät vuonna 1974 ja 1977.

– Olen viettänyt Tavastialla 4–5 iltaa viikossa 1970-luvulta lähtien. Vaimoni on aina käynyt päivätöissä, ensin kielten opettajana ja myöhemmin opona, mutta ei kai siinä sen kummempaa. On paljon pariskuntia, jotka tekevät työtä eri vuoroissa. Siinä on tietysti omat haasteensa, vaikkapa läsnäolon suhteen. Päivittäinen rytmi ei ole samanlainen, mutta siihenkin saa luotua omat toimivat käytäntönsä.

Ei dramaattisia riitoja tai puhetta erosta

– Kun on 50 vuotta yhdessä, toista oppii lukemaan. Tietää, mistä toinen pitää tai ei pidä, Juhani Merimaa sanoo.

– Tärkeää on se, että olemme antaneet toiselle tilaa ja sallineet toisen olla sellainen kuin hän on.

Juhani ja Leena on erilaisia, mutta yhteisiäkin asioita on. Leenakin on  avoin uusille asioille, hän esimerkiksi opiskelee espanjaa ja italiaa nyt  yhdessä muutaman ystävänsä kanssa.

–  Jotkut diggaavat siitä, että elämä on hyvin säännönmukaista – että mennään nukkumaan, herätään ja syödään aamupalaa yhtä aikaa. Minä en ole sellaista elämää elänyt.

– Jos vaimoni on joskus ollut mustasukkainen työlleni, hän ei ole kertonut siitä minulle. Meillä ei ole koskaan ollut mitään dramaattisia riitoja, saati puhetta erosta.

Miten Juhani Merimaa suhtautuu ikääntymiseen? Entä mitä mieltä hän on siitä, että toinen tyttäristä on seurannut hänen jalanjälkiään? Lue koko Tässä iässä -juttu Annan numerosta 44/17. Tilaa lehti tai osta digilehden lukuoikeus täältä!

X