Julkkikset

Vappu Pimiä inhoaa verkostoitumista, mutta hänellä on 50 lähiystävää: ”Jokaisesta paikasta on jäänyt joku ystävä matkaan”

Jos ihmisellä on 50 lähiystävää ja paikka Suomen tv-viihteen huipulla, hänen täytyy olla verkostoitumisen mestari. Vappu Pimiä kertoo, mitä hän on oppinut uransa aikana ystävyydestä ja verkostoista.

Teksti:
Piia Sainio
Kuvat:
Sampo Korhonen

Vappu Pimiä haluaa tutustua ihmisiin, joista tulee heti hyvä fiilis.

Jos ihmisellä on 50 lähiystävää ja paikka Suomen tv-viihteen huipulla, hänen täytyy olla verkostoitumisen mestari. Vappu Pimiä kertoo, mitä hän on oppinut uransa aikana ystävyydestä ja verkostoista.

Verkostoituminen on yrittäjä Vappu Pimiän, 42, mielestä suorastaan kirosana.

– En ole koskaan ajatellut verkostoituvani, jos johonkuhun tutustun.

Ja hän toden totta on tutustunut ihmisiin. Uraa julkisuudessa on takana 20 vuotta. Hän on tehnyt töitä radiossa ja tv:ssä ja juontanut lukuisia menestysohjelmia, muun muassa Maajussille morsianta ja yhdeksän kautta Tanssii tähtien kanssa -ohjelmaa. Oma talk show hänellä on ollut sekä Jenni Pääskysaaren että Marja Hintikan kanssa.

– Jokaisesta paikasta on jäänyt joku ystävä matkaan.

Kollegoiden ja muiden esiintyjien lisäksi läheiseksi on tullut moni taustatiimin jäsen. Esimerkkinä Vappu heittää meikkaaja Heidi Reposen, joka myös tämän haastattelupäivän aamuna teki Vapulle kuvausmeikin, niin kuin monesti aiemminkin.

– Tapasin ”Reiskan” ensimmäisen kerran 13 vuotta sitten. Olin nähnyt hänen nimensä monesti lehdissä ja tykkäsin hänen kädenjäljestään. Minulle tuli hänestä heti hyvä fiilis.

”Haistan kaukaa, jos minua lähestytään vain verkostoitumisen takia”

Fiilis. Siihen Vappu luottaa. Hän sanoo tietävänsä 5–10 minuutin jutustelun jälkeen, viihtyykö hän uuden tuttavuuden seurassa.

– En ole sellaisten ihmisten kanssa tekemisissä vapaa-ajalla, joista minulla on huonot fiilikset, vaikka he olisivat kuinka verkostoitumisen arvoisia.

Avoimuus on Vapulle tärkeää. Yhteistyö sujuu, kun ei tarvitse arpoa, mitä toinen ajattelee.

– Tykkään reilusta ja rehdistä meiningistä. Itse olen suorapuheinen; pyrin siihen, etten sano mitään sellaista, mitä en tarkoita. In­hoan turhaa kehumista enkä tykkää siitä silloinkaan, kun se kohdistuu minuun itseeni.

Koska Vapulla on laajassa verkostossaan niin julkisuuden henkilöitä kuin yritysmaailman silmäätekeviäkin, moni saattaa ajatella, että häneen tutustuminen voisi hyödyttää omaa urakehitystä. Se taas tuntuu Vapusta epämiellyttävältä ajatukselta.

– Olen oppinut haistamaan kaukaa, jos minua lähestytään vain sen takia, että halutaan verkostoitua. Olen tosi allerginen sille, Vappu sanoo kipakasti.

– En halua hengata edes oman alani ihmisten kanssa vain siksi, että joidenkin mielestä pitäisi. Sellainen ei kiinnosta pätkän vertaa.

Vappu antaa vapaa-aikansa mieluummin perheelleen, etenkin kun lapset ovat vielä aika pieniä: Selma on viisi ja Viola kahdeksan.

Kutsu, josta kieltäytyminen kadutti jälkeenpäin

Erilaisiin illanviettoihin Vappu saa työnsä puolesta kutsuja, mutta omien sanojensa mukaan hän ei käy juuri koskaan missään. Ja vain kerran kutsusta kieltäytyminen on häntä harmittanut.

Muutama vuosi sitten Otava kutsui hyvin pienen ryhmän naisia illalliselle ruotsalaisen dekkarikirjailijan Camilla Läckbergin kanssa. Vappu jätti dinnerin väliin, koska hänestä vain tuntui siltä, ettei jaksaisi lähteä.

