Ympäristönsuojelun pioneeri Saara Kankaanrinta: ”Ihmisillä on ollut hyvä tarkoitus tehostaa kaikkea, mutta kovin vaillinainen kuva kokonaisuudesta”
Luonnon kiertokulku pyörii omaan tahtiinsa, vaikka ihmisten maailmassa olisi minkälainen härdelli. Se antaa uskoa Saara Kankaanrinnalle, joka tekee töitä ympäristön, Itämeren ja kestävän maatalouden hyväksi.
Saara Kankaanrinta on syntymäoptimisti
Luonnon kiertokulku pyörii omaan tahtiinsa, vaikka ihmisten maailmassa olisi minkälainen härdelli. Se antaa uskoa Saara Kankaanrinnalle, joka tekee töitä ympäristön, Itämeren ja kestävän maatalouden hyväksi.
Alakoulun opettaja. Välituntivalvoja. Liikunnanohjaaja. Nyt elettävässä poikkeustilassa alakoululaisten vanhempana saa tasapainoilla monessa roolissa.
– Välillä tunnen olevani erityisesti koulun keittäjä. Aina on jokin ”pala” menossa, kun kotona on kolme alakouluikäistä, ympäristövaikuttaja Saara Kankaanrinta, 42, sanoo.
Kaiken tämän kanssa limittäin, lomittain ja päällekkäin hoituvat omat etätyöt, mikä Saaralle merkitsee hallituksen kokouksia, etäesiintymisiä ja muita puhelinpalavereita. Kotona tekee töitään myös puoliso Ilkka Herlin, joten lastenhoito ja muut työt jaetaan tasan sen mukaan, mitä kummankin kalenteri sanoo.
Aamu on alkanut jo varhain tehosekoittimen pörinällä. Sen on ladannut Ilkka, joka on herännyt vieläkin aikaisemmin kuin Saara.
– Kone on aamun pelastus, sillä smoothien sekaan saa survottua hyvän määrän marjoja ja kasviksia, Saara sanoo.
Saara Kankaanrinta: ”Olen muutoksia kestävää lajia”
Aamupalan jälkeen organisoidutaan päivän hommiin: 6–9-vuotiaat lapset alkavat tehdä omia koulutehtäviään, jotka onneksi, kiitos erinomaisen opettajan, sujuvat niin itseohjautuvasti kuin se ylipäätään tämän ikäisille on mahdollista. Vanhempien apuakin toki välillä tarvitaan.
– Äänieristetty lasikuisti on pelastanut monet videoneuvottelut. Lasin läpi näkee, mitä lapset touhuavat. Viittilöimällä voi viestiä paljon! Ja tarvittaessa sitten se, joka ei ole puheenjohtaja kokouksessa, mykistää mikrofonin ja hoitaa lasten asiat kesken kokouksen. Ja tietenkin juuri silloin lapsilla on paljon asiaa, kun me molemmat olemme luurit päässä! Saara sanoo.
Hankolaisen hirsitalon ympärillä on niin metsää kuin merenrantaakin lasten ulkoilulle. Pihalla näyttää lapsiperheen elämältä: on pyöriä, istutuslaatikoita ja monta majaa puussa.
– Onneksi kaikki kolme ovat tavallisia, oppimishaluisia lapsia ja touhuavat paljon keskenään. Mutta kyllä tässä saa valtakunnansovittelijanakin toimia. Jokaiselle sovitaan aina myös päivän rauhoittumishetki omissa oloissaan. Ja jos mikään muu ei auta, laitetaan pyörimään leffa tai vaikka Olipa kerran elämä -animaatio.
Tunnetussa lasten animaatiosarjassa esitellään ihmisen elimistöä ja sen toimintaa. Virusten taistelu ihmiskehon puolustusjärjestelmän kanssa on yhtäkkiä pelottavan ajankohtainen aihe.
