Julkkikset

Vampira-Maila oli suomalainen Hollywoodin kulttitähti, joka ei kuuluisi unohduksiin

Suomalaisen Vampiran eli Maila Nurmen Hollywood-tarina on kiehtova. 1950-luvun B-tähti näytteli elokuvassa, jota tituleerataan tänä päivänä maailman huonoimmaksi. Monella tapaa hän oli aikaansa edellä.

Teksti:
Christina Boman
Kuvat:
Dennis Stock / Magnum Photos, Jose De Renzy Collection, Otava

Maila Nurmi oli Hollywoodin vampyyri.

Suomalaisen Vampiran eli Maila Nurmen Hollywood-tarina on kiehtova. 1950-luvun B-tähti näytteli elokuvassa, jota tituleerataan tänä päivänä maailman huonoimmaksi. Monella tapaa hän oli aikaansa edellä.

Vampira eli suomalaissukuinen Maila Nurmi oli näyttelijä, tanssija ja malli, joka vaikutti Hollywoodissa sen kulta-aikana 1950-luvulla. Hän ponnahti ihmisten tietoisuuteen juontamansa The Vampira Shown myötä, jossa aikansa femme fatale vangitsi katsojan huomion makaaberilla tyylillään sekä selkäpiitä karmivalla tavaramerkkikiljaisullaan.

Vaikka Vampira on maailman jäljitellyimpiä kulttihahmoja, Suomessa Nurmen tarina tunnetaan huonosti.

Kokosimme käänteet Nurmen vaiherikkaan elämän varrelta Mailan veljentyttären Sandra Niemen kirjoittaman tuoreen elämäkerran Vampira – Maila Nurmen tie Hollywoodiin (Like) pohjalta.

Väitti olevansa sukua Paavo Nurmelle

Maila Nurmi – tai siis Maila Niemi – syntyi vuonna 1922 Gloucesterissa, Massachusettsissa. Suomalaisen Onni-isän ja suomalaissukuisen Sophie-äidin kasvatti vietti nuoruutensa muun muassa kalatehtaan leivissä.

Totuus ei Hollywoodiin määrätietoisesti tähtäävän nuoren naisen mielestä ollut kuitenkaan tarpeeksi kiinnostava, joten hän päätti kirjoittaa tarinansa uudestaan. Niinpä Maila vaihtoi sukunimensä Nurmeksi, ja väitti olevansa juoksijalegenda Paavo Nurmen veljentytär. Syntymäpaikakseen Nurmi keksi Lapin Petsamon.

Vampira eli Hollywoodin kulta-aikaa James Deanin, Elviksen ja Marlon Brandon rinnalla 

Oregonin Astoriassa kasvanut Nurmi suuntasi jo 19-vuotiaana Hollywoodiin rakentaakseen uraa tähtiloisteessa. Samoina vuosina uraansa rakensivat myös Marlon Brando, James Dean ja Elvis Presley, joiden kanssa Nurmi vietti aikaa. Naistenmiehen maineessa olleen Brandon kanssa myös Mailalla oli pitkä on-off-suhde.

Nurmen salaisten päiväkirjojen sivuilta löytyy myös kirjoituksia suhteesta elokuvaohjaaja Orson Wellesiin. Päiväkirjoissa kirjoitetun mukaan Nurmen ja Wellesin suhteesta olisi syntynyt salattu poikalapsi, jonka Nurmi antoi adoptoitavaksi.

Kun James Dean menehtyi traagisesti auto-onnettomuudessa vain 24-vuotiaana, Deanin ystävyys Nurmen kanssa nousi puheeksi. Muutama kuukausi Deanin kuoleman jälkeen juorulehti Whisper Magazine julkaisi rakkaudesta, petoksesta ja voodoo-nukeista vauhtia ottaneen jutun, jossa väitettiin Nurmen olleen mustaa magiaa harrastava noita, joka olisi langettanut kuolettavan kirouksen Deanin ylle.

