Julkkikset

X Factor -kilpailussa menestynyt Saara Aalto: ”Luulin, ettei koulukiusaaminen jättänyt jälkiä”

X Factor -kilpailussa jatkoon päässyt laulaja Saara Aalto on lähellä suurta unelmaansa, kansainvälistä tähteyttä. Hänestä tuntuu, että hän on lopultakin löytämässä itsensä, vaikka se tekee välillä kipeää. – Olen löytänyt traumoja, joiden olemassaolosta en tiennyt mitään.

Teksti:
Piia Sainio
Kuvat:
Paula Kukkonen/Otavamedia

X Factor -kilpailussa jatkoon päässyt laulaja Saara Aalto on lähellä suurta unelmaansa, kansainvälistä tähteyttä. Hänestä tuntuu, että hän on lopultakin löytämässä itsensä, vaikka se tekee välillä kipeää. – Olen löytänyt traumoja, joiden olemassaolosta en tiennyt mitään.

Olohuoneeseen kantautuu kolinaa keittiöstä. Laulaja Saara Aallon, 29, puoliso, Meri Sopanen, 28, siellä hääräilee.

– Meri on mahtava kokki! Saara hehkuttaa.

– Hän myös siivoaa meillä ja usein kuskaa minua. Lisäksi Merillä on hyvä silmä vaatteiden suhteen, ja hän stailaa minua, Saara kertoo. Meri on myös Saaran manageri ja keikkamyyjä.

– Meri on hyvä käytännön asioiden hoitamisessa, ja siksi me täydennämme toisiamme. Olemme hyvä tiimi, Saara sanoo.

Syksyn alku on ollut tiimille kiireinen. Saaran etenemistä Britannian X Factor -laulukilpailussa seurataan tarkoin Suomessa joka viikko.

– Elämämme on yhtä sirkusta. Välillä toivon, että saisin vain olla kotona rauhassa eikä tarvitsisi mennä ja matkustaa ja olla mukana hulluissa tv-ohjelmissa. Joskus mietin, mitä ihmettä olen tekemässä itselleni.

Kilpailu on nyt edennyt vaiheeseen, jossa 12 finalistia valmistautuu ensimmäiseen live-esiintymiseensä Lontoossa.

– Nyt vasta tajuan, miten iso juttu tämä kilpailu on. Jo suoriin lähetyksiin pääseminen oli minulle voitto. Olen saanut näyttää alan huipuille, kuka oikeasti olen. Se, että saan olla mukana, tarkoittaa sitä, että minuun uskotaan.

Joka viikko yksi finalisteista putoaa, mutta se ei Saaraa pelota.

– Olen niin monessa kilpailussa jäänyt ilman voittoa, että tiedän häviöstä seuraavan aina jotain vieläkin parempaa kuin voitosta.

Luulin, ettei koulukiusaaminen jättänyt jälkiä

”Olen vanhin kolmesta sisaruksesta, asuimme lapsuudessani Oulunsalossa Pohjois-Pohjanmaalla. Talous oli tiukilla: isäni valokuvausliike oli mennyt konkurssiin, ja vanhempani olivat menettäneet kaiken, myös vastarakennetun omakotitalon.

Vaikka äiti ja isä eivät koskaan valittaneet, tiesin että heillä oli rankkaa. Siksi otin reippaan tytön roolin. Kuitenkin vanhempani kannustivat minua aina olemaan oma itseni. Ajatus siitä, että pärjään tilanteessa kuin tilanteessa, on lohduttanut minua usein.

Kun minua kiusattiin koulussa, väitin kotona, etten välitä. Pitkään uskoin itsekin, ettei minuun sattunut. Jälkeenpäin olen ymmärtänyt, että vanhempani antoivat minun olla liiankin itsenäinen. Minussa on kohtia, jotka olisivat tarvinneet enemmän hoivaa. Olin vasta lapsi, ei minun olisi tarvinnut olla niin reipas.

”Pitkään uskoin, että koulukiusaaminen ei vaikuttanut minuun mitenkään. Aikuisena olen ymmärtänyt, ettei se pidä paikkaansa.

Koulussa minut jätettiin aina ulkopuolelle, ja siitä seurasi trauma, joka liittyy ihmisiin. Jos meidät on vaikka Merin kanssa kutsuttu bileisiin, Meri iloitsee siitä, että pääsee tapaamaan uusia ihmisiä. Minä taas jäisin aina mieluummin kotiin, koska olen varma, ettei kukaan kuitenkaan tykkää minusta.

Olen löytänyt traumoja, joista en tiennyt mitään

Haaveilen siitä, että perustan joskus henkisen kasvun koulun. Siellä voisin musiikin, luovuuden ja heittäytymisen kautta auttaa ihmisiä löytämään omat vahvuutensa.

Osittain siksi opiskelen elämäntaitovalmentajaksi. Suurin osa muista opiskelijoista on minua 15 vuotta vanhempia. Käyn siis parhaillaan läpi asioita, joita moni pohtii siinä vaiheessa, kun omat lapset ovat lähteneet kotoa.

Saa nähdä, mitä opinnoilleni käy loppuvuonna – ehdinkö enää luennoille. Mutta jo ensimmäiset puoli vuotta on auttanut minua olemaan yhteydessä sisäiseen ääneeni entistä enemmän. Se on tärkeää tällä alalla.

Olen kuorinut itsestäni kerroksia käymällä läpi kaikkea, mitä minulle on tapahtunut. Mitä enemmän olen kuorinut, sitä enemmän olen löytänyt pengottavaa. Olen löytänyt traumoja, joiden olemassaolosta en tiennyt mitään. Olin ajatellut vain, että kaikki on hyvin, että olen selvinnyt. Mutta ei se olekaan niin. Onneksi käyn traumoja läpi jo nyt, kolmikymppisenä.”

Juttu on katkelma Annan nro 40/2016 kansijutusta.

Lue myös:

Saara Aalto paljastaa: Tällaista on X Factor -kilpailijoiden elämä Lontoossa

Saara Aalto, Pekka Haavisto, Tuomas Enbuske ja muut julkkikset puhuvat rakkaudesta

X