Kun hän näki Instagramissa muiden kuvia illallisilta, häntä rupesi kaduttamaan. Miksi minä en ole tuolla!

– Harmitti ihan sairaasti! Fanitan Läckbergiä ja seuraan häntä Instassa. Hän on todella inspiroivan tuntuinen mimmi ja bisnesnainen.

Ja juuri siihen kiteytyy verkostoitumisen ja vilpittömän lähestymisen välinen ero. Camilla Läckbergin suhteen Vappu Pimiä ei harmitellut sitä, että hän menetti tilaisuuden hyötyä tapaamisesta. Häntä harmitti, ettei hän päässyt tutustumaan mielenkiintoiseen ihmiseen.

– Minua kiinnostavat ihmisten tarinat – se, miten joku on päässyt siihen pisteeseen, johon on päässyt. Se, että pyrkisin pelkästään hyötymään jostakusta tapaamastani ihmisestä, on minulle tosi vierasta. Sellainen verkostoituminen on pyrkyryyttä, opportunismia pahimmillaan.

Mielistely on Vappu Pimiän mielestä turhaa.
Mielistely on Vappu Pimiän mielestä turhaa. Hän kehuu työkavereitaan silloin, kun siihen on syytä.
– Olen suorapuheinen. Pyrin siihen, etten sano mitään sellaista, mitä en tarkoita.

Toiviomatkoja Tukholmaan ja synttärireissu Pietariin

Mistä Vapun tuttavapiiri sitten muodostuu, jos hän ei ole tietoisesti verkostoitunut? Viihdealan kollegoiden lisäksi hänen ystäväpiirissään on perhetuttuja, kouluaikojen kavereita ja kavereita tanssiharrastuksen parista sekä lapsuudenystäviä, joihin hänellä on edelleen vahvat siteet. Lähiystäviä on viitisenkymmentä.

Peruskoulusta lähtien sydäntä lähellä on ollut kuuden hengen tyttöporukka – nykyään naisporukka. Pari vuotta sitten kaikki kuusi täyttivät 40 ja tekivät yhteisen reissun Pietariin.

– Yksi meistä asuu Saksassa, ja ensi syksynä meidän piti lähteä kiertelemään saksalaisia viinitiloja. Se ei taida nyt toteutua koronan vuoksi.

Vapulla on aina ollut niin nais- kuin miespuolisiakin kavereita. Ennen korona-aikaa Vappu kertoo järjestäneensä ”Vapun toiviomatkoja” eli Tukholman-risteilyjä isommalla kaveriporukalla. Viimeksi hän lähetti kutsun 60 ystävälleen, mukaan lähti heistä 25.

– Ideana on, että jokainen tuntee siitä porukasta jonkun. Tosi moni on löytänyt niiltä reissuilta uusia ystäviä.

Bling! Kuulostaa ihan verkostoitumiselta.

– Sitä se on, totta. En ajatellutkaan noin, Vappu sanoo nauraen.

Jenkkiläiseen small talkiin meni hermot

Ajatus tietoisesta verkostoitumisesta sopii Vapun mielestä paremmin amerikkalaiseen kulttuuriin.

– Jenkeissä se on bisnesmaailmassa äärimmäisen tärkeää. Mieheni on asunut Jenkeissä, ja minäkin vähän aikaa.

Vapun aviomies Teemu Huuhtanen on vuonna 2013 perustetun Next Games -peliyhtiön toimitusjohtaja. Yhtiö on ensimmäinen suomalainen pelifirma, joka on listautunut pörssiin. Olennaista menestyksessä oli yhteistyö amerikkalaisen televisioyhtiön kanssa.

– Teemulta olen oppinut, että ne diilit eivät olisi muuten syntyneet… Ne ovat vaatineet tuntikausia small talkia.

Siihen small talkiin Vapulla ehti jo mennä hermotkin.

Hän kertoo esimerkin: Los Angelesin Hermosa Beachillä pariskunnat sopivat yhteisen rantapäivän päätteeksi, että kaikki kokoontuvat Vapun ja Teemun luo maistelemaan juustoja ja ottamaan lasillisen viiniä ennen illallista. Vappu käy ostamassa kaiken tarvittavan ja laittaa tarjoilut valmiiksi. Ketään ei näy eikä kuulu.

– Sain aivan hirveät raivarit. En voinut ymmärtää, mikä heitä vaivasi. Kaikki oli, että joo, me tullaan, eikä kukaan tullut.

