Julkkikset

Vappu Pimiä kaksi kuukautta synnytyksen jälkeen: ”Vauva kulkee helposti mukana töissä”

Teksti:
Anna.fi

Vappu Pimiän toinen lapsi, Selma, syntyi kesäkuun puolivälissä. Sen jälkeen Vappu on ehtinyt hoitaa vauvaa ja taaperoa yksin kesämökillä, kokkailla gourmet-aterioita, marjastaa lasten kanssa ja purkittaa tv-sarjan. Onko mitään, mihin tämä superäiti ei kykene?

Vappu Pimiä

Kun Vappu Pimiä astui kesäkuisena iltapäivänä lomakotinsa ovesta sisään, iski hetkellinen sokki. Hän oli tullut mökille suoraan synnytyslaitokselta, ensimmäistä kertaa kahden tytön äitinä.

– Minä istuin vessassa, vauva itki nälkäänsä, kolmivuotias Viola huusi pyyhkimään pyllyä, ja samaan aikaan olisi pitänyt laittaa ostokset jääkaappiin ja valmistaa ruokaa. Ja oikeasti olisin halunnut vain nukkua! Ei auttanut, vaikka mies oli vieressä. Ajattelin, että miten me selvitään. Missä välissä teen yhtään mitään?

Nyt elokuussa vauva-arki on asettunut kesäkodissa paikoilleen. Pirteä Vappu esittelee kivettyä pihaa, erikokoisia terasseja, laituria ja kesäkeittiötä. Innokkaasti ympärillä hyppelevä Viola haluaa tarjota leikkimökissään porkkanakeittoa, ja parikuukautinen vauva nukkuu rattaissaan.

– Yhden kerran tänä kesänä olen ehtinyt istua aurinkotuolissa hetken lukemassa, Vappu nauraa.

Salolainen pihapiiri on tuttu monille Vapun valtakunta -tv-ohjelmasta, mutta tänä kesänä valtakunnassa on kuohunut.

Valtiatar on joutunut pärjäämään paljon yksin lasten kanssa, sillä aviomies, pelialalla toimitusjohtajana työskentelevä Teemu Huuhtanen on pitänyt vain neljä päivää isyyslomaa ja pari päivää kesälomaa. Hän on käynyt mökiltä  töissä, ja on sentään ollut vaimonsa tukena illat ja viikonloput – paitsi, että kesään osui myös parin viikon työmatka Yhdysvaltoihin.

Tää ei täältä tuu. Näin Vappu ajatteli kesäkuun alussa, kun laskettu aika oli mennyt ohitse. Pitkittynyt odotus ei ollut hänelle yllätys, sillä Violakin syntyi 15 päivää myöhässä.

– Raskauden viimeisinä päivinä oloni oli tosi raskas ja jokainen yliaikainen päivä piinaavan pitkä. Pelkästään käveleminen sattui, ja hermot olivat pinnassa. Eräänä aamuna Teemu kysyi, uskaltaako hän lähteä töihin, pärjäänkö minä. Kai hän pelkäsi, että pimahdan, Vappu muistelee huvittuneena.

Eikä lapsi sieltä ilman apua tullutkaan: synnytys käynnistettiin kymmenen päivää lasketun ajan jälkeen.

Esikoisensa synnytyksessä Vappu kuunteli Kirkaa, mutta nyt synnytyssalissa raikui rap ja hiphop, pehmikkeenä vain hiukan Johanna Kurkelaa.

– Yritin myös tanssiskella, jotta jotain alkaisi tapahtua.

Ja niin syntyi 3,8-kiloinen tyttö. Vappu lisää, että syntymäpäivä on vain pari päivää aiemmin kuin tulevalla poikaystäväehdokkaalla, naapurimaan Madeleinen pikkuprinssillä.

Vappu Pimiä

Kaksi lasta ei mene siinä missä yksi, nyt Vappu tietää sen. Hän kertoo, että aluksi väsymys oli niin kova, että jo kymmenen minuutin kauppareissu oli suoritus. Usein kävi niin, molemmat lapset tarvitsivat äitiä samaan aikaan.