– Olen muutoksia kestävää lajia ja lisäksi syntymäoptimisti, mutta nyt minua kylmää ajatella, mitä vielä on edessä. Terveys on tietenkin tärkeintä, mutta olen huolissani myös talouden vapaasta pudotuksesta ja kriisin yhteiskunnallisista seurauksista. Pelkään, että yrittäjiä tippuu kuin kiviä. Olen kokenut 1990-luvun laman yrittäjäperheen lapsena, kun perheyrityksemme meni konkurssiin. Meidän perheemme selviytyi ilman itsemurhia, mutta moni ei. Sen laman virheitä ei saa toistaa.
Saara Kankaanrinta: ”Korona ei pysäytä luontoa”
Yöllä syntyi kolme karitsaa ja yksi vasikka. Poikiminen sujui hyvin. Tällainen viesti tuli aamulla Saaralle Qvidjasta, Paraisilla sijaitsevalta koetilalta.
– Korona ei pysäytä luontoa eikä maatilan toimintaa. Tänään meidän pitää miettiä myös pölyttäjille ja muille tärkeille pörisijöille mahdollisimman houkuttelevia kukkia tulevaksi kesäksi. Ei vain yhtä tai kahta lajia, vaan kunnon kirjavuutta laitumille väriraidoiksi. Otamme oppia luonnonniityistä, Saara sanoo.
Saara Kankaanrinta omistaa miehensä kanssa Qvidjan koetilan, jossa harjoitetaan uudistavaa maataloutta. Elvyttävä maatalous tuottaa tarvitsemaamme ruokaa ja samalla parantaa, korjaa ja uudistaa maaperää sekä ekosysteemiä. Vallitsevat viljelykäytännöt lisäävät tuottavuutta johonkin asti, mutta jättävät jälkeensä köyhtyneen maan ja ympäristöongelmia.
– Meillä ihmisillä on ollut hyvä tarkoitus tehostaa kaikkea, mutta samalla meillä on kovin vaillinainen kuva kokonaisuudesta. Ei ole viljelijänkään etu olla riippuvainen kalliista tuotantopanoksista, samaan aikaan kun kannattavuus laahaa punaisella. Maapallo on jo nyt typpiähkyssä, ja maaperän läpi päästämät ravinteet näkyvät vesistöissä sinilevinä, Saara sanoo.
Tätä koetilalla yritetään korjata sekä systeemitasolla että käytännössä monenlaisin työkaluin. Saaran ja Ilkan perustama Soilfood-yhtiö on Suomen suurin ravinteiden kierrättäjä. Ja heidän Q Power -yhtiössään on kehitetty mikrobien avulla keino varastoida uusiutuvaa energiaa ja tehdä energiaa hiilidioksidipäästöistä. Yritysten voitot, jos sellaisia tulee, Saara ja Ilkka käyttävät ympäristökriisien ratkaisemiseen.
– Qvidjassa on mahdollista kokeilla ja tutkia. Tilalla on 850 hehtaaria peltoa ja metsää sekä hevosia, erirotuisia nautoja, suomenlampaita ja mustamehiläisiä. Metsät on siirretty jatkuvapeitteiseen ja ekosysteemilähtöiseen metsänhoitoon, muutamaa kokonaan suojeltua aluetta lukuun ottamatta.
Qvidjan tila on peräisin 1400-luvulta, ja siihen kuuluu myös keskiaikainen kivilinna sekä kymmeniä muita korjattavia rakennuksia. Kahden historioitsijan, intohimoisen luonnonsuojelijan ja ympäristövaikuttajan käsissä siitä on kasvanut vireä tutkimuksen ja kehittämisen keskus. Ilkka Herlin on Cargotecin suuromistaja ja hallituksen puheenjohtaja. Mittavaa varallisuuttaan hän käyttää muun muassa tähän ympäristötyöhön.
Tilalla myös koulutetaan viljelijöitä toimimaan niin, että elonkirjo ja maaperän hiilivarasto kasvavat. BSAG:n ja Ilmatieteenlaitoksen käynnistämässä Carbon Action -hankkeessa sata viljelijää testaa parhaita viljelykäytäntöjä.
