Julkkikset

Vuodet ovat näyttäneet Anneli Jäätteenmäelle, että rakkaus voi kestää: ”Rakastettuni Jorma on ehdottomasti myös paras ystäväni”

Ex-poliitikko Anneli Jäätteenmäki on oppinut, että rakkaus kestää, kun se perustuu luottamukseen ja toisen arvostamiseen. - Rakkaus on elämän suola.

Teksti:
Sanna Wirtavuori
Kuvat:
Mikko Lehtimäki

- Työ on ollut aina minulle ykkösasia, tärkeintä elämässä. Nyt yritän opetella, että siitä voi myös luopua.

Ex-poliitikko Anneli Jäätteenmäki on oppinut, että rakkaus kestää, kun se perustuu luottamukseen ja toisen arvostamiseen. - Rakkaus on elämän suola.

Anneli Jäätteenmäki, 64, jätti pitkän uran jälkeen politiikan ja keskittyy elämästä nauttimiseen. Oivalluksia sarjassa hän kertoo muun muassa, mitä on oppinut vanhenemisesta ja rakkaudesta.

Mitä olet oppinut parisuhteesta?
Olen oppinut, että se voi kestää, kun se perustuu luottamukselle ja toisen ihmisen arvostamiselle. Pitkässä parisuhteessa pitää olla paljon yhteisiä asioita, ja pitää olla tavallaan samalla aaltopituudella vaikka olisi asioista eri mieltäkin. Luottamukseen kuuluu myös se, että kummallakin on myös omat harrastuksensa.

Entä vanhenemisesta?
Ikää tulee lisää, ei sille voi mitään. Eikös se ole ainoa tapa pysyä hengissä? Mikä olisi vanhenemisen vaihtoehto? On ihanaa, että elämässä on eri vaiheita. En haluaisi olla koko ajan kolmikymppinen enkä minkään muunkaan ikäinen.

Omasta kehostasi?
Pitää olla armollinen itselleen. Tämän ikäisenä ei enää palaudu samalla lailla kuin nuorempana. En jaksa enää juosta niin kuin ennen, mutta sauvakävelen ahkerasti ja käyn kuntosalilla. Olen oppinut, että kehosta täytyy pitää hyvää huolta.

Työstä?
Työ on ollut aina minulle ykkösasia, tärkeintä elämässä. Nyt yritän opetella, että siitä voi myös luopua.

Ystävyydestä?
Läheiset ihmiset ovat sitä tärkeämpiä, mitä enemmän ikää tulee. Olen iloinen, että ehdin tässä elämänvaiheessa olla entistä enemmän ystävieni kanssa. Rakastettuni Jorma on ehdottomasti myös paras ystäväni.

Rakkaudesta?
Se on elämäni suola. Olemme olleet Jorman kanssa yhdessä yli 20 vuotta ja sinä aikana tunteet ovat kypsyneet ihastumisesta todella syväksi rakkaudeksi. Vuodet ovat näyttäneet, että rakkaus voi kestää.

Onnellisuudesta?
Ymmärrän, että onnellisuus ei enää niinkään tarkoita suuria elämyksiä, vaan rauhaa ja seesteisyyttä. Nautin yhä enemmän pienistä onnen hetkistä, kuten vaikka aurinkoisesta syksyisestä aamusta, jolloin pakkanen kuorruttaa ruskan värit maagisen hohtaviksi.

Oivalluksia-juttusarjassa tutut ihmiset kertovat, mitä he ovat oivaltaneet elämästä.

Lue lisää oivalluksia:

Miehensä ja pienen poikansa menettänyt pastori Hilkka Olkinuora: ”Tulee hetki, jolloin murhe muuttuu suruksi ja suru osaksi elämää”

Marja Hintikan neuvo riitatilanteisiin: ”Se, joka pyytää ensimmäisenä anteeksi, on voittaja” 

Kirjailija Sirpa Kähkönen: ”Nautin iän tuomasta varmuudesta”

X