Vieraat eivät olleet ajatelleet, että Vappu loukkaantuisi.

– Se oli minulle tärkeä opetus. Amerikkalaiseen kulttuuriin kuuluu se jeesjees, ja niin siellä toimitaan. Nykyään osaan jo itsekin suodattaa sen small talkin.

Vapun mielestä myös asioiden kaunistelu on valehtelua

Suomalaiseen kulttuuriin taas sopii Vapun mielestä paremmin se, että asioista puhutaan suoraan. Hän rakastaa avoimuutta.

– Olen tosi huono valehtelussa.

Työn alla on se, että Vappu oppisi pienissä asioissa vähän kaunistelemaan totuutta. Hän ei halua loukata ketään.

Valehteluksi hän käsittää myös asioiden kaunistelun – sen, mitä moni ehkä tekee silloin, kun ei vaikka haluaisi ottaa kyläilykutsua vastaan. Ehdottoman ein sijaan suomalainen sanoo mieluummin ”katellaan”. Ei Vappu. Hänestä se olisi valehtelua siinä tapauksessa, ettei hän edes aikoisi harkita asiaa.

Työn alla on se, että hän oppisi pienissä asioissa vähän kaunistelemaan totuutta. Hän ei halua loukata ketään. Ja toisaalta pitäisi sanoa suoraan silloin, kun on syytä.

– Nuorempana pyrin enemmän miellyttämään, mutta nykyään en jaksa. Aika on liian arvokasta tuhlattavaksi. Sitä paitsi olisi hirveän raskasta olla mitään muuta kuin oma itsensä.

Yhteistöiden ehdottaminen bisneksessä ei ole aina helppoa

Työkseen Vappu tekee paljon muutakin kuin juontaa viihdeohjelmia. Vapulla on oma yritys, Dark May Oy, jonka liikevaihto oli 351 000 euroa vuonna 2019. Yrityksen toimialaa ovat markkinointi ja mainonta.

Markkinointiin liittyy läheisesti sosiaalinen media: Instagramissa Vapulla on 152 000 seuraajaa, jotka saavat muun muassa alennuskoodeja ja vinkkejä niiden firmojen tuotteista, joiden kanssa Vappu tekee yhteistyötä.

Vappu on osakkaana myös muissa yrityksissä, kuten Ruokaboksi-palvelussa. Lisäksi hän pitää yritysvalmentaja ja menestystutkija Johanna Huhtamäen kanssa kiitollisuuteen liittyviä verkkokursseja.

Ja onpa Vappu päätynyt myös Suomen Laiturikaupan hallitukseen. Miten ihmeessä?

– Varmaan tällainen verkostoituminen kävi siinäkin. Ne tulivat tekemään meille laituria, ja siitä se keskustelu lähti. Nyt olen pienosakas siinä yrityksessä.

Vapusta voi saada sellaisen vaikutelman, että hän hyppää moneen mukaan hetken mielijohteesta. Usein työkuvioiden taustalla on kuitenkin pitkällinen pohdinta.

Esimerkiksi yhteistyötä Muurlan kanssa Vappu oli pallotellut mielessään jo vuoden verran, ennen kuin kesällä 2016 sai oivalluksen istuessaan mökillä saunanlauteilla. Hän ehdottaisi emalisen keittiösarjan suunnittelua Muurlalle.

– Menin sisälle mökkiin, missä Teemu oli tyttöjen kanssa, ja sanoin, että heureka, nyt mä sen keksin. Teemu katsoi minua ja sanoi ”okei”. Hän tuntee vaimonsa!

Yhteyden ottaminen Muurlaan tuntui vaikealta. Voisiko hän vain soittaa sinne ja tyrkyttää yhteistyötä? Vappu otti aikalisän ja palkkasi itselleen mentorin.

– Yksityisyrittäjälle on hirveän tärkeää välillä sparrata ulkopuolisten kanssa.

Vapulla on mentori, ja hän mentoroi myös itse

Kollega Jenni Pääskysaari vinkkasi Vapulle hyvän mentorin, tuottaja ja mediakonsultti Reetta Rannan. Ensimmäisellä tapaamisella Reetta kehotti Vappua odottamaan. Ennen soittamista kannattaisi miettiä läpi kaikki vaihtoehdot.

– Meni viikko, ja Muurlalta otettiin minuun yhteyttä. Silloin kiitin universumia! Tosin mieheni oli sitä mieltä, että joku oli kertonut asiasta eteenpäin. Mutta ei. Ei kukaan ollut.