– Kun kehitämme maataloutta, kyse on ruoan koko tuotantoketjusta. Yhä enemmän osataan onneksi arvostaa nimenomaan lähellä tuotettua ruokaa, Saara toivoo.
Yksikin ihminen voi vaikuttaa, uskoo Saara
Kankaanrinnan viisihenkinen perhe on kaikkiruokainen. He kalastavat itse, ja kalaa syödäänkin paljon. Kasvisruoista sose- ja linssikeitot ovat suosikkeja.
– Kun syömme lihaa, se on joko riistaa tai omalla tilalla tuotettua. Eineksiä syömme, kun on kiire. Nyhtökaura on minun suosikkini, mutta muu perhe taisi saada riittävästi sitä yrityksen alkuvaiheessa, Gold&Green-yrityksen perustajahallituksessa mukana ollut Saara kertoo.
Hangossa asuminen merkitsee väistämättä sitä, että meri ja tuuli ovat aina läsnä. Ja se tekee Saaran hyvin onnelliseksi. Se oli itse asiassa syy muuttaa juuri Hankoon. Tontti löytyi seitsemän vuotta sitten, ja sinne siirrettiin Nivalasta vanhan pappilan hirsirunko. Talossa on tilaa ja sen ympärillä luonnonvaraista metsää, merta ja sen rantoja.
– Onneksi Hangossa on luonnonsuojelualueita ja luontopolkuja. Retkeilemme paljon. Minulle tulee alkukantaisen hyvä olo, kun saan olla keskellä rönsyävää vihreää, erimuotoisia ja -korkuisia kasveja. Se tuntuu hyvältä mahan pohjassa saakka.
”Retkeilemme paljon. Minulle tulee alkukantaisen hyvä olo, kun saan olla keskellä rönsyävää vihreää.”
Itämeren suojeleminen on kaiken Saaran ja Ilkan työn ytimessä
Itämeren suojeleminen on kaiken Saaran ja Ilkan työn ytimessä. He tapasivat viitisentoista vuotta sitten Pietarin jätevedenpuhdistamoprojektissa. Yhdessä Anna Kotsalo-Mustosen kanssa he perustivat vuonna 2008 Baltic Sea Action Groupin, joka voittoa tavoittelemattomana säätiönä tekee kaikkensa Itämeren puolesta.
– Itämeri kertoo suoraan sen, miten se voi: kesällä on sinilevää, ja kalakannat ovat muuttuneet. Meri on kriittisessä tilassa, mutta se voidaan vielä pelastaa päättäväisellä toiminnalla, Saara sanoo.
Rehevöityminen, vaaralliset aineet, meriliikenteen riskit ja luonnon monimuotoisuuden väheneminen ovat ongelmia, jotka kietoutuvat yhteen monin tavoin. BSAG-säätiön nimissä Saara Kankaanrinta on saattanut yhteisen neuvottelupöydän ääreen valtionpäämiehiä ja tutkijoita löytämään ratkaisuja Itämeren paremman tulevaisuuden puolesta.
– Kukaan ei onnistu yksin, ja kiitos kuuluu kaikille: rahoittajille, tutkijoille, virkamiehille, päättäjille, yrityksille ja järjestöille. Työmme arvo mitataan vain vaikuttavuudessa, ja käytämme lahjoitusvarat tehokkaasti. Yksikin ihminen voi vaikuttaa. Ei pidä pelätä kokeilla, mihin oma vaikutusvalta riittää, Saara sanoo.
Saara Kankaanrinta: ”On ollut pahempiakin aikoja”
Itämeren surullinen tila näkyy erityisesti Saaristomerellä, josta Saara ja Ilkka ovat hankkineet omistukseensa veneilijöiden rakastaman Gullkronan saaren. Se oli pitkään suljettuna edellisen omistajan sairastuttua, mutta nyt se on taas avattu vierassatamaksi. Myös vesialueiden vapaaehtoista suojelua edistetään saaren avulla.
