– Olen pelännyt elämää ja ajatellut, että tarkasti suunnittelemalla pystyn jotenkin hallitsemaan sitä, Helmi-Leena sanoo.
– Olen pelännyt elämää ja ajatellut, että tarkasti suunnittelemalla pystyn jotenkin hallitsemaan sitä, Helmi-Leena sanoo.
Julkkikset

Varhainen töihinpaluu uuvutti Helmi-Leena Nummelan: ”Olen lapselleni velkaa sen, että voin hyvin”

Helmi-Leena Nummela on oppinut luomaan omiin vapaahetkiinsä entistä enemmän tilaa ja joustoa. – Ennen etenin kuin jyrä, jos olin päättänyt mennä vaikka treenaamaan. Nykyään laitan unen ykkössijalle.
Teksti: Emilia Saloranta Kuvat: Liisa Valonen ja Helmi-Leena Nummelan kotialbumi

Joutsenon taajamasta on pitkä matka ammattinäyttelijäksi. Teini-ikäisenä matka tuntui Helmi-Leena Nummelasta, 35, melkein mahdottomalta, kun kotoa lähimpään suureen kaupunkiin Lappeenrantaan oli matkaa kaksikymmentä kilometriä. Sinne Helmi-Leena 14-vuotiaana kuitenkin lähti juhlimaan koulunpäättäjäisiä. Alle hän oli salaa naukkaillut boolia perheen omakotitalon pihalla, jossa oli järjestetty siskon ylioppilasjuhlat. Isolla kirkolla promillet yllättivät huonovointisen teinin. Helmi-Leena soitti äidilleen, että josko isä voisi tulla hakemaan.

– Kotona minut istutettiin sohvalle ja kysyttiin, mitä ihmettä olin ajatellut? Vastasin ääni vapisten, että kun halusin vain iloita ja juhlistaa. Siitä on jäänyt perheeseen lentävä lause, josta kuittaillaan minulle yhä.

Helmi-Leenan lapsuudenperheessä keskusteltiin paljon. Reflektointi omista tekemisistä tuntui angstista teini-ikää eläneestä Helmi-Leenasta rangaistusta pahemmalta.

– Vanhempien kanssa puhuessa joutui aina kohtaamaan omat tekonsa. Meillä oli selkeät rajat. Jos niitä rikkoi, joutui piinapenkkiin vastaamaan teoistaan. Nyt osaan arvostaa tuota hyvää puheyhteyttä, ja haluan luoda sellaisen myös oman lapseni kanssa.

Moni muukin kasvatuksellinen asia oli Helmi-Leenalle selvää ennen kuin hän alkoi odottaa lasta laulaja-näyttelijä Roope Salmisen kanssa. Heille oli esimerkiksi itsestäänselvyys, että he jakaisivat lapsen hoitovastuun tasan puoliksi. Kun molemmat tulevat vanhemmuuteen omista lähtökohdista, Helmi-Leenasta oli hyvä käydä etukäteen läpi myös lapsen kasvatukseen liittyvät asiat. Niitä hän ammensi lapsuudenkodistaan. Helmi-Leena haluaa pitää kiinni siitä, että hänellä on avoin keskusteluyhteys pian kaksi vuotta täyttävään lapseen. Äidistä on tärkeää sanoittaa lapselle tämän tunteita.

– Puhuttiin läpi, että kun tähän yhdessä lähdetään, on lapsen oltava aina ykkönen. Molemmat ottavat hänestä ison vastuun. Meillä on ollut alusta asti selkeät vastuuajat lapsen kanssa, jolloin toinen voi tehdä omia asioitaan. Se ei tarkoita, että toinen ei voisi olla lapsen kanssa myös samalla, mutta päävastuu on tuona aikana toisella. On kaikkien etu, että kaikki perheenjäsenet jaksavat ja voivat hyvin.

Helmi-Leena nähdään parhaillaan kahdessa tv-sarjassa. – Rakastan teatteria, olen tehnyt sitä aikaisemmin todella paljon. Tässä elämäntilanteessa se vaatii, että rinnalla ei voi olla harjoitteluvaiheessa mitään muuta.