Saman mentorin luona Vappu kävi vielä viisi kertaa.

– Nyt olen itsekin vähän mentoroinut, pro bono -tyyppisesti.

Vapun mentoroitava on kaupallisella alalla ja epävarma siitä, mihin suuntaan haluaisi uraansa viedä. Miksi Vappu halusi ruveta mentoriksi ja käyttää aikaansa jonkun toisen urakuvioiden pähkäilyyn?

– Minulla on siinä give back -tyylinen ajatus. Ajattelen, että kun saa paljon, jotain pitää antaa takaisin.

Lisäksi tässä mentoroitavassa oli jotain sellaista, josta tuli ”hyvä fiilis”. Kaikkiin pyyntöihin Vappu ei voi myöntyä, ja niitä tulee paljon.

– Olen yrittänyt tukea nuoria mimmejä media-alalla ja sanoa suoraan, jos näen jossakussa potentiaalia.

Vappu Pimiä puhuu palkkioista avoimesti viihdealan kollegojen kanssa.
Viihdeohjelmien juontajat neuvottelevat palkkiosta erikseen joka pestin kohdalla. Siksi raha-asioista on hyvä puhua luottokollegoiden kanssa.

Paula Koivuniemi on antanut kullanarvoisia neuvoja julkisuuteen

Omiksi mentoreikseen Vappu on saanut myös kokeneita viihdealan ammattilaisia. Erityisesti televisiotuottaja Joonas Hytönen sekä elokuvatuottaja Markus Selin ovat olleet tärkeitä tukijoita, joiden kanssa Vappu on voinut pallotella ajatuksiaan.

Oman tien kulkemiseen ja rohkeuteen on kannustanut myös Bauer Median entinen toimitusjohtaja Leena Puntila. Laulaja Paula Koivuniemeltä Vappu on saanut kullanarvoisia neuvoja julkisuuteen liittyen.

– Paula on tukenut minua ja sanonut suoraan, mistä kannattaa julkisuudessa puhua ja mistä ei.

Vappu ja Paula ovat tunteneet 12 vuotta. He pitävät yhteyksiä tekstailemalla ja soittelemalla silloin tällöin. He asuvat melko lähellä toisiaan ja käyvät välillä yhteisillä sauvakävelylenkeillä.

”Kirsti Paakkanen teititteli minua ja käytti viisi minuuttia kehumiseen. Olin aivan häkeltynyt. Minun oli pakko ajaa tien sivuun.”

– Ja Kirsti Paakkanen soitti mulle joskus kymmenen vuotta sitten! Vappu hihkaisee muistaessaan, miten ajoi Länsiväylää, kun puhelin soi.

Marimekon toimitusjohtaja Paakkanen soitti kertoakseen, miten ammattitaitoisesti Vappu hoiti juontajapestiään Tanssii tähtien kanssa -ohjelmassa.

– Hän teititteli minua ja käytti viisi minuuttia kehumiseen. Olin aivan häkeltynyt. Minun oli pakko ajaa tien sivuun, Vappu muistelee.

– Nyt se puhelu nousi mieleen uudestaan, kun kuuntelin hänen elämäkertaansa. Hän on esikuvani, piinkova bisnesnainen. Hän on todistanut, että mitä vain voi tehdä, jos on tarpeeksi kunnianhimoa.

Muista esikuvistaan Vappu mainitsee juontaja Sikke Sumarin, jota hän kutsuu voima­eläimekseen.

– Toivon, että olen itsekin sellainen kuin nuo naiset. Haluan olla kannustava muita naisia kohtaan, en ylimielinen taikka ilkeä.

”Kaikkien kannattaisi puhua palkoistaan jonkun kanssa”

Palkoista Vappu puhuu avoimesti muutamien juontajakollegoidensa kanssa. Marja Hintikan, Anni Hautalan ja Susanna Laineen kanssa hänellä on ”yya-sopimus”, eli aina voi soittaa ja kysyä mitä vain.

– Ajatus siitä, että naiset olisivat toisilleen kateellisia työelämässä, ei päde meidän alallamme. Monesta kollegasta on tullut tosi hyvä ystävä. Sparraamme ja puhumme palkkioista, vaihdamme ajatuksia avoimesti, Vappu kuvaa.

– Mielestäni kaikkien kannattaisi puhua palkoistaan jonkun kanssa.

Raha-asioita Vappu on pähkinyt erityisesti Susanna Laineen kanssa. Susanna on myös tv-juontaja ja yksi Vapun läheisimmistä ystävistä.

