Julkkikset

Vain elämää jatkuu taas! Kaija Koo: ”Mietin, että jaksanko mä vielä”

Vain elämää -sarjan oletettavasti viimeisellä kaudella Kaija Koo ja Jenni Vartiainen, Sanni, Cheek, Jari Sillanpää, Juha Tapio ja Toni Wirtanen palaavat vielä kerran Satulinnaan.

Teksti:
Juha Heinisuo
Kuvat:
Tiaa Ahjotuli/Otavamedia

- Jennissä on jotain samankaltaisuutta siihen vanhaan Kaijaan, aiempaan vaiheeseen, Kaija Koo (oik.) kuvailee Vain elämää -kollegaansa Jenni Vartiaista.

Vain elämää -sarjan oletettavasti viimeisellä kaudella Kaija Koo ja Jenni Vartiainen, Sanni, Cheek, Jari Sillanpää, Juha Tapio ja Toni Wirtanen palaavat vielä kerran Satulinnaan.

Kuluvan vuosikymmenen suuriin populaarikulttuuri-ilmiöihin lukeutuva Vain elämää palaa ruutuun – oletettavasti viimeistä kertaa. Alkuun esitetään edelliskausien tähtihetkiä muisteleva Etkot-jakso.

Seitsemännelle kaudelle on edelliskausien artistien joukosta kutsuttu isoja nimiä. Satulinnaan palaavat Kaija Koo, Jenni Vartiainen, Sanni, Cheek, Jari Sillanpää, Juha Tapio ja Toni Wirtanen.

Vain elämää -krapula vaivaa

Kaija Koo osallistui Cheekin ja Jari Sillanpään kanssa aloituskaudelle vuonna 2012, kun sarjaa seuranneet hurjat levymyynnit, jäähallikeikat ja ”miksi ne koko ajan itkevät?”-päivittelyt olivat vasta edessä.

– Ei me ollenkaan tajuttu, mihin tämä johtaa. Sanotaan että tieto kasvattaa tuskaa, meillä ei ollut sitä tietoa. Me oltiin iloisia lapsia, jotka leikkivät siellä. Siinä oli jotain hirveän suloistakin omalla tavallaan, Kaija Koo kuvailee ensimmäisen kauden kuvaustunnelmia.

Kun kutsu kävi uudelleen, laulaja mietti hetken. Nyt hän tiesi, millaiseen mankeliin olisi taas heittäytymässä. Monen päivän reissusta tulisi hieno, mutta raskas. Omasta päivästään hän ei esimerkiksi tällä kertaa muistanut jälkeenpäin mitään.

– Oikeesti me puhutaan ihan suoraan Vain elämää -krapulasta: kysymme toisiltamme ’oliks sulla pitkä krapula?’, artisti kertoo huvittuneena.

– Mietin, että jaksanko mä vielä. Olen vanhin porukasta tällä kertaa.

Jenni Vartiainen sanoo olevansa tällä kertaa enemmän läsnä

Kaija Koon tavoin myös Jenni Vartiainen harkitsi jonkin aikaa.

– Tavallaan säikähdin – oho, että uudestaan. Kutsu tuli niin yllättäen. Mulla ei ollut hirveesti uusia biisejä, ja mietin, että miksi mua pyydetään, kun teen vasta uutta, Vartiainen sanoo.

Vartiainen oli mukana vuonna 2014 esitetyllä kaudella. Hänen henkilökohtaisessa elämässään oli myllerrystä, kun kamerat alkoivat pyöriä.

– Mä en ollut niin läsnä siellä silloin, Vartiainen sanoo.

Nyt tilanne oli toinen. Vartiainen lähti lopulta innoissaan tutustumaan uusiin tyyppeihin ja versioimaan heidän kappaleitaan.

– Kaikkinensa on ollut onnellisempi ja seesteisempi kausi jo pitkään. Olin tosi onnellinen, että mua pyydettiin taas. Viimeksi mietin viimeiseen päivään asti ja vielä sielläkin, että en ole varma tästä koko hommasta.

Vain elämää: Etkot, PE 20.00 Nelonen

Lue myös:

Muistatko vielä nämä 5 ikimuistoista Vain elämää -hetkeä? Äänestä suosikkiasi!

Lonkkaleikkauksen jälkeen lavoille palaava Kaija Koo: ”Kun terveys prakaa, tajuaa, mitä laulu ja tulkinta merkitsevät”

Liiallinen treenaaminen poltti Sannin loppuun: ”Enää en kiellä itseltäni viinilasillista ystävien kanssa”

X