Julkkikset

Vastavihityt Eero Heinäluoma ja Ayla-puoliso: ”Häät olivat täydelliset ja rakkaudentäyteiset”

Marraskuussa naimisiin mennyt pariskunta kertoi suuntaavaansa ensi vuonna häämatkalle. Matkakohde on vielä salaisuus.
7.12.2018 Teksti: Johanna Yrjölä Kuvat: Kristiina Kurronen/Otavamedia

Marraskuun lopussa vihityt kansanedustaja Eero Heinäluoma ja eduskunnassa työskentelevä puoliso Ayla Shakir juhlivat Linnassa tänä vuonna erityisin tunnelmin.

– Onhan tämä tänä vuonna eri juhla kuin aikaisemmin. Naimisiinmeno on niin lähellä, että se säteilee vielä tähänkin päivään asti. On myös hienoa, että niin moni on onnitellut meitä tänään. Häämme ovat toimineet tarkoitetulla tavalla, kun häävieraista Pertti Salolainenkin on jo kertonut kihlautuneensa. Meininki tarttuu, ja naimisiinmenopuolellakin on tänään hyviä kandidaatteja paikan päällä linnassa, Eero Heinäluoma vinkkaa.

Pariskunta muisteli hääpäiväänsä lämmöllä ja kertoi juhlien olleen rakkaudentäyteiset.

– Häät olivat täydelliset, ja kaikki meni aivan nappiin. Juhla oli täynnä rakkautta, ja tunnelma oli muutenkin loistava. Tuntui, että vieraatkin elivät iloamme meidän mukanamme, onnellinen Ayla hehkuttaa.

Luvassa salainen häämatka

Vastavihitty pariskunta jaksoi tanssia häitään aamuyön pikkutunneille saakka. Häämatkalle tuore aviopari ei ole vielä ehtinyt, mutta se on luvassa myöhemmin tulevaisuudessa.

Eero Heinäluoma ja Ayla Shakir

Eero Heinäluoma ja Ayla Shakir kertovat saaneensa paljon onnentoivotuksia myös Linnan juhlissa.

– Olimme kai kahteen saakka juhlissa, ja osa vieraista viipyi neljään saakka. Nyt tuntuu, että tämän vuoden juhlakiintiö on juhlittu täyteen. Lähdemme häämatkalle ensi vuonna, mutta matkan päämäärä on vielä salaisuus, Eero kertoo.

Ei ehdokkaaksi ilman puolison tukea

Eero on kertonut luopuvansa ensi keväänä kansanedustajan pestistä, mutta tavoittelevansa eurovaalipaikkaa. Onko pariskunta aikeissa muuttaa Brysseliin?

– Kotimme pysyy Suomessa vastaisuudessakin. Reissutyötä on siis luvassa jonkin aikaa, jos kansa niin päättää. Katsotaan sitten toukokuussa jännityksellä asiaa uudestaan, Eero tuumii.

En olisi lähtenyt eurovaaliehdokkaaksi, jos Ayla ei olisi hyväksynyt sitä. Toisen tuki on tärkeä juttu.

Aylaa ei hirvitä ajatus siitä, että Eeroa näkyy vastaisuudessa mahdollisesti entistä vähemmän kotona.

– Poliitikon puolisona olen jo tottunut siihen ja tiesin, mihin lupauduin, kun sanoin tahdon. Kansanedustajan työssäkin on paljon iltatyötä ja reissuja. Olen ollut itsekin valtuutettuna, joten tiedän kyllä, millaista elämä silloin on. Pikkuisen arkemme toki muuttunee, mutta ei varmaan loppujen lopuksi kovin paljon, Ayla pohtii.

Eero kertoi kuunnelleensa päätöksessään vaimonsa mielipidettä.

– Poliitikon puoliso on vähän kuin sotilaan puoliso. En olisi lähtenyt eurovaaliehdokkaaksi, jos Ayla ei olisi hyväksynyt sitä. Toisen tuki on tärkeä juttu.

Lue kaikki vuoden 2018 Linnan juhlista täältä!

Kuka oli vuoden 2018 Linnan juhlien kuningatar? Äänestä ja voita Kalevala Korun upea 1295 euron arvoinen Suojassa-riipus!

Kuka oli Linnan juhlien kuningatar? Äänestä ja voita Kalevala Korun upea 1295 euron arvoinen Suojassa-riipus!

Kuka loisti tänä vuonna Linnan juhlissa? Äänestä illan kauneinta pukua täällä ja voita Kalevala Korun 14 karaatin kullasta valmistettu upea kaulakoru.

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *