Julkkikset

Vauva on täällä! Jenni Vartiainen jakoi pienokaisesta unisen suloisen kuvan

Jenni Vartiaisen ja hänen puolisonsa onni on täydentynyt toisella lapsella.

Teksti:
Tiina Torikka
Kuvat:
Kristiina Kurronen

Laulaja Jenni Vartiainen.

Jenni Vartiaisen ja hänen puolisonsa onni on täydentynyt toisella lapsella.

Jenni Vartiaisen kuopusvauva on syntynyt Yhdysvalloissa. 38-vuotiaan tähden perheeseen kuuluu puolison ja vastasyntyneen lisäksi 2-vuotias esikoinen.

”Vihdoin hän on täällä”, kirjoittaa Jenni Instagramissa valloittavan vauvakuvan oheen.

 

Näytä tämä julkaisu Instagramissa

 

Henkilön Jenni Vartiainen (@jennivartiainenofficial) jakama julkaisu

Jennin nykyinen kotikaupunki on New York. Raskausuutisensa hän paljasti heinäkuussa vatsan muodon paljastavalla rantakuvalla: ”Onnellinen odotus”, Jenni vihjasi sanoin.

 

Näytä tämä julkaisu Instagramissa

 

Henkilön Jenni Vartiainen (@jennivartiainenofficial) jakama julkaisu

Jenni on kommentoinut vaitonaisesti yksityiselämäänsä Yhdysvalloissa. Annan haastattelussa vuonna 2020 Jenni kertoi, että miljoonakaupunki on ollut hyvä paikka totutella äitiyteen.

– Suomessa työjutut olisivat myös olleet paljon enemmän läsnä. Vaikka rakastan työtäni, on tervettä irrottautua siitä välillä – varsinkin, kun elämässä on nyt muitakin onnenasioita, Jenni kertoi tuolloin.

Perhe pääsi viime keväänä matkustamaan Suomeen yli vuoden tauon jälkeen. Annalle Jenni kertoi toukokuussa 2021 New Yorkin olleen pandemian keskellä pelottavakin paikka.

– Joillekin koronavuosi antoi uutta energiaa, mutta oma luovuuteni kärsi. Aivan kuin kaiken yllä olisi ollut musta pilvi, Jenni puheli viime keväänä Annan haastattelussa.

– Hartiani laskeutuivat alas, kun kone saapui Helsinki-Vantaalle, jossa vanhempani olivat vastassa. Tuntui, että kaikki on taas hyvin.

Jenni Vartiaisen pitkään uraan solistina on mahtunut muun muassa vuoden naissolistin Emma-palkinto 2010, kaksi tuotantokautta huippuartistien Vain elämää -musiikkiohjelmaa sekä neljä studioalbumia.

X