Julkaisun mukanaan tuoma julkisuus satutti ystävänsä menettänyttä Nurmea, mutta vahingoitti peruuttamattomasti myös hänen tuolloin vaikeuksissa ollutta uraansa.

Näytteli maailman huonoimmassa elokuvassa

Nurmen ura Hollywoodissa oli vaiherikas, eikä mennyt aina suunnitelmien mukaan. Ennen Vampiran syntyä Nurmi työskenteli muun muassa tanssijana ja pin up -mallina. Suosittu The Vampira Show päätettiin vain vuoden esittämisen jälkeen Nurmen ja tv-yhtiön erimielisyyksistä johtuen.

Myöhemmin Nurmi esiintyi Vampirana myös Ed Woodin ohjaamassa Plan 9 from Outer Space -elokuvassa vuodelta 1957. Se on nimetty monella taholla maailman huonoimmaksi elokuvaksi.

Britannian yleisradioyhtiö BBC nosti kulttielokuvan esiin hiljattain ja kuvaili:

”Osa kuvastosta on jopa ikonista ja päätynyt julisteisiin sekä halloween-asuiksi. Erityisesti ampiaisvyötäröinen Maila ”Vampira” oli valkokankaan goottiviettelijättären perikuva monta vuotta ennen Morticia Addamsia – – nämä seikat tekevät elokuvasta juuri ja juuri katsottavan.”

Ennen läpimurtoaan Vampirana Nurmi työskenteli muun muassa pin up -mallina.

Aikaansa edellä ollut Vampira nousi jäljitellyksi kulttihahmoksi ja esikuvaksi 

Nurmen alkujaan naamiaisjuhliin luomaa makaaberia Vampira-hahmoa pidetään goottien äitinä. Vampira on yksi maailman jäljitellyimmistä kulttihahmoista.

Tunnetuin versio tiukkaan mustaan mekkoon ahtautuneesta noitamaisesta tummaveriköstä, Morticia Addams, syntyi sanomalehden sarjakuvahahmona 1930-luvulla, mutta sai laajaa huomiota vasta Maila Nurmen kultavuosien jälkeen 1964 alkaneessa The Addams Family –televisiosarjassa.

Nurmi piti huolen, että oikeudet hahmoon pysyivät hänelle itsellään, vaikka televisioyhtiö yritti haalia niitä useaan otteeseen. Nurmi puolusti ja vaali luomaansa Vampiraa, vaikka se oli Nurmelle monessa suhteessa myös rasite. Innokkaimmat fanit postittivat hänelle kuolleita eläimiä.

Maila Nurmi sai inspiraatiota Vampira-hahmoonsa muun muassa Pahattaresta.

Eli vaatimatonta elämää Vampiran varjossa

Hollywoodin humu takasi, ettei Nurmen elämästä puuttunut seikkailuja, mutta rikkauksia se ei tähdelle tuonut. ”Kun rahaa oli yhä vähemmän, (ystävätär) Gale ja minä päätimme, että järkevintä olisi pysyä vuoteessa koko päivä kalorien säästämiseksi”, Nurmen päiväkirjoissa lukee.

Hän asui elämänsä aikana useaan otteeseen Sophie-äitinsä kanssa ja erikoisissa asuinratkaisuissa. Hän eli eläämänsä vaatimattomasti Vampiran varjossa. Nurmi kuoli vuonna 2008 ollessaan 85-vuotias.

Eläinrakas Nurmi haudattiin Hollywood Foreverin hautausmaalle Houdini-koiransa kanssa. Hautakivessä on hänen omakuvansa mustassa mekossa sekä teksti Maila Nurmi 1923–2008, Vampira, Hollywood-legenda.

Vampira on ihailtu hahmo ja tyyli-ikoni.
Vampira on ihailtu hahmo ja tyyli-ikoni.
X