Julkkikset

Virpi Kätkä aikoo opiskella teologiksi – ystävä johdatti uskon pariin otollisella hetkellä 

Uskonto on kiinnostanut laulaja Virpi Kätkää lapsuudesta lähtien, ja siksi hän aikoo opiskella teologiksi.

Teksti:
Riikka Heinonen
Kuvat:
Virpi Kätkän Kotialbumi, Om-Arkisto

– Vaikka kappaleemme eivät enää soi radiossa, yleisö löytää keikoillemme, Virpi kertoo.

Uskonto on kiinnostanut laulaja Virpi Kätkää lapsuudesta lähtien, ja siksi hän aikoo opiskella teologiksi.

”Olen kuvassa lapsuudenperheeni kanssa mummin kodin pihalla Kuusamossa vuonna 1991.

Virpi Kätkä ja hänen siskonsa Katja muodostavat CatCat-duon. – Esiinnymme edelleen. Vaikka kappaleemme eivät enää soi radiossa, yleisö löytää keikoillemme.
Virpi Kätkä ja hänen siskonsa Katja muodostavat CatCat-duon. – Esiinnymme edelleen.

Kuvassa ovat molemmat mummini, äitini, isäni ja Katja-siskoni. Alapuolellani istuu Hellin-mummi, jonka kanssa luin vierailuillani hienoa kuvitettua Raamattua ja juttelin hengellisistä asioista.

Olen ollut pienestä pitäen kiinnostunut uskonnosta, koska perheessäni oltiin uskossa.

Yläasteella aloin irtautua kristinuskosta, johon minut oli kasvatettu, ja ajauduin rajatiedon pariin. Luulin edelleen olevani kristinuskossa enkä ymmärtänyt, ettei enkelikirjoilla ja meedio-ohjelmilla ole mitään tekemistä sen kanssa.

Tämä kuva herättää minussa voimakasta rakkauden tunnetta. Vanhempani ovat keikkamuusikoita ja musiikinopettajia kuten minä ja siskonikin. Voimme heittää yhdessä härskejä muusikkovitsejä tai puhua syvällisistä uskonasioista sekä nauraa ja itkeä.

Olen kuvassa 21-vuotias. Elämä oli edessäni ja kaikki tuntui mahdolliselta. Olimme juuri julkaisseet ensimmäiset CatCat-singlemme. Haaveilin laulajan urasta, vaikka olin todella ujo ja epävarma.

Opiskelin yliopistossa ja pidin esitelmiä ääni jännityksestä väristen. En uskonut, että minusta voisi koskaan tulla keikkamuusikkoa.

Olen ollut onnekas, sillä lähes kaikki nuoruuteni haaveet ovat toteutuneet. Yksi haaveistani on kuitenkin jäänyt toteutumatta: teologian opiskeleminen. Niinpä kolme vuotta sitten aloitin teologian opiskelun avoimessa yliopistossa ja aion hakea yliopistoon ensi keväänä.

Nautin elämästäni enemmän kuin koskaan. Olen elänyt todellisia oppivuosia painiskellessani avioeron ja huoltajuuskiistojen keskellä. Sain kuusi vuotta sitten ex-mieheni kanssa asiat vihdoin sovittua, ja samoihin aikoihin eräs ystäväni johdatti minut jälleen takaisin kristinuskon pariin.

Usko on lasteni ohella tärkeintä elämässäni. Olen siinä mielessä onnekas, ettei minulle ole tapahtunut mitään oikeasti traagista. Oikeastaan minulla on ollut ihana ja helppo elämä.”

Virpi Kätkä, 52, viettää tänä vuonna CatCat-yhtyeen 30-vuotisjuhlia. Juttu on julkaistu Anna-lehden Elämäni kuva -palstalla numerossa 49/2022.

X