Kankaanrinta-Herlinin perhe viettää itsekin kesäisin aikaa luonnonkauniilla saarella, jonne kerrallaan saa rantautua vain 40 vierasvenettä.
– Olemme opettaneet kaikki lapset olemaan veneessä heidän syntymästään saakka. Nyt meillä on H-vene, joka on pieni ja herkkä ja liikkuu pienelläkin tuulella. Pienikin pyrähdys vesille voi olla iso elämys. Kun veneessä ei ole ollenkaan moottoria, elämys on täydellinen: on sekä hitautta että hiljaisuutta. Kumpaakaan ei ole elämässä liikaa!
Tulevan kesän – ja pidemmällekin ulottuvan lähitulevaisuuden – suunnitelmat ovat vaakalaudalla niin Saaran ja Ilkan kuin kaikkien muidenkin elämässä. Milloin voimme edes kokoontua ystävien kanssa iloisiin illan-istujaisiin hyvän ruoan ja juoman äärelle?
– Kesää ei nyt tohdi liikaa ajatella. Mutta jopa tällaisena epätavallisena aikana minut tekee onnelliseksi se, että luonnon kiertokulku ei pysähdy, mitä tahansa tapahtuukin. Kukat nousevat maasta, sammaleet ovat paikoillaan. Vain kaikki ihmisen rakentama hyörinä on hetkeksi laitettu säppiin, Saara sanoo.
Jos eristysrajoitukset alkavat ahdistaa, Saara miettii, että onneksi hallitus määräsi meidät pysymään kotona eikä jättämään kotejamme. 80 vuotta sitten Hangossa ihmisillä oli kymmenen päivää aikaa kerätä kimpsut ja kampsut ja lähteä kodeistaan, kun alue vuokrattiin Neuvostoliitolle.
– Huonompien vaihtoehtojen miettiminen rauhoittaa minua. On ollut pahempiakin aikoja.
Saaran yöpöydällä on natsi-Saksassa tohtori Josef Mengelen patologina työskennelleen juutalaisen päiväkirja. Lukiessaan hänellä on vahva tunne siitä, että onneksi olemme kriisissä vielä samalla puolella kaikki.
– Emme saa päästää tilannetta repeämään sellaiseksi, että on me ja ne toiset.
Saara uskoo, että poikkeustilasta voi olla hyviäkin seurauksia
Saara uskoo, että koronaepidemian aiheuttamasta poikkeustilasta voi olla hyviäkin seurauksia. Ehkä oivallamme sen ansiosta uusia asioita: osaamme taas arvostaa lähellä olevia iloja, lähiluontoa ja rakkaiden ihmisten tapaamisia. Työn ja perheen yhteensovittaminen on ottanut etätöiden vuoksi ison harppauksen eteenpäin. Turha matkustaminen vähentynee sekä työn vuoksi että vapaa-ajalla.
– Kuluneet viikot ovat osoittaneet myös, että poliittisilla päätöksillä voidaan saada aikaan uskomattoman isoja muutoksia ihmisten käyttäytymisessä. Esimerkiksi biodiversiteetin romahtaminen on vakavampi kriisi kuin koronan aiheuttama kriisi, mutta koska se tapahtuu hitaasti, sen taakse on ollut paljon vaikeampi saada yhteistä tahtoa. Ehkä opimme tästä, Saara pohtii.
”Biodiversiteetin romahtaminen on vakavampi kriisi kuin koronan aiheuttama kriisi, mutta koska se tapahtuu hitaasti, sen taakse on ollut paljon vaikeampi saada yhteistä tahtoa.”
Hän näkee myös virusepidemian leviämisen olevan yhteydessä ilmastonmuutokseen ja villin luonnon kaventumiseen. Kun ilmasto lämpenee ja luonnon monimuotoisuus köyhtyy, luonnon herkkä systeemi menee monin tavoin epäkuntoon. Lajien elinolosuhteet muuttuvat, ja villin luonnon puolelta ”läikkyy” tauteja eläimistä ihmisiin.