Helmi-Leena nähdään parhaillaan kahdessa tv-sarjassa. – Rakastan teatteria, olen tehnyt sitä aikaisemmin todella paljon. Tässä elämäntilanteessa se vaatii, että rinnalla ei voi olla harjoitteluvaiheessa mitään muuta.

”Olin teini-ikään asti iloinen ja tasapainoinen lapsi”

Helmi-Leenan vanhemmat ovat tehneet työuransa sosiaalialalla: äiti työskenteli ammattikorkeakoulussa sosionomien yliopettajana, isä lastensuojelussa ja myöhemmin sosiaalipsykologina. Lapsuudenperheessä isä teki yhtä lailla kotitöitä ja touhusi Helmi-Leenan ja tämän kahden vanhemman siskon kanssa.

– Kasvoin jonkinlaisessa omakotitaloperheidyllissä, ja olin teini-ikään asti iloinen ja tasapainoinen lapsi.

Suvussa ei ollut näyttelijöitä, eikä edes taiteilijoita, mutta teatterikerhossa Helmi-Leena pystyi purkamaan ja käsittelemään pahimpia iän tuomia kuohuja. Vain yksi opettaja tuki ja kannusti Helmi-Leenaa tämän unelmassa hakea Kallion ilmaisutaidon lukioon. Vanhemmat asettivat Helsinkiin muutolle yhden ehdon; Helmi-Leenan olisi muutettava tämän isosiskon ja poikaystävän luo.

– Tunsin itseni 16-vuotiaana ihan aikuiseksi ja valmiiksi lähtemään kotoa. Nyt jälkeenpäin näen, että muutos oli raju. Olen yhä herkkä ja tykkään tarkkailla ennen kuin menen tilanteisiin. Tuolloin olin ujompi ja jouduin karaisemaan itseäni pärjäämään. Lopulta se pärjäävyys alkoi oireilla myöhemmin.

Teatterikoulun ovet eivät avautuneet ensimmäisellä eivätkä toisella tai vielä kolmannellakaan kerralla. Tuolloin Helmi-Leena tuskastui ja etsi teatterikoulun Barcelonasta, jonne hän muutti opiskelemaan näyttelemistä. Nupullaan ollut rentous puhkesi Espanjassa, ja neljännellä yrittämällä Helmi-Leena pääsi sisään.

Kun opinnot alkoivat, äänet Helmi-Leenan pään sisällä kävivät yhä ankarimmiksi. Jotta hän olisi parempi näyttelijä, olisi tehtävä enemmän, syötävä vähemmän ja liikuttava enemmän.

Lopulta Helmi-Leena oli niin laiha, että hän joutui piiloutumaan isojen vaatteiden alle. Mutta pahinta oli, että elämästä oli tullut ilotonta suorittamista.

– Pohjakosketus oli yhtenä iltana, kun ymmärsin, että en pystynyt ajattelemaan mitään muuta kuin noita itseäni solvaavia ajatuksia. Halusin itselleni myös hyvää.

Helmi-Leena arvelee, että koulussa hän oli osa turvallista systeemiä, jossa oli tilaa ongelman puhkeamiselle. Hänellä diagnosoitiin anoreksia ja masennus.

– Oli onni, että minut otettiin opiskelijoiden terveydenhuollossa heti vakavasti ja sitouduin kolmevuotiseen terapiaan. Olen todella etuoikeutettu, sillä kaikilla tätä mahdollisuutta ei ole. Oivalsin, että tie hyväksi näyttelijäksi ei tule suorittamisen kautta, vaan tarvitaan myös intuitiota ja leikkiä, jotka löysin taas kahden vuoden suorittamisen jälkeen.

Ensimmäinen vappu äitinä kaksi vuotta sitten!

Ensimmäinen vappu äitinä kaksi vuotta sitten!

”Kun lapsi ilmoitti itsestään, olin tulisilla hiilillä”

Äitiydestä Helmi-Leena ei ollut osannut haaveilla. Se tuli ajankohtaiseksi vähän varkain, kun sopiva kumppani oli löytynyt ja paikka työelämässä varmempi. Vuonna 2018 Helmi-Leena oli valittu vuoden teatterinäyttelijäksi. Sen jälkeen hän oli ollut kamerarooleissa muun muassa Putouksessa, Hotel Swan-, Kentän laidalla– ja Syke-sarjoissa.

