Julkkikset

Veronica Verho eli Mariieveronica rakastaa yksisarvisia ja on järisyttävän suosittu vloggaaja – 10 asiaa, joita et välttämättä tiennyt Selviytyjät-Veronicasta

Kuka on Selviytyjät Suomi -ohjelmasta tuttu vloggaaja ja radiojuontaja Veronica Verho eli Mariieveronica? Otimme selvää!

Teksti:
Katri Koskinen
Kuvat:
Mirva Kakko, Tiia Ahjotuli

Veronica Verhon videoita on katsottu 52 miljoonaa kertaa.

Kuka on Selviytyjät Suomi -ohjelmasta tuttu vloggaaja ja radiojuontaja Veronica Verho eli Mariieveronica? Otimme selvää!

Tiedätkö sinä, kuka on Selviytyjät Suomi -kilpailija Veronica Verho? Tämä 22-vuotias viidakkoseikkailija on samaan aikaan sekä rakastettu mediapersoona että monille täysin tuntematon kasvo.

Ja syy piilee tässä: hän on nuorisoidoli, jonka fanikuntaa edustavat etenkin nuoret tytöt ja naiset.

Kaivoimme esiin 10 faktaa, joita et välttämättä tiennyt hänestä.

1.  Veronican monet nimet

Vuonna 1996 syntyneen Veronican oikea nimi on Maria Veronica Verho.  Nuoremmille faneille sekä ajanhermolla oleville henkilöille Veronica lienee tutumpi nimimerkillään Mariieveronica, jota hän käyttää YouTube- ja somekanavillaan. Verho on kotoisin Turusta ja asuu nyt Helsingissä.

Veronica Verho
Veronica Verhon ilmeikkäät kasvot ja hauskat jutut hurmaavat.

2. Veronica Verho on ahkera media-alan moniosaaja

Media-assistentiksi kouluttautunut Veronica on ammatiltaan radiojuontaja ja videobloggaaja eli vloggaaja. Teini-ikäisestä asti vlogannut Veronica saavutti suurimman unelmansa, kun hän sai töitä radiojuontajana radiokanava NRJ:ltä. Veronica oli tuolloin 20-vuotias.

– Olen laiska mutta päämäärätietoinen. Olen tiennyt jo vuosia haluavani radioon töihin, vaikka suora lähetys pelottaakin, Veronica kertoi Koululainen-lehdelle vuonna 2017.

Mutta entäs vloggaaminen, eihän se ole oikeaa työtä? Tätä väittämää Veronica on saanut kuulla vuodenpäivät, vaikka vlogi on tuonut leivän hänen pöytäänsä.

Veronica Verho paljasti Aamulehdelle tehneensä töitä 13-vuotiaasta asti. Kokemusta on kertynyt niin kauppa-apulaisena, lastenhoitajana kuin siivoajana. Veronica painottaa, että myös videoiden tekeminen on kovaa työtä, vaikka moni ei sitä ensi-istumalta uskoisikaan.

”Yhteen videoon menee helposti kolmekin päivää: yksi kuvaamiseen ja kaksi editointiin”, Verho kuvaili Aamulehden haastattelussa. 

Mutta mitä hän siis tekee työkseen?

”En oikein halua sanoa, että olen tubettaja, en oikein halua sanoa, että olen toimittaja. Sisällöntuottaja olisi hyvä yhdistelmä. Teen sisältöä YouTubeen ja muihin somekanaviin mutta myös radioon”, Veronica kuvaili omaa ammattiaan Ylen haastattelussa.

3. Supersuosittu nuorisoidoli ja vaikuttava vaikuttaja

Veronica Verho
Veronica Verhoa eli Mariieveronicaa seuraa Instagramissa hurja määrä faneja.

Tällä hetkellä Veronicalla on YouTubessa yli 222 800 tilaajaa, ja hänen videoitaan on katsottu 52 miljoonaa kertaa. Suurin fanikunta on arvioitu olevan etenkin nuoret, yli 13-vuotiaat tytöt ja siitä ylöspäin.

Taloustutkimuksen vuonna 2016 tekemässä kyselyssä Veronica oli 13–17-vuotiaille nuorille kolmanneksi vaikuttavin mediapersoona tässä ikäryhmässä.

Instagramissa Veronicaa seuraa tällä hetkellä yli 201 000 henkilöä.

Sanalla sanoen: Veronicalla on niin paljon seuraajia ja faneja, että heikompia hirvittää.

4. Mikä onkaan Mariieveronican suosion salaisuus?

Veronica aloitti videoiden tekemisen eli vloggaamisen vuonna 2012 ensimmäisten suomalaisten tubettajien joukossa. Veronica oli tuolloin suunnilleen 15-vuotias.