– Susanna tietää, paljonko minulla on pankkitililläni, ja minä tiedän, paljonko hänellä on. Tiedän myös, paljonko hänellä on velkaa, ja hän tietää, paljonko minulla on velkaa.

Luottamus naisten kesken on syntynyt vuosia sitten. Kolmikymppisenä Vappu kävi läpi avioeroa, ja Susanna tarjosi hänelle kattoa pään päälle. Vappu asui Susannan luona muutaman kuukauden ja nukkui tämän vieressä.

– Istuttiin ja jauhettiin. Susanna tietää lähes kaiken minusta.

Nuorena Vappu teki tärkeän päätöksen kateuden suhteen

Myös Jenni Pääskysaaren, Maria Veitolan, Kirsi Alm-Siiran ja Mervi Kallion Vappu listaa lähipiiriinsä – ja yhtä lailla hän on puhunut työasioista ja palkkioista miesten kanssa, muun muassa Janne Katajan ja Heikki Paasosen.

Monilla aloilla miehille maksetaan edelleen parempaa palkkaa kuin naisille.

– Miehet on härskimpiä pyytämään, niillä on enemmän pokkaa.

Ja juuri siksi naisten huonommat tulot eivät ole Vapun mielestä miesten syy. Naisten pitäisi oppia pyytämään enemmän. Sitä hän on itse opetellut ja uskoo, että tiukka linja on vähitellen tuottanut tulosta.

Koskaan Vapusta ei ole tuntunut siltä, että häntä olisi kohdeltu yrittäjänä jotenkin huonommin siksi, että hän on nainen.

– Sukupuolella ei ole merkitystä. Minua on aina arvostettu ja kunnioitettu.

Onko Vappu ollut koskaan kateellinen kenellekään?

– Joskus nuorempana, kun mikään ovi ei meinannut avautua. Inhosin sitä kateuden tunnetta niin paljon!

Silloin Vappu teki päätöksen: hän voisi joko jäyhää kateudessaan tai lähteä itse tavoittelemaan asioita, joista on kateellinen. Se oli tärkeä oivallus elämässä.

– Ymmärsin, että kateus ei johda mihinkään. Se ei tee sielulle hyvää.

– Kateus ei johda mihinkään. Se ei tee sielulle hyvää, Vappu Pimiä sanoo.
– Kateus ei johda mihinkään. Se ei tee sielulle hyvää, Vappu sanoo.

Vapun on vaikea antaa itselleen lupa ottaa iisimmin

Koko viime kuun Vappu vietti sapattivapaata. Hänen pyrkimyksenään on rauhoittaa elämäänsä, mutta helppoa se ei ole ollut. Työnarkomaaniluonne taistelee vastaan.

Vapun oli myös vaikea antaa lupa itselleen ottaa iisimmin. Vaikka moni yhteiskunnassamme tavoittelee rennompaa arkea, Vapusta tuntui siltä, ettei se siltikään ole hyväksyttyä.

Vapaan aikana Vappu ajautui pohtimaan, mikä hänelle on merkityksellistä. Mitä jäisi jäljelle, jos työ otettaisiin pois? Kuinka paljon työni määrittää minua?

Sosiaalisen median kanavien kautta hän sai viestejä muun muassa työttömiksi jääneiltä ja uudelleen kouluttautuneilta. Moni tunsi itsensä arvottomaksi ilman työtä.

– Me olemme niin luterilaisia työmoraaliltamme. Työ on liian iso osa identiteettiä monella meistä, Vappu pohtii.

– Minusta on ihana tehdä näitä duuneja, joita teen, mutta totta kai toivon, että joskus menestyn jossain niin, että pystyn ottamaan rennommin.

Kun kuukauden sapatti tuli päätökseensä, Vappu oli jo pääsemässä irti itsesyytöksistään.

– Ensimmäistä kertaa ikinä toivoin, että tammikuussa olisi ollut enemmän kuin 31 päivää!

Onneksi edessä on tavallista helpompi kevät työrintamalla. Viimeiset pari vuotta hän on tehnyt keväisin 10 viikkoa talk showta, joka vaatii sitoutumista jokaisena viikonpäivänä, kellon ympäri. Töiden paiskimisen sijaan Vappu aikoo pitää lasten kanssa hiihtolomaa.

– Haluan tehdä asioita, jotka ovat merkityksellisiä juuri minulle. Kellekään muulle minun ei tarvitse todistella mitään. Se fiilis minulle tuli voimakkaana.

Juttu on julkaistu Annassa 8/2021.

X