Raskaaksi tultuaan hän huomasi asioita, jotka vain naisnäyttelijä joutuu kohtaamaan.

– Raskaus ja lapsen miettiminen ovat tosi yksityisiä asioita. Kun lapsi ilmoitti itsestään, olin tulisilla hiilillä. Olisin halunnut pitää asian itselläni, koska raskaus oli niin alussa, mutta samalla tuntui, että pimitän työnantajiltani jotakin. Minua pelotti alkaa soitella heitä läpi.

Helmi-Leenan kohdalla jokainen työnantaja suhtautui hyvin. Kentän laidalla -sarjaan hänen roolihahmonsa kirjoitettiin raskaaksi, Syke-sarjassa Jannicalla oli vatsansa edessä milloin kansio, milloin sairaalakärry tai yllä väljä paita.

Raskauden muutokset kehossa saattavat olla syömishäiriötaustaisille vaikeita, mutta Helmi-Leenalle vatsan kasvaminen tuntui ihmeeltä.

– Raskaus oli hauska projekti, olin onnellinen tulevasta lapsesta. Armollinenkin, vaikka en aina tajunnut hidastaa. Muistan, kun tein päivää ennen synnytystä kotijumppaa, ja harmittelin, että en voinut punnertaa, kun vatsa osui maahan. Miten älytön harmin aihe! Raskausvatsa tekee naisen kehosta eri tavalla näkyvän ja alttiin kommenteille. Tuntuu, että kaikilla on mielipide siitä, minkäkokoinen vatsasi on, ja se on muka ok sanoa ääneen.

Syke-sarjan kuvaustauolla. Helmi-Leenalla on sopimus sarjasta ainakin tämän kevään.

Syke-sarjan kuvaustauolla. Helmi-Leenalla on sopimus sarjasta ainakin tämän kevään.

”Vanhemmuus ja parisuhde ovat eri asioita”

Käytännössä tasavertainen vanhemmuus toimii heillä niin, että vanhemmat istuvat sunnuntaisin alas ja katsovat molempien menot viikoksi tai kahdeksi kerrallaan. Vastuuaikojen lisäksi katsotaan, kumpi pääsee milloinkin hakemaan pojan päiväkodista. Selvät lapsenhoitovuorot tuovat rentoutta omaan olemiseen.

– Arvelen, että jos molemmat olisivat passissa koko ajan, silloin vastuu jakautuisi enemmän toiselle, ja se voisi luoda katkeruutta ja ristiriitoja. Saattaa kuulostaa pragmaattiselta, mutta vanhemmuus ja parisuhde ovat eri asioita. Vanhempina on hyvä tehdä välitilinpäätöksiä. Kertoa, mitkä asiat vaivaavat tai että nyt olen väsynyt. Arkea voi aina viilata paremmaksi.

Helmi-Leena uskookin, että vain toimivan kommunikaation kautta voi pitää yllä toimivaa arkea.

– Läheisissä ihmissuhteissa helposti olettaa, mitä toinen ajattelee. Että kyllähän toisen pitäisi nähdä, että en voi hyvin tai tarvitsisin enemmän omaa aikaa. Oikeasti voi olla niin, että toinen ei vain ole tullut ajatelleeksi koko asiaa. Ja vaikka rakkautta riittäisi, asiat lähtevät menemään solmuun ilman hyvää keskusteluyhteyttä.

Helmi-Leenalle on ollut kasvatuksessa tärkeää, että vanhemmat ovat aina samalla puolella, vetävät lapsen edessä yhtä köyttä.

– Omaan perhe-elämään olen halunnut lapsuudenkodista myös yhteisen ruoka-ajan, jolloin pysähdytään toistemme äärelle ja keskustellaan.

Arjessa apuina ovat Helmi-Leenan eläkkeellä oleva äiti, siskot sekä tarvit­taessa ystävät.

– Meillä on mieletön tukiverkko. Lapsi on siitä ihanassa iässä, että hän puhuu ikäisekseen jo paljon. Vuorovaikutus on olemassa, eikä vanhemmuus ole pelkkää tissigamea.

Lapsen isän puolelta, taiteilijasuvusta, on tullut erilaista rikkautta. Isoisä, näyttelijä Eppu Salminen on myös auttanut lastenhoidossa.

