Julkkikset

Yksi suoran lähetyksen moka uralla on saanut Vappu Pimiän itkemään takahuoneessa: ”Olen ankara itselleni”

Tv-ruudussa aina iloinen juontaja Vappu Pimiä, 45, on esiintymisiään kohtaan kriittinen. Pari töppäystä on jäänyt harmittamaan.

Teksti:
Miia Siistonen
Kuvat:
Liisa Valonen

Vappu Pimiä sanoo olevansa ”heittämällä” mieluummin nelivitonen kuin kolmekymppinen.

Tv-ruudussa aina iloinen juontaja Vappu Pimiä, 45, on esiintymisiään kohtaan kriittinen. Pari töppäystä on jäänyt harmittamaan.

”Pidin viisi vuotta sitten isot 40-vuotisjuhlat ja synttäripuheessani ounastelin, että seuraavat kymmenen vuotta tulevat olemaan elämäni parasta aikaa. Ennustus on pitänyt paikkansa.

Aloitin MTV3:n chat-juontajana 2001 eli olen viettänyt puolet elämästäni julkisuudessa. Olisi tekopyhää väittää, ettei se ole muuttanut minua. Etenkin Big Brotherin aikana sain paljon kuraa niskaan. Ikävä palaute tuntui pahalta silloin ja tuntuu edelleen, mutta nahkani on paksuuntunut. Olen ymmärtänyt, että hyvä esiintyjä ei ole sellainen, josta kaikki tykkäävät. Hyvässä esiintyjässä on särmää, joka herättää tunteita puolesta ja vastaan.

En ole ikinä ollut työyhteisössä miellyttäjä, mutta aiemmin pysyin usein hiljaa silloin, kun olisi pitänyt älähtää. Nykyään sanon suoraan. Ja sen olen päättänyt, että mulkkujen kanssa en enää työskentele.

Uskon ihmisten olevan työelämässä tehokkaimmillaan 40–60-vuotiaana. Kokemusta on jo kertynyt, mutta yhä on rohkeutta hypätä uuteen. Kolmekymppisenä olin itse sitä mieltä, että olen liian vanha jatkamaan BB:ssa, ja lopetin. Juontohommia on onneksi riittänyt. Kukaan ei ole vielä sanonut, että olisin liian iäkäs televisioon.

Kollegani Susanna Laine, Marja Hintikka, Anni Ihamäki, Maria Veitola ja Jenni Pääskysaari ovat kaikki yli nelikymppisiä. Nuorempia tulokkaitakaan en pidä uhkana, vaan autan heitä mielelläni esimerkiksi palkka- ja sopimusteknisissä asioissa. Minulla on kai maine tyyppinä, joka ei anna kusettaa itseään.

Tietoisuus omasta tietämättömyydestä kasvaa iän myötä. En ole enää niin mustavalkoinen kuin nuorempana, osaan jo paremmin asettua toisella tavalla ajattelevan housuihin.

Eniten minua on tietysti muokannut äitiys. Viola, 10, ja Selma, 7, ovat juuri nyt ihan mahtavassa iässä. He osaavat toimia jo itsenäisesti, mutta viihtyvät yhä meidän vanhempien seurassa. Oli uskomaton kokemus huomata, miten rakkaus lapseen syntyi jo laitoksella. Äitinä rakastan ensimmäistä kertaa jotakuta toista enemmän kuin itseäni.”

”Itkin mokaani takahuoneessa”

”Moni pitää minua varmaan rohkeana, mutta joissakin asioissa olen kauhea pelkuri. En esimerkiksi ikinä uskaltaisi lähteä yksin lomamatkalle. Ihailen ihmisiä, jotka saattavat viettää viikon itsekseen vaikkapa Mallorcalla. Minusta ei vain ole siihen.

En pelkää sitä, etten viihtyisi omassa seurassani. Työreissuilla ajelen usein satoja kilometrejä ja yövyn yksin hotellissa. Mutta se on eri juttu. Kerran päätin palkita itseni ahkeruudesta vuorokauden virkistyslomalla Haikon kartanossa. Lenkkeilin, kävin kylpylässä ja syömässä – yksin. Pärjäsin ihan hyvin, mutta ei tullut sellainen olo, että tämä täytyy tehdä pian uudestaan.

Työelämässä olen tehnyt rohkeita ratkaisuja. Joku kollega ihmetteli, kuinka uskalsin aikoinaan lähteä BB:stä, vaikka uusia tv-töitä ei ollut tiedossa. Minusta olisi epäkunnioittavaa yleisöä ja tilaajaa kohtaan, jos jatkaisin työssä, jota en enää tee sata lasissa. Sitä paitsi jos itse ei luota kykyihinsä, kuka sitten? Unelmat pitää lausua ääneen – silloin on valmis kulkemaan niitä kohti. Pian päätökseni jälkeen minut kutsuttiin juontamaan Tanssii tähtien kanssa -ohjelmaa.

Rakastan suoria lähetyksiä! En ole koskaan kokeillut huumausaineita, en edes polttanut pilveä. Suorat lähetykset ovat minun huumeeni, saan niistä valtavan adrenaliinipiikin. Samaan aikaan oksettaa ja olen ihan fiiliksissä. Paras ja kamalin hetki on minuutti ennen lähetyksen alkua. Sulkeudun omaan kuplaani, painan katseen lattiaan, napsuttelen sormia ja hoen mantran lailla juontoni ensimmäisiä lauseita. Kun punainen valo syttyy, ensimmäiset 30 sekuntia tasapainoilen paniikin ja adrenaliinihöyryn vallassa. Sitten tulee flow ja tiedän selviytyväni.

Näin saat käyttöösi kaikki upeat edut

Annan tilaaja pääsee käsiksi kaikkiin klubietuihin.

Tilaaja: Kirjaudu tai luo tili tästä.

Kirjaudu

Mikäli et ole vielä tilaaja, tilaa Anna tästä.

Tilaa

Pulmatilanteissa ole yhteydessä asiakaspalveluun.

X