Veronica kertoo Koululainen-lehden haastattelussa uskovansa, että aitous ja avoimuus ovat hänen suosionsa salaisuuksia.

– Nautin kameralle puhumisesta. On ihanaa seurata myös muita, jotka avautuvat elämästään, Veronica kertoo Koululaiselle.

Veronica Verho
Veronica Verho uskoo, että aitous ja avoimuus ovat hänen suosionsa salaisuuksia.

Mariieveronican seuraajat tietävät, että videoilla voi törmätä mihin tahansa aina yksisarviskaakaon reseptistä liikennevalistukseen ja vanhoihin koulukuviin asti. Hänen Youtube-kanavansa tilaajat ovat suunnilleen 13–24-vuotiaita.

”Räväkkä nuori nainen onkin mainio roolimalli. Viesti töiden tekemisen tärkeydestä tai oman itsensä hyväksymisestä menee oikeasti läpi, kun sen sanoo tatuoitu ja lävistetty tyttö milloin sinisissä, pinkeissä, vihreissä, blondeissa tai mustissa hiuksissaan”, kirjoitti Aamulehti 2016. 

Vaikka Veronican hiusvärit ja lävistysten paikat ovat vaihdelleet, salaisuus piilee kuitenkin Veronican miellyttävässä olemuksessa, ilmeikkäissä kasvoissa ja selkeässä puhetavassa.

5. Veronican YouTube-videot hurmaavat

Ensimmäinen video, joka löytyy Veronican YouTube-kanavalta, on vuodelta 2013. Veronica kertoo kameralle, millainen hänen unelmiensa poikaystävä olisikaan, vaikka hän ”ei nyt tällä hetkellä haluakaan seurustella”.

Ei ihme, että Veronica alkoi niittää suurta suosiota – hän on liikuttava ja hurjan suloinen!

Mariieveronican videoiden aiheita ovat ihmissuhteet, muoti, kosmetiikka ja nuoren naisen elämä. Kaikkien aikojen suosituimpia Veronican videoita ovat #verhotestaa-videot, joissa Veronica testaa ja esittelee esimerkiksi kosmetiikkaa. Myös erilaiset somehaasteet ja kokkausvinkit ovat suosittuja. Veronica kertoo videoilla avoimesti elämästään, eikä myöskään häpeä näyttää tunteitaan videoilla.

Viimeisimmän vuoden sisällä näyttökerroiltaan suosituin video käsittelee muun muassa hologrammihuulikiiltoja.

6. Äiti on Veronicalle erittäin tärkeä

Veronican vanhemmat erosivat, kun hän oli 8-vuotias.

– Ero oli minulle tosi kova paikka. Luulin, että olin tehnyt jotakin sellaista, mikä oli saanut vanhempani eroamaan, Veronica kertoo Koululaisen haastattelussa.

– Vasta monien keskustelujen jälkeen käsitin, etteivät eron syyt liittyneet minuun mitenkään.

Veronican äiti, Minne Anneli Verho, vaikuttaisikin olevan Veronicalle äärimmäisen tärkeä ja läheinen. Siitä kertoo muun muassa äidille omistettu kohokohdat-video-osio Veronican Instagramissa. Snapchat-filttereitä ahkerasti käyttävästä äidistäkin on kehkeytynyt oma somepersoonansa!

 

Näytä tämä julkaisu Instagramissa.

 

Henkilön Minne Anneli Verho (@minnelive) jakama julkaisu

7. Veronica on kertonut avoimesti lapsettomuudestaan

Veronica kertoi huhtikuussa 2017 YouTube-videollaan häntä kovasti järkyttäneen uutisen.

”Mä olen aina halunnut lapsia. En ole koskaan miettinyt sitä sen syvemmin. – – – Sain muutama viikko sitten tietää, etten tule koskaan saamaan omia lapsia”, itkuinen Veronica kertoi videolla luettuaan ensin koskettavan kirjeen syntymättömälle lapselleen.

”Mulla epäillään munasarjojen vajaatoimintaa, joka tarkoittaa sitä, että on lähes täysin mahdotonta saada omia lapsia”, Veronica kertoi.

8. Veronica Verhon tatuointien tarina

Veronica Verho on kertonut Mun tatuoinnit -nimisellä videolla ottaneensa ensimmäisen tatuointinsa 16-vuotiaana jalkapöytäänsä: kyseisessä kuvassa komeilee hänen äitinsä nimikirjoitus.

Veronica Verholla on myös reipas määrä lävistyksiä, kuten esimerkiksi pitkään ollut nenäkoru.

