Julkkikset

Wilma Schlizewskin Ida-tytär: ”Joskus tuntuu siltä, että äiti on tyttäreni”

Wilma Schlizewskin, 57, tyttärestä Idasta tuli äiti jo nuorena. Villiin Wilmaan verrattuna Ida, 25, on hyvin erilainen. Hän pyrkii olemaan paljon realistisempi ja järkevämpi kuin oma äitinsä.
Teksti: MINNA NEVALAINEN Kuvat: Sampo Korhonen /Otavamedia

– Kun siskoni Ada ja minä olimme pieniä, meillä oli melkein 150 Barbieta. Äiti leikki niillä varmasti enemmän kuin me. Joka kerta, kun äiti tuli leikkiin mukaan, leikki jäi kesken, koska hän rupesi määräämään, kertoo Ida Schlizewski, Wilma Schlizewskin vanhempi tytär.

– Olen mieleltäni lapsenomainen ja yhä kova leikkimään. Pilailen mielelläni myös lastenlasteni kanssa, Wilma sanoo.

Ida on tiennyt aina, että hänen äidistään ei tule perinteistä kiikkustuolissa istuvaa pullantuoksuista mummoa, mutta ei hän ole odottanutkaan sellaista äidiltään.

– Toivon, että äiti olisi lastenlastensa kanssa oma itsensä ja läsnäoleva. Sellainen kuin hän oli meille: yhtä rento, maailmaa avartava, omilla jaloillaan seisova ja hirveän kannustava.

Wilman biologinen kello soi

Wilma eli nuoruutensa 1980-luvulla. Elämä oli kiinnostavaa, eikä hänellä ollut siteitä mihinkään. Hän oli nuori, kaunis, vapaa, sanavalmis ja rohkeakin.

– Jos tahdoin mennä töiden jälkeen suoraan baariin tai lähteä viikonlopuksi Berliiniin, kaikki onnistui.

Wilman täytettyä 30 hänen mielensä kuitenkin muuttui. Eräänä päivänä hän alkoi haluta kiihkeästi lasta. Hän oli ollut yhdessä saman miehen, Jukka Mykkäsen, kanssa kolmisen vuotta.

– Ensin biologinen kelloni ei tikittänyt lainkaan, sitten yhtenä hetkenä en miettinyt mitään muuta. Halusin välittömästi lapsen.

Kolmen kuukauden yrittämisen jälkeen Wilma soitti epätoivoisena lapsettomuusklinikalle ja vaati, että jotain tulisi tehdä, koska hän ei ollut tullut raskaaksi. Klinikan työntekijä kuunteli Wilmaa, mutta sulki lopulta puhelimen kohteliaasti. Wilma ymmärsi, että aikaa oli kulunut liian vähän.

– Lähdin sitten Etelä-Amerikkaan seikkailemaan. Jouduin ottamaan matkaa varten monia rokotteita. Lääkäri totesi, että nyt ei kannata yrittää lasta. Rokotteilla ei syntyisi tervettä.

Wilma tietenkin tuli raskaaksi. Raskaus meni kuitenkin kesken.

– Sen jälkeen aika nopeasti aloin odottaa Idaa.

Wilma päätti elää lapsesta huolimatta

Idan syntyessä Wilma oli 32-vuotias. Vanha ystäväpiiri jäi, koska kenellekään muulla porukassa ei ollut lapsia. Wilma oli alusta asti itsevarma äiti. Hän oli varma, että hän osaisi kaiken lapsiin liittyvän. Tosiasiassa hän oli ollut oman perheensä ainoa lapsi eikä ollut koskaan pitänyt vauvaa sylissään.

Synnytyssairaalasta lähtiessään hän yrittikin palkata kätilön itselleen kotiin töihin. Kätilö rauhoitteli Wilmaa. Sanoi, että kyllä kaikki alkaa sujua.

Anja Snellmanista tuli äiti samoihin aikoihin. Hän haukkui minut Kaksplus-lehdessä. Sanoi, että olen äitinä kauhuskenaario. Ehkä jotkut ajattelivat niin, mutta siitä huolimatta pärjäsin hyvin.

Wilma päätti, että hän ei jätä elämäänsä elämättä lapsensa takia. Kun Ida oli kolmisen viikkoa vanha, koko perhe matkusti Amerikkaan. Tuolloin Wilma kuvitteli, että ”jos vauva nukkuu Suomessa päivät ja valvoo yöt, hän sopii elämään toiselle puolelle maailmaa.” Vuoden päästä perheeseen syntyi toinen tyttö, Ada.