Saara Kankaanrinta: ”Meidän pitäisi olla puutarhureita, ei loisia”
– Suhteessa luontoon ja globaaliin ekosysteemiin meidän pitäisi olla puutarhureita, ei loisia, jotka tuhoavat isäntänsä, Saara sanoo ranskalaisen filosofin Michel Serresin määritelmää mukaillen. Hän muistuttaa, että ihminen on laji muiden joukossa ja riippuvainen muista lajeista – tämä helposti unohtuu, kun elämme ”pädin ja asfaltin välissä”.
Kaikki Saaran työssä tähtää siihen, että jättäisimme maailman tuleville polville paremmassa kunnossa. Että jälkipolvet saisivat nauttia Itämerestä, joka olisi terveempi kuin nyt. Tai että pikamuoti ja kulutusjuhlat olisivat heidän näkökulmastaan jotain outoa, vain yhden sukupolven lyhyt hairahdus.
– Haluan opettaa omat lapseni katsomaan luontoon rakkaudella ja uteliaisuudella. Se on tärkeintä, mitä voin tehdä.
Ainakin lapset näyttävät omaksuneen vanhempiensa työasiat. Kun he taaperoina leikkivät lannoitelaboratoriota, he sekoittivat sanomalehtisilppua, tuhkaa ja pissaa, siis hiiltä, typpeä ja fosforia, ja keksivät tuotteille nimiä. Toinen suosikkileikki on leikkiä puheenjohtajaa ja naputella pöytään päätöksiä: Itämeren ongelmat, luonnon monimuotoisuus ja maaperä pöpöineen tulevat kuin apteekin hyllyltä.
– Vaikka lapset tietävät liiankin hyvin vallitsevat ongelmat, aikuisten tehtävä on pitää toiveikkuus korkealla ja vakuuttaa, että kyllä me ihmiset pystymme muuttamaan asioita, jos tahdomme. Lamaantuminen ei auta.
Juttu on julkaistu Anna-lehdessä 18/2020.
Kommentit
Jukisuudessa esiintyvistä ympäristö/ilmasto-aktivisteista huomattava osa on niinsanottuja poseeraajia (sähköautoilijoita, lajittelijoita ja kierrättäjiä)
mutta todellisuudessa he eivät ole ekosysteemin kannalta kestettäviä. He kuluttavat energiaa ja materiaa kohtuuttomasti ja edistävät ekokatastrofia. Älylaitteiden kerskakäytön yksistään on laskettu olevan tuhoisampaa kuin lentäminen.
Ilmastointoilijat sinkoavat ilmoille myös jatkuvasti ja väsymättä sellaisia käsitteitä kun ”hiilineutraali” ja ”fossiilivapaa”, ymmärtämättä mitä ne konkreettisesti tarkoittavat. Kirjaimellisesti hiilineutraali maailma on maailma ilman elämää jonka perusosa hiili on. Hiilidioksidia tulee kaikesta elämästä ja sitä tarvitaan välttämättä. Kapeasti asioita ymmärtävien päissä hiilidioksidia tulee ainoastaan tehtaiden ja voimaloiden piipuista ja autojen pakoputkista.
Fossiiliton tai fossiilivapaa taas tarkoittaa jotain joka on olemassa ilman metallia, muovia tai lasia. Esimerkiksi puiden lehdistä valmistettu aurinkopaneeli tai tuulimylly edustaa fossiilitonta energiamuotoa.
Kolmas harhaanjohtava hokema on ”ilmastonmuutoksen torjuminen” Ilmastonmuutos kun on jo täällä. Se on tapahtunut. Ilmastonmuutos tapahtuu tällä planeetalla tietyin väliajoin, siinä ei sinänsä ole mitään kummallista. Ihmisen kuormittava toiminta on kärjistänyt siihen liittyviä ääri-ilmiöitä tuntuvasti. Parisataa vuotta on hävitetty luontoa ja eläinlajeja, puskettu ilmaan, meriin ja maaperään toinen toistaan kammottavampia myrkkyjä ja nyt sitten yks kaks kuvitellaan että katastrofi estetään muutamassa vuodessa. Samalla halutaan kuitenkin pitää kynsin hampain kiinni länsimaisesta teollisesta elämänmuodosta joka on turvallinen ja mukava. Ihminen on omassa narsistisuudessaan jopa asettanut tietyn vuosiluvun koska maailma on nollapäästöinen paratiisi jossa vallitsee vakaat ja ennalta arvattavat sääolot. Voiko sairaampaa harhaisuutta kuvitellakaan.
