Ympäristönsuojelutyötä tekevä Saara Kankaanrinta näkee korona-ajassa myös mahdollisuuksia: ”Kyllä me ihmiset pystymme muuttamaan asioita, jos tahdomme”

Ympäristön, Itämeren ja kestävän maatalouden hyväksi töitä tekevä Saara Kankaanrinta uskoo, että koronaepidemian aiheuttamasta poikkeustilasta voi olla hyviäkin seurauksia. Ehkä oivallamme sen ansiosta uusia asioita: osaamme taas arvostaa lähellä olevia iloja, lähiluontoa ja rakkaiden ihmisten tapaamisia.

Alakoulun opettaja. Välituntivalvoja. Liikunnanohjaaja. Nyt elettävässä poikkeustilassa alakoululaisten vanhempana saa tasapainoilla monessa roolissa.

– Välillä tunnen olevani erityisesti koulun keittäjä. Aina on jokin ”pala” menossa, kun kotona on kolme alakouluikäistä, ympäristövaikuttaja Saara Kankaanrinta, 42, sanoo.

Kaiken tämän kanssa limittäin, lomittain ja päällekkäin hoituvat omat etätyöt, mikä Saaralle merkitsee hallituksen kokouksia, etäesiintymisiä ja muita puhelinpalavereita. Kotona tekee töitään myös puoliso Ilkka Herlin, joten lastenhoito ja muut työt jaetaan tasan sen mukaan, mitä kummankin kalenteri sanoo.

Jos eristysrajoitukset alkavat ahdistaa, Saara miettii, että onneksi hallitus määräsi meidät pysymään kotona eikä jättämään kotejamme. 80 vuotta sitten ­Hangossa ihmisillä oli kymmenen päivää aikaa kerätä kimpsut ja kampsut ja lähteä kodeistaan, kun alue vuokrattiin Neuvostolii­tolle.

– Huonompien vaihtoehtojen miettiminen rauhoittaa minua. On ollut pahempiakin aikoja.

Saaran yöpöydällä on natsi-Saksassa tohtori Josef Mengelen patologina työskennelleen juutalaisen päiväkirja. Lukiessaan hänellä on vahva tunne siitä, että onneksi olemme kriisissä vielä samalla puolella kaikki.

– Emme saa päästää tilannetta repeämään sellaiseksi, että on me ja ne toiset.

Saara Kankaanrinta: ”Ihminen on laji muiden joukossa ja riippuvainen muista lajeista”

Saara Kankaanrinta uskoo, että koronaepidemian aiheuttamasta poikkeustilasta voi olla hyviäkin seurauksia. Ehkä oivallamme sen ansiosta uusia asioita: osaamme taas arvostaa lähellä olevia iloja, lähiluontoa ja rakkaiden ihmisten tapaamisia. Työn ja perheen yhteensovittaminen on ottanut etätöiden vuoksi ison harppauksen eteenpäin. Turha matkustaminen vähentynee sekä työn vuoksi että vapaa-ajalla.

– Kuluneet viikot ovat osoittaneet myös, että poliittisilla päätöksillä voidaan saada aikaan uskomattoman isoja muutoksia ihmisten käyttäytymisessä. Esimerkiksi biodiversiteetin romahtaminen on vakavampi kriisi kuin koronan aiheuttama kriisi, mutta koska se tapahtuu hitaasti, sen taakse on ollut paljon vai­keampi saada yhteistä tahtoa. Ehkä opimme tästä, Saara pohtii.

Hän näkee myös virusepidemian leviämisen olevan yhteydessä ilmastonmuutokseen ja villin luonnon kaventumiseen. Kun ilmasto lämpenee ja luonnon monimuotoisuus köyhtyy, luonnon herkkä systeemi menee monin tavoin epäkuntoon. Lajien elinolosuhteet muuttuvat, ja villin luonnon puolelta ”läikkyy” tauteja eläimistä ihmisiin.

– Suhteessa luontoon ja globaaliin ekosysteemiin meidän pitäisi olla puutarhureita, ei loisia, jotka tuhoavat isäntänsä, Saara sanoo ranskalaisen filosofin Michel Serresin määritelmää mukaillen. Hän muistuttaa, että ihminen on laji muiden joukossa ja riippuvainen muista lajeista – tämä helposti unohtuu, kun elämme ”pädin ja asfaltin välissä”.

Kaikki Saaran työssä tähtää siihen, että jättäisimme maailman tuleville polville paremmassa kunnossa. Että jälkipolvet saisivat nauttia Itämerestä, joka olisi terveempi kuin nyt. Tai että pikamuoti ja kulutusjuhlat olisivat heidän näkökulmastaan jotain outoa, vain yhden sukupolven lyhyt hairahdus.

– Haluan opettaa omat lapseni katsomaan luontoon rakkaudella ja uteliaisuudella. Se on tärkeintä, mitä voin tehdä, Saara Kankaanrinta sanoo.

Ainakin lapset näyttävät omaksuneen vanhempiensa työasiat. Kun he taaperoina leikkivät lannoitelaboratoriota, he sekoittivat sanomalehtisilppua, tuhkaa ja pissaa, siis hiiltä, typpeä ja fosforia, ja keksivät tuotteille nimiä. Toinen suosikkileikki on leikkiä puheenjohtajaa ja naputella pöytään päätöksiä: Itämeren ongelmat, luonnon monimuotoisuus ja maaperä pöpöineen tulevat kuin apteekin hyllyltä.

– Vaikka lapset tietävät liiankin hyvin vallitsevat ongelmat, aikuisten tehtävä on pitää toiveikkuus korkealla ja vakuuttaa, että kyllä me ihmiset pystymme muuttamaan asioita, jos tahdomme. Lamaantuminen ei auta.

Luit juuri lyhennelmän Annan jutusta, jonka on kirjoittanut Leeni Peltonen. Jutussa Saara Kankaanrinta kertoo muun muassa hänen ja Ilkka Herlinin perheen arjesta korona-aikana. Lue koko juttu Annasta 18/2020 tai digilehdestä. Tilaa lehti tai osta digilehden lukuoikeus täältä!