Onneksi yliaikaisena syntynyt iso vauva osoittautui ”helpoksi”. Hän nukkuu ja syö hyvin, ja myös Vapun kunto on palautunut, tällä kertaa jopa nopeammin kuin viimeksi.

– Oli vain myönnettävä, että esimerkiksi kauppa- ja torireissuun joutuu varaamaan enemmän aikaa ja että myös minun pitää nukkua aina kun mahdollista, Vappu sanoo.

Vaikka Vappu herää yöllä imettämään, hän nukahtaa helposti uudestaan. Päivisinkin hän välillä pötkähtää päikkäreille tyttöjen kanssa. Hyvien unenlahjojen vastapainoksi hän on melkoinen touhuaja ja organisoija.

– Kun ystäväni oli käymässä, hän hämmästeli, että täällä itkee joku koko ajan. Se on totta, välillä itketään, välillä nauretaan, mutta yleensä en panikoidu.

Supersuorittajan perustyyli on marttamainen: vie mennessäs, tuo tullessas, tee aina ollessas.

– Kolmivuotiaan kanssa voi käydä lähimetsässä poimimassa mustikoita: sehän on lapselle kuin leikkiä, ja sinä aikana vauva nukkuu vaunuissa metsäpolulla. Keksin myös, että sähkövatkaimen ääni rauhoittaa vauvaa, ja siinä valmistuu marjapiirakka suit sait samalla.

Kesäkuun lopulla järjestettyyn kastejuhlaan Vappu tunnustaa saaneensa leipomisapua äidiltä ja anopilta. Hän itse teki ”vain lohipiirakkaa ja sienipasteijoita”.

Kaste annettiin Salossa tsasounassa, sillä molemmat lapset ovat ortodokseja isänsä mukaan. Pikkuisen nimeksi tuli Selma Lyyli Sesilia Huuhtanen.

Tänään Vappu tarjoaa lounaaksi gazpachoa, lehtikaalisalaattia ja itse leivottua vaaleaa juurileipää. Herkullinen ateria todistaa, että emäntä on ruokaihminen.

On pakko uskoa, että jotkut ehtivät ja jaksavat.

Vappu Pimiä

Vappu aloitti työt jo elokuun alussa, puolitoista kuukautta synnytyksen jälkeen. Saman hän teki Violankin kanssa: tyttö oli vasta pari kuukautta vanha, kun äiti palasi juontamaan Korkojen kera -tv-ohjelmaa. 

– Vauvan kanssa on helppo tehdä töitä, vuoden vanha olisi sen sijaan mahdoton pideltävä työpaikalla.

Tällä kertaa kyseessä oli vain lyhyt työprojekti, sillä Kädettömät kokit -tv-sarja nauhoitettiin parissa viikossa. Syyskuussa äitiysloma jatkuu, vaikkakin Vappu tekee radio-ohjelmaa Novalle kerran viikossa.

– On mukava olla yksi päivä viikossa muutakin kuin äiti. Pysyn kärryillä maailman menosta, ja Selmalla on laatuaikaa isovanhempien hoidossa.

Sitä paitsi Vappu on sielultaan yrittäjä, eikä työ ole itsestäänselvyys edes suosikkijuontajalle. Työtä tehdään, kun sitä on. Hän on valmistautunut siihen, että äitiysloma kuluu pätkissä. Joulun alla ilmestyy Vapun uusin keittokirja, ja luvassa on joitakin keikkoja ja muutamia työprojekteja, mutta ne ovat vielä haaveasteella.

– Töitä pitää tehdä, kun niitä on. Ruoka on aina ollut minulle rakas harrastus. On unelmien täyttymys saada tehdä töitä ruoan parissa.

Teksti: Sanna Wirtavuori,
Kuvat: Niclas Mäkelä/Otavamedia

Katkelma Annan kansijutusta 35/2015

 

X