Hyvinvointiyhteiskunnan infrastruktuuri on rakennettu markkinataloudelle, teollisen tuotannon ja kulutuksen symbioosille. Kukaan elossa oleva ihminen täällä ei muunlaista todellisuutta tunne. paljon puhutaan kulutuksen ongelmista mutta kukaan ei esitä vaihtoehtoja. Teknoyritykset ovat onnistuneet kietomaan yhteiskunnat pikkusoremnsa ympärille. Nykyään et voi olla yhteiskuntakelpoinen ellet omista ja hallitse älypuhelinta ja tietokonetta. Ne on päivitettävä ja vaihdettava uusiin parin kolmen vuoden välein. Yhden iPhonen hiilijalanjälki on kammottava.
Japanissa vastikään julkaistun tutkimuksen mukaan on ilmaston ja ympäristön kannalta kestävämpää ajaa vanhalla moottoriautolla, kun siirtyä uuteen sähköautoon. Aiheeseen perehtyneet tutkijat tuskin ovat keksineet väitettä aivan tyhjästä. Tutkimustulos on hyvin ymmärrettävä senkin takia että huomattava osa maailman sähköntuotannosta on ilmastoa saastuttavampaa kuin autolla ajaminen. On myös aivan loogista että pitäytyminen pitkään samassa tuotteessa on järkevämpää kuin ostaa jatkuvasti uutta.
Maailman väkiluku kasvaa, samalla kasvavat energian ja luonnonvarojen kulutus. Lajimme kanta oli kestävissä lukemissa 1920-luvulla, sen ollessa siinä kahden miljardin paikkeilla. Nyt kolkutellaan kahdeksaa. Kestävyyden rajat on rikottu kauan sitten. Jotta tämä meidän elinympäristömme kestäisi meitä, pitäisi lähteä linkolalaiselle tielle, eli palattava askeesiin ja annettava luonnonvalinnan karsia kantaa. Niin, tämä on kauheaa tekstiä, mutta kylmän laskennallisesti yhtälö on jokseenkin sen kaltainen.
Lopulta, maapalloa ei tarvitse pelastaa, maapallolla ei ole mitään hätää, se selviää kyllä. Ihmiskunta ja jotkut eläin ja eliölajit ovat ennenpitkää suuressa vaarassa, mutta sen tuhon jälkeen planeetta eheytyy ja puhdistautuu uuden elämän aikaan, sillä elävää organismia on yhä yllin kyllin.
Kommentit
Jukisuudessa esiintyvistä ympäristö/ilmasto-aktivisteista huomattava osa on niinsanottuja poseeraajia (sähköautoilijoita, lajittelijoita ja kierrättäjiä)
mutta todellisuudessa he eivät ole ekosysteemin kannalta kestettäviä. He kuluttavat energiaa ja materiaa kohtuuttomasti ja edistävät ekokatastrofia. Älylaitteiden kerskakäytön yksistään on laskettu olevan tuhoisampaa kuin lentäminen.
Ilmastointoilijat sinkoavat ilmoille myös jatkuvasti ja väsymättä sellaisia käsitteitä kun ”hiilineutraali” ja ”fossiilivapaa”, ymmärtämättä mitä ne konkreettisesti tarkoittavat. Kirjaimellisesti hiilineutraali maailma on maailma ilman elämää jonka perusosa hiili on. Hiilidioksidia tulee kaikesta elämästä ja sitä tarvitaan välttämättä. Kapeasti asioita ymmärtävien päissä hiilidioksidia tulee ainoastaan tehtaiden ja voimaloiden piipuista ja autojen pakoputkista.
