virpi sarasvuo
Julkkikset

Virpi Sarasvuo: ”Ilman liikuntaa olisin karmea tyyppi”

Polkujuoksusta puhutaan nyt paljon, mutta entinen kilpahiihtäjä Virpi Sarasvuo on juossut metsässä jo vuosikaudet. Hänen suuntavaistonsa on parempi kuin älypuhelimen navigaattori.
Teksti: Elisa Hurtig

virpi sarasvuo”Pompin jo pikkutyttönä kallioilla ja juoksentelin metsissä, sillä asuimme maalla. Ei siis ihme, että luonnossa juoksemisesta tuli yksi lempilajeistani. Polkujuoksusta puhutaan nyt paljon, mutta olen ollut aallonharjalla jo kauan, koska hiihtoammattilaisena osa harjoituksista oli polkujuoksua.

Tuolloin metsässä juokseminen oli minulle sekä fyysisesti että psyykkisesti palauttavaa harjoittelua. Lenkeillä saattoi vierähtää kolmesta neljään tuntia.

Välillä juoksuun keskittyminen oli hankalaa, sillä polut kulkivat kantarelliapajien ohi. Olisin halunnut jäädä kyykkimään ja keräilemään sieniä. Painoin paikat mieleeni ja sienikauden alkaessa tiedän edelleen, minne suunnistan.

”En tarvitse karttasovellusta”

Luonto antaa minulle virikkeitä. Poluilla juostessa askeleeni rytmittyvät eri lailla kuin asfaltilla, sillä koko ajan täytyy katsoa kiviä ja juurakoita. Esteiden yli loikkiessani ja puiden väleistä pujotellessani minulle tulee seikkailuolo. Treenatessani pääsen myös nauttimaan raikkaasta ilmasta ja luonnon äänistä.

Metsässä mieleeni juolahtaa paljon ideoita, vaikka en varsinaisesti työstäisi mitään tiettyä juttua. Olisi mahtavaa saada laulaja Madonnan tapaan mikrofoni leukaan kiinni, jotta voisin sanella matkalla heränneet ajatukseni nauhalle. Minulle nimittäin tapaa käydä niin surkeasti, että kaikki juostessa kehittelemäni ideat jäävät polkujen varsille.

Luulen, että moni ei uskalla mennä metsään, koska pelkää eksyvän sä. Itse en ole koskaan pelännyt metsää, enkä ole hyvän suuntavaistoni vuoksi ikinä eksynyt. Ilman vaistoani minulla olisi varmaan monesti ollut karmiva fiilis jossain Nuuksion takametsissä juostessani.

Pidän toki puhelinta aina mukanani ja viimeksi metsässä ollessani yritin katsoa karttasovelluksesta, missä olin. Se näytti aivan mitä sattuu, joten laitoin luurin takaisin taskuuni ja luotin jälleen suuntavaistooni.

Lue myös: Trendikäs juoksee nyt metsässä

Keskivartalotreenissä täytyy tulla hiki

Aktiiviurani jälkeen ei tullut kuuloonkaan, että olisin lopettanut liikunnan. Tosin nyt minulla ei ole valmentajan tekemää aikataulua vaan suunnittelen liikkumiseni itse.

Urheilen neljästä viiteen kertaan viikossa. Ihanne olisi tehdä joka päivä edes vähän jotain.

Merkitsen liikuntakerrat kalenteriini viikoittain ja mietin, mitä ehdin tehdä missäkin välissä. Muuten jokin muu asia saattaa ajaa niiden edelle.

Urheileminen on minulle elinehto. Jos en liikkuisi, olisin varmasti karmea tyyppi, sillä en olisi tyytyväinen itseeni. Liikunnasta tulee minulle niin hyvä olo, että toivon sen näkyvän myös lähelläni oleville ihmisille. Liikun nimenomaan hyvän olon enkä peilikuvan vuoksi. Mielestäni jokainen näyttää siltä, millaiseksi hän olonsa tuntee. Jos voin huonosti ja katson itseäni peilistä, en näytä hyvältä. Jos minulla on hyvä olo, pidän peilikuvastani. Luulen, että jokainen nainen tietää, mistä puhun.

Määritän liikunnan siten, että siinä täytyy tulla hiki. Vaikka tekisin tunnin keskivartalotreenin, mutta hiki ei irtoa, se ei tunnu harjoitukselta, koska aineenvaihduntani ei käynnisty. Lomalla en osaa maata vain rannalla, vaan minun on pakko päästä liikkeelle. Silloin en välttämättä lähde etsimään polkuja vaan saatan esimerkiksi pelata tennistä tai käydä salilla.

Lue myös: Jumppaa keskivartalo kuosiin

”En saisi edes kävellä”

Pohjelihakseni repesi juoksulenkillä toukokuussa. Sain kuntoutettua jalan ja pystyin taas tekemään kivoja lenkkejä. Ilmoittauduin mukaan Helsinki City Trailin polkujuoksutapahtumaan, johon treenaan yhdessä Baba Lybeckin ja Tommi Evilän kanssa.

Menin muutama viikko sitten takaisin harjoituksiin. Tarkoitus oli opetella tekniikoita pienellä nousupätkällä. Lihas repesi uudelleen. Tällä hetkellä en saisi edes kävellä.

Nyt kun leipä ei tule enää urheilusta, osaan suhtautua vammoihini eri tavalla. Mutta totta kai repeämä häiritsee, sillä kipeä jalka rajoittaa kovasti tekemisiäni. Minulla on nyt kuusi viikkoa lusittavana. Se on pitkä aika. Harmittaa kovasti, koska polkujuoksutapahtuma lähestyy ja olisin kerrankin saanut metsään seuraa, jonka kanssa fiilistellä reittiä ja maisemia. En kuitenkaan luovuta. Todennäköisesti kävelen tuon kisan läpi ja huolehdin häntäporukan maaliin.”

Lue myös: Rasitusvamman tärkein hoito on lepo

X