– Noihin aikoihin etenin kauhun etunojalla. Ajattelin, että lapset ovat projekti, joka hoidetaan. Nyt tajuan, että olin vähän hölmö. Minulla oli lapsilleni liian kovat tavoitteet, mutta toisaalta aika oli silloin sellainen.

Kun Ida oli vasta kaksivuotias, Wilma yritti opettaa häntä kuvakorttien avulla lukemaan. Kun Ida osasi 80 korttia, Wilma kuvitteli, että lapsi oli nero ja osasi jo lukea. Kun Wilma lisäsi korttien määrän 120 kappaleeseen, hän huomasi, että Ida oli opetellut kuvat ulkoa. Wilma päätyi konttaamaan lastensa kanssa ympäri lattiaa ja melkein opetti tytöille kiinaa korvakuulokkeiden avulla.

Vaikka se kaikki kuulostaa nyt pöhkön puuhalta, Wilma on yhä sitä mieltä, että elämässä kaikki on mahdollista. Oli silloin ja on nytkin.

– Tiedän ja toivon, että koko maailma on auki lapsenlapsilleni. On kiinnostavaa nähdä, millaisia heistä tulee.

Ida haluaa olla erilainen kuin äitinsä

Jo leikki-ikäisenä Ida halusi hoivata päiväkodin pienempiä lapsia. Wilma puolestaan oli pitänyt vauvaa ensimmäisen kerran sylissään vasta silloin, kun hän sai Idan.

– Äiti ja minä olemme olleet aina hyvin erilaisia. Äitini on räväkämpi ja suorapuheisempi, mutta samalla unelmoija, joka tarinoi ja liioittelee mielellään. Itse pyrin olemaan paljon realistisempi ja järkevämpi.

Ida ja Ada kasvoivat nopeasti aikuisiksi. Jollakin tapaa aikuisemmiksi kuin heidän äitinsä.

He muuttivat kotoaan pois jo 17-vuotiaina. Noin parikymppisinä he alkoivat odottaa lapsiaan.

– Jo silloin, kun tyttäreni muuttivat pois kotoa, näin, että he pärjäävät. Tiesin sen myös silloin, kun Adasta tuli äiti 18-vuotiaana ja Idasta 22-vuotiaana. He olivat kypsiä ikäisekseen.

Tytöt olivat sanoneet äidilleen jo aikaisemmin, että he haluavat tulla äideiksi nuorina.

– En kokenut olevani nuori äiti, Ida sanoo.

– Olen jotenkin kulkenut edellä ikäisiäni, ja siksi perheen perustaminen tuntui hyvin luonnolliselta. Äitiys on mahtava asia, ja koen pakahduttavaa ylpeyttä lapsestani. En usko, että sellaista tunnetta pystyisin muuten tuntemaan.

Äitiys on ollut Idalle elämän paras asia. Kun hän esittelee itsensä uudelle ihmiselle, hän sanoo: ”Olen Ida, Liljan äiti.”

Wilma suhtautuu tyttäriensä äitiyteen rennosti.

– Olivathan ne hienoja hetkiä, kun lapsenlapseni syntyivät, mutta en kokenut, että minusta tuli äiti uudelleen, niin kuin joillekin isoäideille käy.

Wilma syöttää lapsenlapsilleen nakkeja

Heti aluksi Wilma päätti, että hän ei puutu liikoja tyttäriensä tapaan olla äitejä. Hän päätti toimia samalla lailla kuin hänen äitinsä ja anoppinsa olivat toimineet aikoinaan.

– Annan apua ja neuvoja aina, kun niitä tarvitaan, mutta en halua tyrkyttää niitä väkisin.

Idan mielestä äiti voisi olla enemmänkin läsnä lastenlastensa elämässä.

– Joskus Ada ja minä olemme loukkaantuneet äidille, kun hän ei ole ollut kiinnostunut meistä tai lapsistamme.

Wilma myöntää, että aiheesta on käyty kiivaitakin keskusteluja silloin, kun tytöt olivat juuri tulleet äideiksi ja Wilmalla oli uusi suhde kiihkeimmillään.

– Ehkä sen tarkoitus oli sitten lähentää teidän välejänne. Ada ja sinä turvauduitte silloin toisiinne, Wilma puolustautuu.