– Sieltä on tullut vanhemmuuteen spontaaniutta tehdä asioita yhdessä. Se on ollut minulle freesiä ja erilaista. Eppu-pappa on ihana. Tärkeintä on, että kohtaa lapsen sydämellä ja syntyy tunneside.

Helmi-Leena käy nykyään salilla omien tuntemusten ja jaksamisen mukaan.

Helmi-Leena käy nykyään salilla omien tuntemusten ja jaksamisen mukaan.

”Lapsen mentyä unille menin välillä kaverille nukkumaan”

Helmi-Leenan lapsi syntyi keskelle korona-aikaa. Monet työt siirtyivät, ja Helmi-Leena joutui palaamaan töihin pojan ollessa kaksi kuukautta. Välillä joku perheenjäsenistä tai hoitaja toi pojan ruokailemaan Helmi-Leenan rinnalle kesken kuvausten.

– Siinä vaiheessa fyysinen yhteys vauvaan oli niin vahva, että tunne kehossa sanoi, että minun pitäisi olla muualla. Se oli aika rajua multitaskaamista.

Pari jakoi yösyöttöjä kuvausten päätyttyä niin, että Helmi-Leena pumppasi maitoa yhden syötön verran. Roope syötti yön ensimmäisen vuoron, jolloin Helmi-Leena sai nukkua enemmän. Silti varhainen töihinpaluu johti uupumukseen.

– Siihen vaikutti myös se, että yösyöttöjen vähentyessä hormonit lakkasivat auttamasta. Silloin asioita järjesteltiin uudestaan. Lapsen mentyä unille menin välillä nukkumaan kaverille ja palasin aamulla.

”Äitiys on ollut hektistä ja ihanaa.”

Tällä kertaa uupuessa Helmi-Leena oli helpottunut siitä, että ankarat äänet itseä kohtaan eivät palanneet. Hän oppi luomaan omiin vapaahetkiinsä entistä enemmän tilaa ja joustoa.

– Ennen etenin kuin jyrä, jos olin päättänyt mennä vaikka treenaamaan. Nykyään laitan unen ykkössijalle. Jos väsyttää, ajattelen, että ehdin salille huomennakin. Aikaisemmin vapaa-ajankin suunnitteleminen liittyi kontrollin tarpeeseen. Olen pelännyt elämää ja ajatellut, että tarkasti suunnittelemalla pystyn jotenkin hallitsemaan sitä. Se on aika ilotonta ja yksinäistäkin elämää.

Vapaahetkinä Helmi-Leena saattaa pyytää ystävää lounastreffeille, käydä kävelyllä tai uppoutua kirjaan. Himolukijalla puhuttelevimmat kirjat ovat järjestettyinä värien mukaan kodin hyllyyn. Samalla kun Helmi-Leena haaveilee erilaisista rooleista, häntä kiinnostaisi kirjoittaa tulevaisuudessa myös itse.

– Viimeistään teatterikoulussa minusta tuli feministi. Näytteleminen on edustanut minulle vapautta, mutta tuolloin huomasin, että en olekaan naisena ihan yhtä vapaa kuin vastakkainen sukupuoli. Liikkumatilan ahtaus alkoi suututtaa. Naisroolien kuvasto oli vielä valmistuttuani toisenlainen kuin nykyään. Haluaisin olla itse vaikuttamassa myös siihen, kenen tarinoita jatkossa kerrotaan.

Liian montaa draamaa ei ole tehty tasavertaisesta vanhemmuudesta, joka Helmi-Leenan iloksi on hänen ”ystäväkuplassaan” yhä yleisempää. Mutta on hän käynyt keskusteluja myös ylikuormittuneiden kollegaäitien kanssa.

– Itse koen, että olen lapselleni velkaa sen, että voin hyvin. Tässä kohtaa minulla ei ole vilpittömästi suunnitelmaa toisesta lapsesta tai tarkemmin tulevastakaan. Äitiys on ollut hektistä ja ihanaa. Nautin siitä, että saan keskittyä seuraamaan, kun lapsi kasvaa ja oppii koko ajan.

Juttu on julkaistu Anna-lehdessä 14/2022.

X