Julkkikset

Vauvaa odottava Jenni Haukio yllätti Linnan juhlissa vihreässä, vatsan kohdalta väljässä iltapuvussa

Rouva Jenni Haukion juhlapuku puhutti tänä vuonna harvinaisen paljon jo etukäteen, sillä puvun suunnittelija Heidi Karjalainen tunnetaan maskuliinisuutta ja feminiinisiä muotoja yhdistävästä, modernista muotokielestään. Haukion tyyli taas on aiempina vuosina ollut hyvin klassinen.
6.12.2017 Teksti: Hilppa Alanko Kuvat: Niclas Mäkelä

Rouva Jenni Haukion, 40, vihreän, linjoiltaan yksinkertaisen silkkisen puvun on suunnitellut Vuoden nuori suunnittelija 2017 -palkinnon voittaja Heidi Karjalainen ja ommellut sekä kaavoittanut mallimestari Karina Pekola.

Puku poikkeaa Haukion aiemmista

Haukion puvun suunnitellut Karjalainen on maisteriopiskelija Aalto-yliopiston taiteiden ja suunnittelun korkeakoulussa. Hänet valittiin syyskuussa Vuoden nuoreksi suunnittelijaksi 2017. Kilpailua varten hän loi alla olevassa kuvassa näkyvän Suomi 100 -kansallispuvun. Inspiraation voitokkaaseen luomukseensa Karjalainen sai miesten liituraitaisesta puvusta ja naisten juhlamekosta.

Toukokuussa Karjalainen saavutti toisen sijan Apolda European Fashion Award -kilpailussa Saksassa.

Haukion Linnan juhlien puku on ensimmäinen tilaustyö, jonka Karjalainen on tehnyt. Karjalaisen tavoitteena oli suunnitella arvokas ja elegantti asu, joka kuitenkin poikkeaa Haukion aiemmista puvuista.

– Tavoitteena oli löytää tuore näkemys juhlapukeutumiseen pukeutumisetikettiä ja perinteitä kunnioittaen. Halusin suunnitella ajassa kiinni olevan, arvokkaan ja elegantin puvun, joka poikkeaisi Jenni Haukion aiemmista puvuista. Sain tähän laajat vapaudet. Tärkeintä oli löytää mielenkiintoinen visuaalinen ilme, Karjalainen kertoi presidentin kanslian ennen itsenäisyyspäivää julkaisemassa tiedotteessa.

Haukio halusi antaa nuorelle suunnittelijalle mahdollisuuden

Haukio tunnetaan klassisesta, naisellisesta tyylistään. Hän on pukenut neljänä aiempana vuonna Linnan juhliin luottosuunnittelijansa Sari Nordströmin suunnittelemaan juhla-asuun. Monille tuli yllätyksenä, että tänä vuonna Haukio aikoo pukeutua maskuliinisuutta ja feminiinisiä muotoja suunnittelussaan yhdistelleen Karjalaisen luomukseen. Haukio valotti päätöstään jo ennen itsenäisyyspäivää julkaistussa tasavallan presidentin kanslian tiedotteessa.

 

– Nuorissa, lahjakkaissa tekijöissä on Suomen tulevaisuus. Halusin valinnallani sekä kunnioittaa Aalto-yliopistossa tehtävää muotoilualan korkeatasoista, omaleimaista ja kansainvälisesti kilpailukykyistä opetus- ja tutkimustyötä että antaa nuorelle suunnittelijalle mahdollisuuden esitellä osaamistaan ja luovuuttaan, Haukio kertoi tiedotteessa.

Kommentit (0)

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Lue seuraavaksi