Tyttärien ja äidin välille tulee vain harvoin riitoja. Joskus tyttäret suuttuvat, kun Wilma syöttää lapsenlapsilleen salaa nakkeja, vaikka Ada on vegaani ja Ida luomun kannattaja.

Vuosien ajan Ida on seurannut äitiään ja tämän vaiheita ja villityksiä. Milloin Wilmalla on ollut koiravillitys, milloin miesvillitys ja milloin terapiavillitys.

– Nyt äidillä on menossa Tallinna-kausi, ja hän on saanut viimein perustettua sinne kauan haaveilemansa romukaupan. Siksi hän ei ole juurikaan ehtinyt nähdä lastenlapsiaan.

Ida on silti toiveikas.

– En vaadi äitiä olemaan toisenlainen, mutta toivon, että kun hän kiireiltään ehtii, hän olisi enemmän maisemissa.

Lue myös: Sinikka Sokan Emilia-tytär toivoo, että äiti ehtisi viettää enemmän aikaa lastenlastensa kanssa

Wilma haluaa elää täysillä, joka päivä

Eläväisestä elämäntavastaan Wilma ei ole valmis luopumaan.

– Olen jo pidemmän aikaa pohtinut tai laskenut, montako vuotta minulla on jäljellä järjellistä elämää.

Idasta äidin kommentit ovat masentavia, mutta Wilma on tosissaan.

– Jos ei elä nyt, sitten on turha rykistä. Kohta et voi enää elää: voit joutua vaikka letkuihin sairaalaan.

Wilma tietää, mistä puhuu. Hänen isänsä kuoli hiljattain syöpään ja muistisairas äiti siirrettiin juuri hoivakotiin. Paraikaa hän karsii Kuusankoskella lapsuutensa kotitaloa tavaroista ja yrittää selvitä kaikesta. Toisinaan palatessaan sieltä hän soittaa Idalle puheluita, jotka kestävät koko automatkan. Puhelun aikana Wilma purkaa tyttärelleen pahaa mieltään.

– Joskus tosiaan tuntuu siltä, että minä olen äiti ja äiti on tyttäreni. Kuuntelen hänen murheitaan mielelläni ja yritän auttaa, mutta toisaalta olen oppinut, että äiti tekee lopulta kuitenkin niin kuin lystää, Ida sanoo.

Erimielisyyksistä huolimatta Wilma ja tämän tyttäret haluavat viettää aikaansa yhdessä muulloinkin kuin jouluna.

– Silloin, kun äitini ei vielä seurustellut, hän kävi usein ulkona kanssani. Meille muodostui sama ystäväpiirikin, Ida sanoo.

Ida käy äitinsä kanssa myös samoilla NLP-kursseilla. Siellä he opettelevat olemaan sellaisia ihmisiä, jotka yrittävät ymmärtää omaa käyttäytymistään. He myös puhuvat puhelimessa päivittäin, jakavat arkensa toistensa kanssa.

– Äidillä, Adalla ja minulla on myös yhteinen WhatsApp-ryhmä. Siellä jaamme toisillemme muun muassa kasvatusneuvoja, Ida sanoo.

Lue myös: Tunkeeko äiti reviirillesi? Äidin ja tyttären suhde on harvoin helppo

Wilma on ylpeä tyttäristään

Wilma ja tämän äiti eivät aikoinaan juurikaan jakaneet elämäänsä toistensa kanssa. Sukupolvien välillä tuntui olevan liian suuri kuilu.

– Äitini ja minä emme juuri puhuneet puhelimessa. Ja vaikka äiti asui vain 130 kilometrin päässä, silti tuntui kuin hän olisi asunut Lapissa asti. Lähinnä tyttäreni kävivät lomilla ja viikonloppuisin heidän luonaan.

Wilman ja Idan välillä asiat ovat ihan toisin. Kuilu heidän välillään on olematon.

Wilma onkin tullut siihen tulokseen, että loppujen lopuksi parhaiten hän on onnistunut elämässään sittenkin äitinä. Kun hän katsoo omia tyttäriään, joista on tullut äitejä, hän ei voi muuta kuin olla ylpeä heistä.

– Tein vuosien ajan meidän joulupöytäämme jälkiruoan. Koskaan se ei onnistunut. Vaadin aina itseltäni liikaa. Viime jouluna Ida teki jälkiruoan, ja se onnistui erinomaisesti. Siksi ajattelenkin, että näistä tytöistä tuli minun onnistunein jälkiruokani.

 Julkaistu Annassa 8/2016.

X