Veronica suosii tatuoinneissaan old school -tyyliä. Veronicalla on tatuointeina muun muassa käsissä leijona, vesimeloni, linnut, yksisarvinen, flamingo ja ananas, sisaruksiaan edustavat timantit, kuppikakkuja, donitsi, perhonen, hänen lempikukkiaan eli päivänkakkaroita, rusetti, karamelleja, kissanpentu jäätelöannoksen kimpussa, ruusuja.

Jaloissa sydämenmuotoinen kello joka näyttää kellonaikaa 4, kotilosimpukka, ananas, kukkia, nilkassa YouTube-logo. Rintalastan kohdalla, rintojen alla hänellä on sternum-tatuointi.

 

Näytä tämä julkaisu Instagramissa.

 

Henkilön Veronica Verho (@mariieveronicaofficial) jakama julkaisu

Veronica Verho on hän on saanut kuulla tatuoinneistaan myös negatiivista palautetta. Ihmiset ovat muun muassa kommentoineet, että tatuointeja on aivan liikaa, että hän on ottanut niitä aivan liian nuorena sekä sen, että tatuoinnit ovat rumia.

Vuonna 2016 Veronica otti aiheeseen kantaa Instagramissa.

 

Näytä tämä julkaisu Instagramissa.

 

Toivottavasti sun tatuoinneilla on merkitys. Musta sulla on liikaa tatuointeja. Kauheen nuorena sä olet noita tatuointeja ottanut. Rumia, ällöjä, oksettavia yms. Mieti miltä sä näytät vanhempana noilla tatuoinneilla. Näitä riittää. Ei, mun kaikilla tatuoinneilla ei ole merkitystä. Mä otan kuvia mitkä on musta kauniita ja kivoja. Jos mä haluan ottaa ananakset käteen, pitääkö mun odottaa siihen asti, että oon 30-vuotias, jos mulla on nyt mahdollisuus ottaa se. Faktahan on se, että näin vuonna 2016 tatuoinnit eivät tee musta merimiestä tai vankia, vaikka sun isovanhemmat ehkä niin ajatteleekin. Mun iho on tehty ainakin koristelua varten. Totta on, että vanhempana mun tatuoinnit ei välttämättä ole niin freesissä kunnossa, kuin nyt. Mut haloo näyttääkö sun iho 70-vuotiaana muutenkaan kauniilta on siinä sitten leimoja tai ei? Jos ei muuta niin olen ainakin hautausmaan väripilkku! 📸: @katarinaruusu

Henkilön Veronica Verho (@mariieveronicaofficial) jakama julkaisu

”Ei, mun kaikilla tatuoinneilla ei ole merkitystä. Mä otan kuvia mitkä on musta kauniita ja kivoja. Jos mä haluan ottaa ananakset käteen, pitääkö mun odottaa siihen asti, että oon 30-vuotias, jos mulla on nyt mahdollisuus ottaa se. Faktahan on se, että näin vuonna 2016 tatuoinnit eivät tee musta merimiestä tai vankia, vaikka sun isovanhemmat ehkä niin ajatteleekin”, Veronica kirjoitti kuvan yhteyteen.

”Jos ei muuta niin olen ainakin hautausmaan väripilkku!”

9. Veronica Selviytyjät Suomi -kisassa: fyysinen puoli on kunnossa

Vilma Bergenheim ja Veronica Verho
Vilma Bergenheim ja Veronica Verho kisaavat Selviytyjät Suomi -kisassa.

Veronica Verho kilpailee Selviytyjät Suomi –ohjelman toisella tuotantokaudella. Hän on tubettaja Miska Haakanan, 22, kanssa nuorimmasta päästä kisaajien keskuudessa.

”Verho on vannoutunut Selviytyjät-fani ja omien sanojensa mukaan kova peluri. Hän kuvailee itseään yhteisölliseksi ja johtajahenkiseksi. Selviytyjissä fyysinen puoli on hallussa, koska Veronica harrastaa bootcamp-treenausta ja kiipeilyä.” Näin Veronica esitellään Selviytyjät Suomi -sivuilla.

Äänestä omaa Selviytyjät Suomi -suosikkikisaajaasi täällä!

10. Veronica Verho rakastaa yksisarvisia yli kaiken

Veronica Verho rakastaa taruolennoista eritoten yksisarvisia. Se näkyy niin hänen bisneksissään, videoillaan, koruissaan, kuvissaan ja tatuoinneissaan – ja omistaahan Veronica vaaleanpunaisen yksisarvishaalarinkin!

Lue myös:

Hannes Suominen – listasimme 10 faktaa, joita et välttämättä tiennyt hänestä

X