Fossiiliton tai fossiilivapaa taas tarkoittaa jotain joka on olemassa ilman metallia, muovia tai lasia. Esimerkiksi puiden lehdistä valmistettu aurinkopaneeli tai tuulimylly edustaa fossiilitonta energiamuotoa.
Kolmas harhaanjohtava hokema on ”ilmastonmuutoksen torjuminen” Ilmastonmuutos kun on jo täällä. Se on tapahtunut. Ilmastonmuutos tapahtuu tällä planeetalla tietyin väliajoin, siinä ei sinänsä ole mitään kummallista. Ihmisen kuormittava toiminta on kärjistänyt siihen liittyviä ääri-ilmiöitä tuntuvasti. Parisataa vuotta on hävitetty luontoa ja eläinlajeja, puskettu ilmaan, meriin ja maaperään toinen toistaan kammottavampia myrkkyjä ja nyt sitten yks kaks kuvitellaan että katastrofi estetään muutamassa vuodessa. Samalla halutaan kuitenkin pitää kynsin hampain kiinni länsimaisesta teollisesta elämänmuodosta joka on turvallinen ja mukava. Ihminen on omassa narsistisuudessaan jopa asettanut tietyn vuosiluvun koska maailma on nollapäästöinen paratiisi jossa vallitsee vakaat ja ennalta arvattavat sääolot. Voiko sairaampaa harhaisuutta kuvitellakaan.
Hyvinvointiyhteiskunnan infrastruktuuri on rakennettu markkinataloudelle, teollisen tuotannon ja kulutuksen symbioosille. Kukaan elossa oleva ihminen täällä ei muunlaista todellisuutta tunne. paljon puhutaan kulutuksen ongelmista mutta kukaan ei esitä vaihtoehtoja. Teknoyritykset ovat onnistuneet kietomaan yhteiskunnat pikkusoremnsa ympärille. Nykyään et voi olla yhteiskuntakelpoinen ellet omista ja hallitse älypuhelinta ja tietokonetta. Ne on päivitettävä ja vaihdettava uusiin parin kolmen vuoden välein. Yhden iPhonen hiilijalanjälki on kammottava.
Japanissa vastikään julkaistun tutkimuksen mukaan on ilmaston ja ympäristön kannalta kestävämpää ajaa vanhalla moottoriautolla, kun siirtyä uuteen sähköautoon. Aiheeseen perehtyneet tutkijat tuskin ovat keksineet väitettä aivan tyhjästä. Tutkimustulos on hyvin ymmärrettävä senkin takia että huomattava osa maailman sähköntuotannosta on ilmastoa saastuttavampaa kuin autolla ajaminen. On myös aivan loogista että pitäytyminen pitkään samassa tuotteessa on järkevämpää kuin ostaa jatkuvasti uutta.
Maailman väkiluku kasvaa, samalla kasvavat energian ja luonnonvarojen kulutus. Lajimme kanta oli kestävissä lukemissa 1920-luvulla, sen ollessa siinä kahden miljardin paikkeilla. Nyt kolkutellaan kahdeksaa. Kestävyyden rajat on rikottu kauan sitten. Jotta tämä meidän elinympäristömme kestäisi meitä, pitäisi lähteä linkolalaiselle tielle, eli palattava askeesiin ja annettava luonnonvalinnan karsia kantaa. Niin, tämä on kauheaa tekstiä, mutta kylmän laskennallisesti yhtälö on jokseenkin sen kaltainen.
Lopulta, maapalloa ei tarvitse pelastaa, maapallolla ei ole mitään hätää, se selviää kyllä. Ihmiskunta ja jotkut eläin ja eliölajit ovat ennenpitkää suuressa vaarassa, mutta sen tuhon jälkeen planeetta eheytyy ja puhdistautuu uuden elämän aikaan, sillä elävää organismia on yhä yllin kyllin.
Virkistä viikkoasi Annalla!
Katso tarjous